Kyseessä on avioitumaton lapseton henkilö.
Kaikki kertoo, että Testamentin teossa kannattaa ehdottomasti käyttää lakimiestä, koska kustannukset on ainoastaan n. 300 - 400 €.
Olen tehnyt testamentin valmiin mallin mukaisesti, sekä estettömät todistajat ovat myöskin muotosäännösten mukaiset.
Mikä voi mennä pieleen?
Vastapuolena kun on "luonnollinen" perija ts. kunta, tai seurakunta, jotens illä puolella paukkuja riittää.
Testamentti, väärin?
8
817
Vastaukset
- tuohon olisi
vastata jos kirjoittaisit koko testamentin tänne muuttaen vain nimet.
Tärkein juttu on kuitenkin tallettaa tuo testamentti siten että sen oikea taho aikanaan löytää. Parhaaksi täällä on neuvottu pankin tallelokeroa jonne kuolemasi jälkeen ei pääse kukaan ilman pankkivirkailijoita. Laita testamentti sinne kirjekuoreen ja päälle kirjoitat suurella TESTAMENTTI. Tallelokero samaan pankkiin kuin tilisikin, kyllä se sieltä ajallaan löytyy.
Jos sinulla ei ole perillisiä niin ilman testamenttia sinut perisi valtio, jolta kunta voisi anoa perintöäsi itselleen.
Olisi kiva kuulla onko joskus käynyt niin että valtio tai kunta olisi kiistänyt testamentin muotovirheen perusteella.- ..pankkiin,,
Olen seurannut tv-sarjaa Pirunpelto ja alkanut miettimään, että onkohan tuollaisia pankinjohtajia ja virkailijoita oikeastikin olemassa?
Voiko siis enää luottaa mihinkään?? - okhb
..pankkiin,, kirjoitti:
Olen seurannut tv-sarjaa Pirunpelto ja alkanut miettimään, että onkohan tuollaisia pankinjohtajia ja virkailijoita oikeastikin olemassa?
Voiko siis enää luottaa mihinkään??No just aivan oikea tiedon lähde onkin television fiktiosarjat. Jessus.
- ommk
Tarkista ensin, että käyttämäsi asiakirjamallisto on tuore, eikä mikään "aataminaikuinen".
Jos saat muotoseikat oikein, väärin menemisen virhe voi olla korkeintaan siinä että testamenttimääräyksesi on jotenkin tulkinnanvarainen tai ristiriitainen.
Esimerkkinä: oikeuskäytännössä on tullut vastaan paljon puolisoiden tekemiä keskinäisiä hallintaoikeustestamentteja, joissa on kuitenkin tarkoitettu tehtäväksi omistusoikeustestamentti. Maallikoilla on vain jäänyt ymmärtämättä hallintaoikeuden ja omistusoikeuden ero. Varsinkin keskinäisessä testamentissa tuolla erolla on suuri merkitys. Hallinta- ja omistusoikeuden sekoittaminen on tyypillisin maallikkolaatijoiden tekemä virhe.
Jos siis tarkoitat, että jokin henkilö saa jotain omaisuutta omistusoikeudella, sano se selvästi.
Muutoinkin käytä mahdollisimman selkeitä ilmaisuja, jotka eivät jätä tulkinnanvaraa.- muallikko
Iäkkäämmän testaattorin ja määräyksiltään vähänkään "yllättävän" testamentin liitteenä on hyvä olla lääkärinlausunto, joka on annettu nimenomaan testamentin tekemistä varten.
- ghpjjh
muallikko kirjoitti:
Iäkkäämmän testaattorin ja määräyksiltään vähänkään "yllättävän" testamentin liitteenä on hyvä olla lääkärinlausunto, joka on annettu nimenomaan testamentin tekemistä varten.
Jeps, vähentää jälkikäteistä vänkäämistä siitä, että no oliko se pappa enää tolkuissaan kun tuommoisen omituisen testamentin laati.
- riittasiskoliina
ghpjjh kirjoitti:
Jeps, vähentää jälkikäteistä vänkäämistä siitä, että no oliko se pappa enää tolkuissaan kun tuommoisen omituisen testamentin laati.
Sulla ei siis ole ketään perheenjäseniä elossa (äitiä, isää, sisaruksia)? Nehän perivät ennen valtiota ja mulla olisi kyllä sellainen käsitys, että valtio ei varsinaisesti peri vaan jos muita perijöitä ei ole niin sitten omaisuus menee valtiolle.
Eli eivät siis voisi kiistää testamenttia muotoseikkojen perusteella ja en ole kuullut sellaisesta koskaan. - nix nax
riittasiskoliina kirjoitti:
Sulla ei siis ole ketään perheenjäseniä elossa (äitiä, isää, sisaruksia)? Nehän perivät ennen valtiota ja mulla olisi kyllä sellainen käsitys, että valtio ei varsinaisesti peri vaan jos muita perijöitä ei ole niin sitten omaisuus menee valtiolle.
Eli eivät siis voisi kiistää testamenttia muotoseikkojen perusteella ja en ole kuullut sellaisesta koskaan....ja voi myös moittia testamenttia muotoseikkojenkin perusteella. Sen takia testamentti tulee antaa valtiolle tiedoksi, jos muita perillisiä ei ole. Eri asia on, että valtio ilmeisesti ei aina moiti, vaikka perusteita olisikin.
>>Sulla ei siis ole ketään perheenjäseniä elossa (äitiä, isää, sisaruksia)? Nehän perivät ennen valtiota
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 925961
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv953017Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262800Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262065Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191496Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764