Mikä vikana, kun vasikka ei juo?
Vasikkalla ei ole kuumetta ja uloste on kiinteää. Muutenkin tosi reipas.
Mitä pitäisi tehdä.
Vasikkalla ei ole kuumetta ja uloste on kiinteää. Muutenkin tosi reipas.
Mitä pitäisi tehdä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
on ja oletko kokeillut juottaa tutisankosta.
Jos se on aivan vastasyntynyt, niin kokeile saatko sitä juomaa, esim. siten, että pistät maitoa antibiotti ruiskuun ja ruiskutat sillä varovasti maitoa kurkkuun.
On joutettu tuttiämpäristä ja kokeiltu maidon suihkuttamista suuhun ruiskulla.
onko eläinlääkäri tarkistanut, ettei vasikalla ole esteitä juomiselle, esim. epämuodostumia nielussa?
Jos on juonut aikaisemmin hyvin ja nyt on heittänyt juonnin, niin voisikko olla mahdollista, että vasikka olisi jotenkin stressaantunut.
Jos sinulla on jokin lämpölamppu tai vastaava, niin olisikkohan siitä apua.
En osaa sanoa mikähän sillä sitten voisi olla. Jos vaikka muilla lukijoilla olisi parempia vinkkejä.
epämudostumia nielussa, niin se ei olisi toden näköisesti juonut alkuunsakkaan, eikä olisi elänyt kolmea viikkoa
No ei asia ihan noinkaan ole.
sokeriteetä tai vaikka paljasta vettä.
mitenkäs se auttaa ja minkälaisella seoksella.
Jos vasikka jää pelkälle vesiruokinnalle, niin saattaa olla että se kuolee nopeasti ravinnon puutteeseen.
teetä - ehkä 10-15 palaa sokeria. Saa energiaa sokerista ja on maukasta juoda. Jos vasikka juo, niin anna tunnin päästä toinen litra samanlaista juomaa. Jos piristyy, juota pieninä annoksina tavallista juomaa totuttu väkirehu ja kuivaa heinää. Toivotaan, että tämä auttaa.
mutta sokerista(tavallinen sokeri) sen verran että sitä ei saisi antaa vasikalle, en muista mihin se perustuu, mutta hedelmäsokeria voi antaa. syökö vasu mitä??onko yksityis vai ryhmäkarsinassa vai onko emolehmän vasikka??minulla aikoinaan poiki emo joka hylkäsi vasikkansa eikä huolina sitä millään tavalla, joten pakkojuottoa(2vk) potkuraudassa jos tarhassa vasikka yritti mennä emoa lähelle niin se potkasi tai puski.emo laitettiin sitten teuraalle,rauha hänen sielulleen.no sitten huoli vasikasta iski kun se ei huolinut tuttisankkoa eikä muutenkaan antautunut juomaan mutta oli hirmuisen virkeä ja reipas. niin sitten huomasin että viisashan se pikkuinen on, oli löytänyt monta muuta tissiä mistä maitoo tuli, varasti muilta emoilta ja eli tyytyväisenä sen puolivuotta kunnen joutui lähtemään kotoa.
Pari päivää yleensä annetaan sitten vaan olla juomatta, jos vasikka ei ole vastasyntynyt tai kipeä.
Sitten on vaan pakko ottaa järeät keinot käyttöön. Yksi vasikka ei meilläkään aikanaan juonut millään ja sitten vaan suoraan pullosta kaadettiin maito suuhun: toinen piti vasikan suuta auki ja toinen kaatoi maitoa kurkkuun sopivan hitaasti.
Seuraavalla kerralla vasikka joi reippaasti, ilmeisesti siinä on joku sellainen juttu, että kun se juomisensa kanssa tarpeeksi kauan temppuilee, ei se enää lopulta tunne nälkäänsä...
Yksi juttu oli meillä myös, kun juotettiin ihan oman emänsä maitoa parin päivän ikäiselle vasikalle: maidossa oli joku haju (lievää verisyyttä myös), mitä vasu ei voinut sietää ja kun vaihdettiin maito toisen lehmän maitoon, se alkoi juoda hyvin.
Kolmen viikon ikäiselle koittaisin kyllä ihan juottokertojen vähentämistä vähäksi aikaa, jos vaikka se nälkä voittaisi...
aikoinani sain vasikan juomaan laihalla kauraryynivellillä. sottosta puuhaa mut autoi kuitenkin
Laittakaa ison limsapullon päähän vanha nännikumi.Ei tarvitse kun kaataa vasikan suuhun.Jos on huonojuontinen vasikka niin tämä tepsii.Olen tehnyt vuosia näin ja vasikat on pysyny kunnossa.Monesti on niin huonojuontisia vasikoita ettei niiden kanssa jouda taisteleen.
Noinkin kyllä meinattiin(juotetaan lääkejuomat lehmille noin ja maitokin isommille temppuileville vasikoille), mutta sitten ajateltiin, että hukutetaan vielä vasikka, jos meneekin kumin pää keuhkoihin, kun se vasikka oli jo nälän takia sen verran huonossa kunnossa, ettei juuri osannut enää rimpuillakkaan... Siksi valittiin kaataminen keinoksi.
Tosiaan kaikkia mahdollisia keinoja ollaan koitettu niille, jotka vain pelleilevät juodessaan(nännikumi, lasten vellitutti...) :D Tuo vasikka oli yksi ja ainoa tapaus laatuaan meillä, kun se lakkasi juomasta kokonaan, kun yleensä ongelmatapauksilla se juominen on vain hidasta tai vasikka riehuu juodessaan niin, ettei juotosta siksi tule mitään. Mutta yhden kurkkuun kaatamisen jälkeen tuokin jotenkin tajusi jutun juonen ja joi sen jälkeen aina moitteettomasti.