Monni

Käviskö lapselle nimeksi Monni? Tytölle vai pojalle mieluummin? Toinen vaihtoehto jota ollaan aateltu on tytölle Monna. Mitä mieltä näistä?

Esim Monna Josefiina?
Monna Olivia
61411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

... kummallekaan Monni. Tulee vaan mieleen kyseisen niminen kala ja sitten se Pekka Töpöhäntä - sadussa oleva Monni-kissa. Ei kuulosta ihmisen nimeltä alkuunkaan. Monna on himpun verran parempi kuin Monni, mutta enpä sitäkään kuitenkaan suosittelisi... turhaa erikoisuuden tavoittelua. Suomesta tosin löytyy 99 Monna-nimistä naista, joista 4 kpl saanut nimensä vuosina 2000-2002, mutta mieluummin kuitenkin suosittelisin Moona Oliviaa tai Moona Josefiinaa - ne olisivat molemmat kauniita nimiä!

Äänestä
  • "Monniin on liittynyt pelonsekaista taikauskoa, joka aikanaan on vähentänyt sen käyttöä maassamme. Monnia ei ole haluttu saaliiksi, koska sen pelättiin merkitsevän sotaa, nälkää ja kuolemaa. Saaliit usein salattiin. Käsitykset ovat olleet vastaavia myös muualla monnin esiintymisalueella. Todellisesta vaarallisuudesta ei ole näyttöä. Ei tiedetä, oliko erään Tonavasta pyydetyn monnin mahasta löydetty nuori saksalainen joutunut monnin ruuaksi vasta hukuttuaan vai sitä ennen.."

    Lähde:
    http://www.imatra.fi/palvelut/ymparisto/sampijamonni.htm#monni

    Äänestä

mutta Monni ei missään nimessä!!!!Kauhee nimi!!!!Älä rankaise syntynmätöntä lastasi,please!Monna taasen on ihan järkeenkäypä ja hieno nimi.Monnalle täydet pisteet:)

Äänestä

Antakaa lapselle herranen aika sellanen nimi, että tiedätte edes itse, että onko se tytön vai pojan nimi! Miettikää kun kaikki kyselee teiltä, että 'Onkos se teidän lapsenne tyttö vai poika?' Muutenkin Monni/Monna on kamala "nimi", ei sovi edes lemmikille. Miksi pitää aina yrittää antaa lapselle kaikkenlaisia ihmevirityksiä nimiksi, ei se lapsesta tee muita parempaa (paitsi tietenkin vanhemmille) tai lahjakkaampaa jos nimi on erikoinen, oli se sit vaikka Kuningatar. Ei nimen tarvitse olla Niko, Viivi, Veeti tai muu massanimi, on niitä muitakin kauniita, OIKEITA nimiä.

Äänestä

Itse olen Monna ja hyvin on nimi toiminut jo 16 vuotta. Vieraat kuitenkin usein sekoittavat nimen Monaan, Moonaan, Mannaan tai Hannaan, ja joskus joutuu useastikin toistamaan ennen kuin saa oikean version perille. Silti pidän nimestäni enkä haluaisi olla Laura tai Anna tai joku muu yhtä tavallinen... Ala-asteella sen nimisten lasten perässä kulki sukunimen ensimmäinen kirjain (luokallani oli esim. Riikka K. ja Riikka P.) Eli antakaa vaan lapselle nimeksi Monna...ei ainakaan tule joka päivä samannimistä kadulla vastaan. Josefiina ja Olivia ovat myös kauniita nimiä.

Äänestä

Sukunimeä ei saa antaa etunimeksi lain mukaan.

Monni on käytössä sukunimenä 90:lla Suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaarina kirjoitti:

Käviskö lapselle nimeksi Monni? Tytölle vai pojalle mieluummin? Toinen vaihtoehto jota ollaan aateltu on tytölle Monna. Mitä mieltä näistä?

Esim Monna Josefiina?
Monna Olivia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu