Sunday mourning 2

Sunnuntai on surutyötä
viikon vaientamista,
kielen päällä keikkuva kaipuu.

Vähitellen mieli tottuu
uusiin asentoihin,
on purettava vanha
jotta uusikin voisi sortua.

Rappeudun hyvin, viisaasti.
Kuljet käsieni kautta,
viimeinen murskaava tunne.
Meillä on vielä tämä päivä aikaa.
10297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

...maininta, kuinka vahvasti tuot asiaasi esille. Sama koskee tätäkin runoasi.

"Meillä on vielä tämä päivä aikaa"

paljon puhuttelevasti kerrottu.

Sunnuntain lepopäivää vietän kirjan ääressä, halu vain olla olemassa sohvan nurkassa kuin hetken myös viivähtää ruudun äärellä runoihisi koukkuun jääneenä:)))

Äänestä
  • Kiitos, Kaaru! Kirjoitin tämän aikas salamavauhtia. Mietin päätöslausetta, ja tuo tuli mieleen ja se tuntui ainoalta oikealta tavalta päättää runo.

    Käväisin ulkona, mutta ilma ei suoranaisesti viekoitellut seurassaan viihtymään. Väsyttää ties mikä ies.. Joo, kirja itsellenänikin kouraan hakeutuu.. Ehkä yritän happeakin vielä, ettei pää pakahdu. Kuudelta toisen ruudun ääreen, tulee Tuulen viemää :)

    Äänestä

Vaikuttava sunnuntain surutyö,
pinnan alla rappeutumista
sortumista ja murskautumista
(hmm kuulostaa ihan purkuvaiheen autiomökki
termistöltä..=)

Mutta jälleen kerran olet
erittäin hyvin kasannut tämän
runon rungon ja seinät joista
kaipuu kaikuu sunnuntai aamuun...

Kiitos Miekko tuumaa noita!

Äänestä
  • Kiitos, Minänoita! Niin, rappeutumista, sortumista, murskautumista... tavallinen sunnuntai siis, voisi sanoa..Heh, todellakin tulee mieleen se autiomökki ja rohkeat unelmat ja tavoitteet..

    Tällaista fiilistelyä tänään...

    Äänestä

sanankäyttöä. Pidin.

Äänestä
  • Kiitos paljon! Tässä tuntui kaikki loksahtavan aika kivuttomasti paikalleen, niin että uskalsin aika lyhyen kaavan harkinnalla laittaa tämän maailmanlaajuisen internetyleisön ihailtavaksi.

    Äänestä

Ihmismielen täytyy venyä välillä mielettömästi..
senkin olen jälleen kokenut..
"Sunnuntai on surutyötä
viikon vaientamista,
kielen päällä keikkuva kaipuu."..

Elämä jatkuu ja - - ainakin - - on tämä pvä! :)
Kiitos Miekko runostasi ja parempaa viikkoa,, niin aina! :D

Äänestä
  • Ihmismielikin tuntuu tarvitsevan välillä harjoitusta.. Olkoon se venyminen vain positiivista voimavaraa..

    Hmm..."Sunnuntai on surutyötä"..tänään tuntuu vähän hullulta ajatukselta tuo (täällä punastelen). Kaikkea sitä ihmismieleen tuleekin venytellessä...

    Aurinko paistaa! Tästä tulee elämämme paras viikko, usko pois! Kiitos, Murukulta!

    Äänestä

Mie en oikeestaan osaa sanoa mitään, hiljenen tuohon viimeiseen lauseeseen "Meillä on vielä tämä päivä aikaa"

Kunpa se menisikin niin, olisikin se joku yksi päivä ja sen jälkeen kaikki unohtuisi.

Äänestä
  • Viimeistä lausetta miettiessäni, tuo vain pälkähti päähäni jostain, yksinkertainen lause. Ensin ajattelin, että se ei sovi, eikä se kyllä kuvaa tilannettani yhtään. Mutta sitten mieleni ryhtyi venymään sen sisältämiin muihin merkityksiin, ja tuntui että näinhän se onkin, poikaseni...

    Kunpa kaikki menisi kuin rakkausrunossa!

    Kiitos, Amanda, kommentistasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miekko kirjoitti:

Sunnuntai on surutyötä
viikon vaientamista,
kielen päällä keikkuva kaipuu.

Vähitellen mieli tottuu
uusiin asentoihin,
on purettava vanha
jotta uusikin voisi sortua.

Rappeudun hyvin, viisaasti.
Kuljet käsieni kautta,
viimeinen murskaava tunne.
Meillä on vielä tämä päivä aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu