Oon kärsinyt selkäkivuista useita vuosia ja nyt muutaman vuoden sisään on ilmaantunut ns. "sähköiskumaisia" tuntemuksia aina välillä. Vähän vaikea selittää miltä nämä tuntuu ja en ole varma että ovatko nämä omat niitä sähkötuntemuksia, mutta kuitenkin kehossa menee eri raajoja pitkin sellaisia väristyksiä joista kuulen ihan selviä ääniäkin. Sellaista sirinää särinää kuuluu aina kun tämä tapahtuu. Mistäköhän tässä siis mahtaa olla kyse ja onko tämä vaarallista?
sähkö
tuntemukset
1521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletko varma, että särinää todella kuuluu? Jos aistisi vain sekoittavat jostain syystä ärsykkeet keskenään. Eli kun tunnet särinän/lihasvärinän tms, niin aivosi tulkitsevat sen ääneksi. Olen joskus lukenut, että jotkut ihmiset voivat aistia ärsykkeitä tavallaan ristiin, eli vaikkapa nähdä musiikin eri väreinä tms. Jos liittyy siihen?
Luulisi sähköiskumaisten tuntemusten muuten olevan jonkinlaista hermovauriosta viestittävää toimintaa. Tai sitten niillä ei ole mitään tekemistä selän kanssa.
Sekä sähköiskumaiset tuntemukset että niihin liittyvä ääni voi olla myös epileptista oireilua. Suosittelisin ilman muuta kertomaan asiasta lääkärille, muistaen kertoa äänistä. Hän voi tarvittaessa laittaa lähetteen tarkempiin tutkimuksiin.