Tuossa alempana jankataa akseleiden lukumäärästä.
Käsittääkseni 7:llä akselilla on mahdollista saada se 60:n tonnin kokonaispaino, kysymys kuuluu että mihin tarvitaan yhdistelmässä niitä kahdeksannetta ja yhdeksännettä akselia, laitetaanko ne sitä varten että voi olla sitten kahdella akselilla jarruttomat pyörät kun seitsemän jarruttaa vielä tarpeellisen tehokkaasti.
Minun järjen mukaan kantavuus pienenee ylimääräisillä akseleilla paljon ja siis myös tietää pienempää tilipussia yrittäjälle, vai onko autoyrittäjillä niin hyvät taksat että on vara laittaa huvikseen niitä ylimääräisiä akseleita sinne kärryn ja auton alle komistukseksi.
Yksi kysymys
14
2253
Vastaukset
- Savo-karjalainen saasta
Vastaan tähän ennenkuin tuo tonneillaan ja akselellaan kerskuva typerys aloitaa taas dollyllään.
Niitä lisäakselia ei tarvita mihinkään järkevään kuljetukseen. Erikoiskuljetuskalusto on sitten erikseen.
Lainsäätäjä on viisaudessaan päättänyt tuon 60 tonnia ja sitten vielä akselien välien etäisyyden kanssa leikkimisen. Siitä on hyötyä puumiesten siltarumpujen ylityksissä ja soramiesten mennessä ensimmäisiä kertoja rakennuspaikalle lastilla. Muussa en ymmärrä niiden paremmuutta esim. teli trippeli ja vetoaisan yksiakselista ja sen takana pariakselit. Asfaltilla täysin leikkimistä jos saa sen 700-1300 kg lisää välille Vantaa - Lahti.
Kappaleen jarruvoima ei muuten lisäännyt akselien määrällä. Se kaava on niin yksinkertainen kuin
myy kertaa paino, josta myy on kitkakerroin. Huomatkaa, että ei siinä kysytä edes renkaan kuviointia, määrää tai leveyttä.
C5 kuljetuskone lähtökiidossa voi vetää 260 tonnin kokonaispainolla jarrut kiinni vielä 240 km/tunti (ns. V-nopeus, jonka jälkeen on vedettävä ylös). Kone pysähtyy vaikka jarruttavia levyjä on vain 9 kappaletta!
Käytännössä 60 tonnin rekka pysähtyisi yhdelläkin pyörällä yhtä hyvin kuin 12. Se vain edellyttäisi riittävän lämmönsiirron ja kestävät rakenteet.
Se kaava fiksuimmille on tässä:
Tukivoiman perusteella voidaan laskea kitkavoima:
F =myuxN = jouleina jarrutusvoima- tyhmyyttä jaossa
Ainakin 13,5 pitkässä kärryssä menee herkästi akselipainot takana yli kantavuuskuormalla jos on neljä akselia.
Turhaan viis akselisessa sitten tyhjänä on ne kolme akselia, mutta kuten jo jossain todettiin niin on se hiukan työlästä niitä tilanteen mukaan pois ottaa. Joissain saa yhden tai kaksi ilmaan niin vähenee hiukan kumien kuluttaminen. - Savo-karjalainen saasta
tyhmyyttä jaossa kirjoitti:
Ainakin 13,5 pitkässä kärryssä menee herkästi akselipainot takana yli kantavuuskuormalla jos on neljä akselia.
Turhaan viis akselisessa sitten tyhjänä on ne kolme akselia, mutta kuten jo jossain todettiin niin on se hiukan työlästä niitä tilanteen mukaan pois ottaa. Joissain saa yhden tai kaksi ilmaan niin vähenee hiukan kumien kuluttaminen.Arvuuttele sinä vain juttujasi ja kerro missä meni vikaan. Paskaa tulee minunkin perseestä, en tarvi sinun suustasi sitä!
- tämän savolaisen
Savo-karjalainen saasta kirjoitti:
Arvuuttele sinä vain juttujasi ja kerro missä meni vikaan. Paskaa tulee minunkin perseestä, en tarvi sinun suustasi sitä!
avautumista, kuka arvuuttelee mitä?
- veteraanikuski
Siis kantavuushan nimenomaan kasvaa, kun pyörämääriä lisätään. Sen sijaan maksimi hyötykuorma saattaa jopa pienentyä omamassan kasvaessa. Kaikkein turvallisimmat ja suuntavakaisimmat teillämme liikkuvat yhdistelmät ovat kahdeksanakselisiset moduuliyhdistelmät, joissa on kolmiakselinen vetäjä ja dolly kolmiakselinen ppv. Se, joka pitäisi lailla kieltää, on kaksiakselisilla vetoautoilla vedettävät kärryt. No, taajaman jakarikäytössä ne vielä menee, mutta matka-ajossa hengenvaarallisia paskavempuloita.
- maantiellä
2-akselisia jakareita joissa perässä 5-aks pv.
Kuka vie ja ketä kun iskee tilanne päälle? - mie oun kiimassuolta
Sulla on 60 tonnia max. kantavuutta ja laitat lisää tonnin pyöräparin, niin kuinka saatanassa sulla kasvaa kantavuus? Meneekö se 61 tonniin? oletko niin kova vegetaari?
.."Siis kantavuushan nimenomaan kasvaa, kun pyörämääriä lisätään."....... - Sorjonen
Kysyisin vielä että saako sillä kaksi akselisella 16 tonnin kokonaispaino autolla hinata sitä viisi akselista perävaunua maksimuormalla, kärryhän olisi silloin vissiinkin yli kaksi kertaa painavampi kuin vetoauto kuormattuna.
- kaukokiitolainen
Tuo "aito" moduuli tosiaankin antaa jopa vähän liiankin vakaan kuvan ajettavuudestaan. Minunkin lenkillä on pakko purkaa ensin vetäjä ja jatkaa kärrypaikkaan tyhjällä vetäjällä. Ei sitä massaeroa oikein huomaakkaan, vaikka siellä se silti väijyy taidon ja tuurin loppumista.. Joskus on sama lenkki tehty samanmittaisella varsinaisella perävaunulla ja se meno kyllä hirvittää. samoin massa-ajossa kyllä 8-tai 9-akselinen kasettiyhdistelmä on hyvin perusteltu, jos kuormaajassa ei ole tarkkoja vaakoja. Niin helposti menee ylikuormille ja se tekee lompakossa kipeää.
Vieläköhän Taipale ajaa Vantaalta runkolinjaa putkella, jossa on alitehoinen, kaksiakselinen vetäjä? Lähtöä katsellessani ei auto usein tahtonut jaksaa edes jousia ajoasentoon nostaa. Kerrankin kuski päätään ravistellen arvioi nupin painavan 24-25 tonnia... Kontissa hyötykuormaa laskemassa perälauta ja kylmäkone. Eli ylin hyötykuorma saattoi olla vain hieman yli kuusi tonnia. Jos kyytiin on lyöty silti 15 tonnia, niin aika kovaa leikkiä se on! Tuo kantavuus ja hyötykuorma tosiaan usein sekoitetaan keskenään. Aikanaan olin pointin yrittäjällä töissä ja tuurasin jakarikuskia, jolla oli kaksiakselinen vetäjä ja neliakselinen kärry. Sementtiä olisi pitänyt hakea perkeleenmoinen kuorma ja juitsari laski kuuden akaselin määrällä, että 60 tonnia saa rekka painaa. Siinä kun hetken rekisteriotteen kanssa ynnättiin, niin eihän se saanut lähellekkään noita tiellä sallittuja maksimipainoja mennä. - veteraanikuski
Sorjonen kirjoitti:
Kysyisin vielä että saako sillä kaksi akselisella 16 tonnin kokonaispaino autolla hinata sitä viisi akselista perävaunua maksimuormalla, kärryhän olisi silloin vissiinkin yli kaksi kertaa painavampi kuin vetoauto kuormattuna.
Tässähän se pointti juuri tuleekin. Olet hereillä ollut oppitunneilla.. Hienoa! Tuon pirun kaksiakselisen kanssa se on tuota ainaista laskemista, jos laillisesti haluaisi aina ajaa. Eli ei saisi perävaunu painaa kolmeakymppiä, eikä yhdistelmä kuuttakymmentä. Samoin tuon kaksiakselisen todellinen hyötykuorma saattaa yllättää pienuudellaan. Vaihtokorilaitteet, kontti, perälauta, kylmäkoneet, polttoaineet ja jopa kuskin paino vähentää yllättävän paljon todellista kuormaa, joka siis ei ole sama, kuin kantavuus. Taidat kyllä tietääkkin sen. Tietysti, tosielämässä yhdistelmä täyteen ja menoksi... :o)
Viime viikolla lomitin erästä pakatun maidon kuskia ja vaa´alle jouduin. Itsekkin yllätyin miten painavaa kuormaa se on. Kokonaismassa oli juuri toleranssiin mahtuva 63 tonnia. Vetäjän etuakselipaino oli 11,7 tonnia, muut jakautui moduulissa laillisesti. Paras juoda vain kaljaa, kun maito on niin raskasta.. - i ole kiinnipitäjää.
veteraanikuski kirjoitti:
Tässähän se pointti juuri tuleekin. Olet hereillä ollut oppitunneilla.. Hienoa! Tuon pirun kaksiakselisen kanssa se on tuota ainaista laskemista, jos laillisesti haluaisi aina ajaa. Eli ei saisi perävaunu painaa kolmeakymppiä, eikä yhdistelmä kuuttakymmentä. Samoin tuon kaksiakselisen todellinen hyötykuorma saattaa yllättää pienuudellaan. Vaihtokorilaitteet, kontti, perälauta, kylmäkoneet, polttoaineet ja jopa kuskin paino vähentää yllättävän paljon todellista kuormaa, joka siis ei ole sama, kuin kantavuus. Taidat kyllä tietääkkin sen. Tietysti, tosielämässä yhdistelmä täyteen ja menoksi... :o)
Viime viikolla lomitin erästä pakatun maidon kuskia ja vaa´alle jouduin. Itsekkin yllätyin miten painavaa kuormaa se on. Kokonaismassa oli juuri toleranssiin mahtuva 63 tonnia. Vetäjän etuakselipaino oli 11,7 tonnia, muut jakautui moduulissa laillisesti. Paras juoda vain kaljaa, kun maito on niin raskasta..Et sinä saa kaksiakselista vetoautoa koskaan 30 toniseksi, jos perässä on jo 30 tonninen kärry! Mitä sinä oikein hörötät?
Puhutaan aina 60 tonnin kokonaismassasta, vaikka pelit ei paperilla saisi ollakaan kuin 48-52 tonnisia. Se loppu on sitä konginkankaallista ylikuormaa, jolla tapetaan. - SENIION
i ole kiinnipitäjää. kirjoitti:
Et sinä saa kaksiakselista vetoautoa koskaan 30 toniseksi, jos perässä on jo 30 tonninen kärry! Mitä sinä oikein hörötät?
Puhutaan aina 60 tonnin kokonaismassasta, vaikka pelit ei paperilla saisi ollakaan kuin 48-52 tonnisia. Se loppu on sitä konginkankaallista ylikuormaa, jolla tapetaan.Suomessa on suurin sallittu kokonaispaino 60 tonnia ! Lavetteja kyllä löytyy missä on 60 tonnia kantavuutta.(erikoiskuljetus jakamattomia kappaleita)!!!
- SENIION
i ole kiinnipitäjää. kirjoitti:
Et sinä saa kaksiakselista vetoautoa koskaan 30 toniseksi, jos perässä on jo 30 tonninen kärry! Mitä sinä oikein hörötät?
Puhutaan aina 60 tonnin kokonaismassasta, vaikka pelit ei paperilla saisi ollakaan kuin 48-52 tonnisia. Se loppu on sitä konginkankaallista ylikuormaa, jolla tapetaan.Nyt hoksasin ,että tarkoitit tolla 48-52 t.kok.painolla yhdistelmää,missä veto-auto 2-akselinen.sorry
- koittaisin
vastata kysymykseenkin. Se 8. akseli tulee yleensä aina 5-aks perävunun tai dollyn rekan ansiosta.
5-akselinen perävaunu johtuu yleensä siitä että halutaan mahdollisimman korkea kuormatila eli lattia jää matalalle. Niinpä sinne tulee niin pienet pyörät että paripyöräasennuksellakaan ei renkaiden kantavuus riitä max. painoile 4-akselisena.
dolly rekka taas, no rekat nyt eurooppalaisen "standardin" mukaan ovat yleensä 3-akselisia. Dolly voisi olla 1-aks mutta sitten tulisi painonjakauma vastaan. Eikä tuollainen 1 3 aks ole kuulemma mikään herkku vedettäväksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 805029
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h734668Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112997Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv832917Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232384Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.592025Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska201760- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1131415- 1851318