Ahdistaa

Auttakaa nyt hiukan kun mikään ei meinaa riittää ja ahdistaa, ahdistaa, vaikka kaikki on paremmin kuin hyvin..vai onko sittenkään? Tilanne on tämä; Olen ollut naimisissa vuosia, melkein 10 vuotta ja nyt sitten otin ja ihastuin nuoreen, kypsymättömään naiseen. Avioliittoni on ollut periaatteessa kunnossa ja on vieläkin, vaikka seksielämä onkin jo vuosia ollut rutiininomaista ja tylsääkin. Rakkautta ja ystävyyttä on kuitenkin ollut ja ajattelin seksin laimenevan joka suhteessa ajan myötä ja etten edes ole niin seksuaalinen ihminen. No, tällaista seksuaalista myllerrystä ja hormoonimyrskyä en ole kokenut yhdenkään miehen kanssa aiemmin kuin tämän naisen. Kyllä tämä oman rauhan ja vapauden kaipuu on alkanut jo ennen naiseen ihastumista, mutta en tiedä mitä tämä on. Miksi kuristaa ja ahdistaa, vaikka kaikki on periaatteessa hyvin? Miksi haluan lisää vapautta, vaikka minulla on sitä jo nyt enemmän kuin suurin osa suhteessa elävistä ihmisistä uskaltaa edes toivoa? Minulla on kaikki mitä ihminen voi toivoa, niin taloudellisesti, henkisesti kuin ihmissuhteidenkin saralla ja silti salaa sisimmässäni haaveilen omasta, yksityisestä rauhasta, yksinkertaisesta elämästä, enkä todellakaan tiedä haluaisinko jakaa sitä kenenkään kanssa, edes tämän uuden naisrakkauden. Naiset tuntuvat kiinnostavan minua enemmän kuin miehet kaiken suhteen nykyään. Olenko tulossa hulluksi? Mikä kiittämätön ihminen minä olenkaan..Onko teillä kokemusta tai viisautta eläytyä asemaani. Antakaa neuvojanne, mitä vain!
4620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

niin kuin tuntuu oikealta; sikäli mikäli meillä on vain tämä yksi ainokainen elämä,kannattaa koittaa järjestää olonsa niin,että on hyvä olo;miksi kituuttaa esim. suhteessa,jossa ei ole onnellinen? tietenkin on jotain velvollisuuksia, ja lähimmäisetkin pitää ottaa huomioon...mutta silti!

Äänestä

nuo haihattelut "naisrakkaudesta".

Äänestä

..eihän kenelläkään voisi olla tuon paremmin..
Vakikumppani ja rakastaja..;)

Vitsi, vitsi. Lue noita kirjoituksia taaksepäin, niin sieltä löytyy ketjuja samanlaisiin ongelmatilanteisiin kuin sinulla nyt on meneillään. Toivottavasti niistä on jotakin apua.

Juu-u, eikös vaan nainen olekin ihana..;)

Äänestä

Onko sunulla ongelmia?
I Ching auttaa Sinua tekemään oikeat ratkaisut!

Miten saisin elämääni enemmän tyydytystä tuovaa sisältöä? Mitä voin tehdä parantaakseni suhdettani rakastettuuni? Minkälainen työ tuottaa minulle sekä työn iloa että kunnon palkan? Aina kun sinulla on tämän tapaisia kysymyksiä I Ching voi auttaa sinua löytämään mielekkäät vastaukset.

Miljoonat ihmiset käyttävät tätä hämmästyttävää kirjaa käytännön oppaana jokapäiväisessä elämässä. He kysyvät siltä neuvoa kun heidän on tehtävä tärkeitä päätöksiä, kun he haluavat oivaltaa jonkin asian syvemmin tai tuntevat tarvetta avartaa henkistä näköpiiriään. He turvautuvat siihen elämän eri alueilla vastaan tulevissa ongelmissa: kotona, työssä, perheessä ja muissa ihmissuhteissa, rakkaudessa.

Kun olet ymmälläsi eri vaihtoehtojen edessä, I Ching voi auttaa sinua selkiyttämään ajatuksesi ja pääsemään oikeaan ratkaisuun.

Nimi I Ching merkitsee "muutosten järjestelmää". Miljoonat itämaiden ihmiset ovat 5000 vuoden mittaan käyttäneet sen sisältämiä ajatuksia ohjenuorina pyrkimyksissään ja päätöksissään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Auttakaa nyt hiukan kun mikään ei meinaa riittää ja ahdistaa, ahdistaa, vaikka kaikki on paremmin kuin hyvin..vai onko sittenkään? Tilanne on tämä; Olen ollut naimisissa vuosia, melkein 10 vuotta ja nyt sitten otin ja ihastuin nuoreen, kypsymättömään naiseen. Avioliittoni on ollut periaatteessa kunnossa ja on vieläkin, vaikka seksielämä onkin jo vuosia ollut rutiininomaista ja tylsääkin. Rakkautta ja ystävyyttä on kuitenkin ollut ja ajattelin seksin laimenevan joka suhteessa ajan myötä ja etten edes ole niin seksuaalinen ihminen. No, tällaista seksuaalista myllerrystä ja hormoonimyrskyä en ole kokenut yhdenkään miehen kanssa aiemmin kuin tämän naisen. Kyllä tämä oman rauhan ja vapauden kaipuu on alkanut jo ennen naiseen ihastumista, mutta en tiedä mitä tämä on. Miksi kuristaa ja ahdistaa, vaikka kaikki on periaatteessa hyvin? Miksi haluan lisää vapautta, vaikka minulla on sitä jo nyt enemmän kuin suurin osa suhteessa elävistä ihmisistä uskaltaa edes toivoa? Minulla on kaikki mitä ihminen voi toivoa, niin taloudellisesti, henkisesti kuin ihmissuhteidenkin saralla ja silti salaa sisimmässäni haaveilen omasta, yksityisestä rauhasta, yksinkertaisesta elämästä, enkä todellakaan tiedä haluaisinko jakaa sitä kenenkään kanssa, edes tämän uuden naisrakkauden. Naiset tuntuvat kiinnostavan minua enemmän kuin miehet kaiken suhteen nykyään. Olenko tulossa hulluksi? Mikä kiittämätön ihminen minä olenkaan..Onko teillä kokemusta tai viisautta eläytyä asemaani. Antakaa neuvojanne, mitä vain!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu