rappeuma

heips.Minulla todettu silmänpohjarappeuma,kostea sellainen.nyt aletaan sit piikitys,jonka pitäis auttaa siihen,et ei vuotaisi enää nestettä silmänpohjaan.Kellään tehty em. toimenpidettä?Olisi kiva kuulla kokemuksesta,et millainen se toimenpide on.
3709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla on nyt toinen jakso takanapäin ja nyt odottelen kontrollikäyntiä. Viime talvena aloitettiin ja silloin sain 3 pistosta kk:n välein. Kesällä kävin kontrollissa, jossa todettiin, että uusitaan sarja. Nyt olen tämän talven aikana saanut taas 3 pistosta 2 kk:n välein ja toukokuun puolivälissä on sitten kontrolli, jossa selviää, että onko tästä hoitomuodosta ollut apua. Itse en ole näön kannalta huomannut mitään poikkeavuutta, mutta olisihan se jo "lottovoitto", jos taudin eteneminen pystyttäisiin pysäyttämään. Itse toimenpiteenä pistos on melkein kivuton, mutta myös itselläni ensimmäinen kerta oli aivan kauhea, pelkästään jo ajatuskin siitä, että neula työnnetään silmään, sai melkein voimaan pahoin.

Äänestä

Toivottavast olet saanut oikeaa kosteaan silmänpohjarappeumaan tarkoitettua lääkettä.
AVASTIN- lääke on se, jota yleensä ensin tarjotaan. Se on oikeasti syövän hoitoon tarkoitettu lääke. Auttaa jonkin verran ja se on HALPAA, siksi sitä lainvastaisedti vanhuksille annetaan eikä edes kerrota, että se on syövän hoitoon tarkoitettu lääke.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sipetus kirjoitti:

heips.Minulla todettu silmänpohjarappeuma,kostea sellainen.nyt aletaan sit piikitys,jonka pitäis auttaa siihen,et ei vuotaisi enää nestettä silmänpohjaan.Kellään tehty em. toimenpidettä?Olisi kiva kuulla kokemuksesta,et millainen se toimenpide on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu