6 lk.poikani sanoi tänään pettyneenä, että en ole saanut edes pronssia kertaakaan.
Muistan omalta kouluajaltani miten tärkeää urheilunopettajalleni oli urheilu. Minulle ei ollut. Huutojaossa (jos joku tietää mitä se oli) jäin aina viimeisten joukoon, näillä eväillä TAPETAAN se viimeinenkin kiinnostus liikuntaa kohtaan kouluissa.Herätkää opettajat ja urheilu-intoilijat, liikunnan pitäisi olla kívaa
ja kaikkia innostavaa, eikä huippu-urheilua kansakoulutasolla.
Miksi pitää verenmaku suusssa kilpailla kavereita vastaan, kun liikunnalla pitäisi kannustaa hyviin harrastuksiin ja yhteisiin
hauskoihin hetkiin.Kysyn vaan?
nimim.pettyneitä jo kahdessa polvessa
Opettajat ja muut kansalaiset vastatkaa!
Muistan omalta kouluajaltani miten tärkeää urheilunopettajalleni oli urheilu. Minulle ei ollut. Huutojaossa (jos joku tietää mitä se oli) jäin aina viimeisten joukoon, näillä eväillä TAPETAAN se viimeinenkin kiinnostus liikuntaa kohtaan kouluissa.Herätkää opettajat ja urheilu-intoilijat, liikunnan pitäisi olla kívaa
ja kaikkia innostavaa, eikä huippu-urheilua kansakoulutasolla.
Miksi pitää verenmaku suusssa kilpailla kavereita vastaan, kun liikunnalla pitäisi kannustaa hyviin harrastuksiin ja yhteisiin
hauskoihin hetkiin.Kysyn vaan?
nimim.pettyneitä jo kahdessa polvessa
Opettajat ja muut kansalaiset vastatkaa!
Vastaukset 12
Vanhimmat
siinäkö ratkaisu?
ellei kestä häviötä?
Siis KILPAILEE?
Meillä ainakin koulun kisoihin lähtö on ihan vapaaehtoista. Jos tietää ettei kärkisijoja kolkuta eikä halua lähteä säälisijoja hakemaan, täytyy tyytyä katsojan rooliin. Jos taas kilpailuun lähtee pitää pään kestää se häviökin.
Niin se vain on, että parhaat palkitaan ja suurinta osaa ei. Hienoa kuitenkin, että suurin osa tekee parhaansa niissä kisoissa vaikkeivat aivan kärjessä olisikaan. Asennetta pitää löytyä. Kaikki eivät voi olla palkintokorokkeella, ei edes suurin osa.
Jos kaikille lyötäisiin pronssimitali käteen, ei kyse olisi enää kilpailusta, vaan jostakin hiihtelystä tai vaelluksesta ilman aikoja.
Poikasi ottaa koulun urheilun liian tosissaan. Poikani (15 v.) urheilee kilpamielessä eräässä joukkueurheilussa. Siinä hän on joukkueensa parhaimmistoa. Koulun urheilukilpailuihin hän osallistuu innoissaan ja nauraa itsekin makeasti, vaikka menestystä ei juurikaan monessa lajissa tule. Paljon on sellaisia lajeja koululiikunnassa, joissa poikani ei loista alkuunkaan, esim. korkeushyppy, tanssi, hiihto jne. Onneksi hän osaa ottaa muut lajit rennosti ja kavereidensa kanssa pelkästä liikunnan ilosta osallistuvat. Tuollainen asenne on mielestäni hyvä. Hän sanoo, että hänelle riittää oma laji, jossa hän loistaa. Kaikki muu liikunta on hänen mielestään myös kivaa ja tuo vaihtelua.
Minulle kouluajat aiheuttivat painajaisen liikuntaa kohtaan. Vasta aikuisiällä löysin uudelleen liikunnan ja sen tuomat ilot. Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että jotain koululiikunnassa kuitenkin pahasti vialla. Liian monet saavat siitä iänikuisen trauman. Tietty riippuu tosi paljon opettajasta miten suhtautuu oppilaisiin ja suosiiko vain näin näitä superurheilullisia.
kaikkien on osallistuttava niihin kilpailuihin. Ei se joka koulussa ole vapaaehtoista.
Kun ei hiihdä, niin ei hiihdä. Minkäs teet. Luuletkos että opettaja työntää koko matkan?
Minunkin lapseni koulussa on kaikille tarkoitetut hiihtokilpailut, joka on lauantaikoulupäivän ainut ohjelma. Eli kyllä, kaikki osallistuvat joka vuosi.
Se on ihan yhtä pakollista kuin osallistuminen oppitunneillekin. Lusmuvanhemmat sitten järjestävät jotain menoa tai "sairauden". Haluttomille hiihtäjille ei ole vaihtoehtoista tekemistä: koulussa ei näes saa aina valita, mitä tekee.
eikä lapseni saanut sitä pronssia, ei edes ollut sijalla 10, kun kymmenen parasta sai mitalin.
mutta hän ainakin nautti saadessaan edustaa kouluaan, viettää kiva erilainen päivä koulussa, paistaa makkaraa.
aidosti hän iloitsi, kun omaan kouluun tuli myös niitä ykköstiloja ja muita hyviä sijoituksia.
Jokainen osallistuu kykyjensä ja taitojensa mukaan. Tai ei osallistu ellei halua. Mikään koulu ei voi pakottaa kilpailemaan.
Ja kun kyseessä on kilpailu, niin pitäisi olla sanomattakin selvä, että mitalit vain parhaille. Eihän kokeitakaan arvostella niin, että kaikki saavat vähintään kasin...
Olin minäkin hiljan katsomassa koulujen hiihtokisaa. Ja kyllä oli lapset eriarvoisessa asemassa välineistään. Joillakin näkyi jopa ihan kilpatrikoota päällä, isät voitelivat vielä viime silauksia näiden lasten suksiin. Osa taas... puusuksia, ylipitkiä suksia ja sauvoja, isoja monoja, lipsuvia suksia, osa hiihti toppavaatteilla.... Voi hyvät vanhemmat; miksi ette hanki lapsellenne kunnon välineitä?
hävitä tyylikkäästi.
Sitä taitoa tarvitsee jokainen elämässä monta kertaa.
tyttöni oli kiistaton koulun mestari lajissa kuin lajissa. Sitten kerran, sairastelujen ja huonon tuurinkin vuoksi, hän hävisi ennakkotietojen mukaan paljon huonommalle tytölle. Koville otti. Istui kauan itsekseen. Murjotti. Sitten kokosi itsensä ja meni halaamaan ja onnittelemaan tätä voittajaa. Seuraava häviö oli jo paljon helpompi...
Eiköhöän pronssi kuitenkin ole jotakin muuta kuin "edes".
Mitä jos poikasi olisi sen pronssi tai hopean tai peräti kullan saanut? Silloinko hänenkin mielestään urheilu olisi kivaa ja innostavaa?
Ihmeellistä kitinää tuommoinen. Jos kilpailee niin pitää kestää se ettei ehkä pärjääkään. Ellei kestä, ei sitten kilpaile.