Ryhtyä talonrakennus hommiin kun tuntuu niin vaikealta hommalta kun lukee näitä keskustelupalstoja.
Pakettitalo olisi tarkoitus tehdä.Oman työn osuus olisi ehkä tapetin laittoa.
Tulee sellainen olo että aina joku vetää välistä tai muuten vaan kusettaa.
Onko se todella niin vaikeaa vai onko kaikki vaan miesten juttuja.
Tontti on ja viimeiset kaksi vuotta olen tutkaillut eri valmistajien tarjontaa.
Pakettitalo olisi tarkoitus tehdä.Oman työn osuus olisi ehkä tapetin laittoa.
Tulee sellainen olo että aina joku vetää välistä tai muuten vaan kusettaa.
Onko se todella niin vaikeaa vai onko kaikki vaan miesten juttuja.
Tontti on ja viimeiset kaksi vuotta olen tutkaillut eri valmistajien tarjontaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
...ainakaan keksi mitään syytä, miksi nainen ei voisi pärjätä talohankkeessa. Ajattelu, että olisi jotenkin miesten hommia, on aikansa elänyt.
Viime aikoina olen tullut jopa huomaamaan, että naisilla on usein kovempi halu ymmärtää, mitä ovat tekemässä, ja aavistuksen nörempi asenne kysellä. Miehillä enempi esiintyy asennetta, että ensin tehdään ja savun hälvettyä kaivetaan käyttöohje esiin.
Kyllä varmasti uskaltaa, kunhan löydät oikeat henkilöt tehtäviin. Kunnollinen, asiansa hoitava ja mielellään mukavakin pääsuunnittelija on ehkä tärkein. Myös itse rakennustyön tekijöiden (kirvesmiehet) olisi hyvä olla ahkeria eikä mitään juoppoja tai lorvehtijoita, mutta pääsuunnittelijan tehtävä on joka tapauksessa olla rakentajan puolella ja tarkkailla rakentamisen etenemistä. Mikäli et tunne sopivia yrittäjiä ennestään, kannattaa kysellä mm. kunnalta, rakennusliikkeistä ym. useista lähteistä suosituksia.
Meillä lähti juuri projekti (kolmas rakennusprojekti kolmen vuosikymmenen sisällä) käyntiin samalla tavalla: ketään tuttuja ei ollut eikä itse kiinnosta tehdä mitään (kun ei niistä itse tehdyistä yleensä mitään hyvää tule, ellei ole oikeasti ammattimies eli kannattaa monesti se tapetointikin muille jättää). Toistaiseksi kaikki projektiin haalitut henkilöt ovat olleet ihan mahdottoman mukavia tapauksia, joten ei pelota yhtään.
varmasti onnistuu kun keskittyy ja miettii mitä tekee.
Mutta älä tee sitä virhettä (mihin moni miesrakentaja muuten syyllistyy) että laiminlyö suunnittelun ja valvonnan. Se, että palkkaat alusta asti pätevän vastaavan takaa sen että hankkeesi hoituu niinkuin pitää.
Eli kun vähän enempi keskittyy suunnitteluun ja valvontaan niin hyvä siitä tulee
Rakennushomnmassa vaan sattuu olemaan niin paljon erilaisia teknisiä asioita, että naisen pää menee vaan pyörälle. Oma ongelmansa tietenkin on se, että urakoitsijat ja rautakaupat rankaisevat tuplalaskulla naisasiakasta eivätkä muutenkaan ota tosissaan (vrt.auton osto). Lisäksi, jos itse tekee, sekin menee hankalaksi, kun fyysistä voimaa myös rakentaminen tarvitsee ja naisethan on tunnetusti fyysisesti heikompia. Suosittelen, että hommaat miehen, joka tekee sinulle talon ja nakkaat miehen sitten pihalle, kun talo on valmis. Kerrot vaan sitten, ettei tästä mitään tullutkaan.
Heh hee, kiitos päivän piristyksestä!
Vai että vielä pää pyörälle.
Mukavaa päivänjatkoa sulle vain.
t. Juuri talon rakentanut (EI rakennuttanut) nainen
Teitkö edes tapetointia itse ? Paljonko tuli neliöhinnaksi naisrakentajalla, 3000 vai 4000€/m^2 ja lattiassa silti korkkimattoa, häh, häh, hää.
Naisilla ei ole yleensä rasitteena moniin miehiin iskostunutta kaikkitietävyyden ja osaamisen luuloa.
niin tyhmä ole ,että huijataan mennen tullen rautakaupassa ym.Kyllä sen verran pitää ottaa asioista selvää että tietää pakettitalon hinnan päälle tulevat suunnittelu,liittymä,perustus ym kulut suunnilleen.Siihen mitään pellolle nakattavia miehiä tarvita!!!
Alkaa suomalaisen naisen sisu nousta,että kyllä pärjään.
Ja remonttihommia osaan enempi ku moni mies.Siis muutakin kuin tapettien väärinpäin liimaamista.:)
Siinäpä se onkin, kun ei niitä remonttihommia monikaan mies oikeasti osaa, vaikka luulee osaavansa. Jälki on sitten sellaista, että ei vieraatkaan eivät oikein mihinkään uskalla katsoa. Itsellä jää taloprojektin kohdalla oman työn osuus siivoamiseen, vaikka muuten harrastankin ties mitä nikkarointia. Talo on kuitenkin täysin eri asia kuin joku askartelu.
Ei nyt kuitenkaan kannata alkaa uhoamaan, vaikka kannustavia viestejä talonrakentamisen aloittamiseen saitkin. Talon rakentaminen on kuitenkin täysin eri asia kuin joku pieni remonttihomma. Joku tapetoiminen on vaan kärpäsen p:n kokoinen homma kokoNAISESSA taloprojektissa.
Pakettitalon hinnan päälle ei pelkästään riitä mainitsemasi suunnittelu,liittymä,perustus ym. vaan on lisäksi myös isoja työkokonaisuuksia maatyöt, sähkö, LVI, pystytysurakka, muuraukset/laatoitukset, väliseinät jas katot levytyksineen. Pelkkä gyproc-levyjen sisällekanto on sellainen homma johon tarvitset miehen apua.
Ei noita mikään pakko ole itse kantaa. Ei meillä ainakaan olla tehty rakennuksilla yhtään mitään itse.
Mikä ettei talon rakennukseen uskalla. Valitse huolella talopaketti, mutta oman kokemukseni perusteella älä valitse Finndomon tuotteita. Sen firman tuotteet saattavat onnistuakkin, mutta oman kokemukseni mukaan ja naapurustoon rakentaneiden mukaan laatuun ei ole luottamista.
Jos jokin menee poskelleen ja joudut asiaa Finndomo talotehtaan kanssa keskustelemaan, niin kusessa olet. Siinä on firma joka ei korjaa virheitään, ja jos korjaa niin ei sovitusti eikä sovitussa aikataulussa. Saat vastaasi valehtelua ja kieroilua. Jopa kirjallisesti sovittuja asioita koettavat kusettaa.
Kaikille varmasti sattuu virheitä, mutta miten ne korjataan ja hoidetaan, onkin sitten eri juttu.
Mutta tiivistettynä, rakentaisin uudelleenkin, mutta nyt eri tehtaan tuotteella. Ei Finndomoa!!
Kliseenä sanoisin, satsaa vastaavaan mestariin ja pääsuunnittelijaan. Kaikki kirjeenvaihto myyjän/talotehtaan kanssa AINA kirjallisesti. Tarkista aina saamasi piirustukset kahteen/kolmeen kertaan yhdessä mestarin kanssa. Varaa riittävästi aikaa projektiin, älä ahnehdi aikatauluja turhan tiukaksi. Yllätyksiä sattuu kuitenkin.
Onnea projektiin!
ku miettii eri vaihtoehtoja paketeista ja valmiistakin.pitää varmaan pelata varman päälle ja alottaa kaatamalla puut omasta metsästä.muuten hyvä mutta ei oikein jaksais monen vuoden rakennusprojektia.sellanenkin on kokeiltu aikoinaan.