Taisi olla Fuula joka avasi otsikon joskus syyskesällä tuosta Runokone sivusta.
Minäkin kävin siellä kokeilemassa, ja eikös MdK: kin siellä hiljakkoin ollut.
Minä yritin eilen sekä tänään, mutta en saa niitä koneita auki.
Sitä vaan kysyisin eikö kukaan muukaan enää saa niitä avattua, vai kiusaako minun koneeni, kun poika laittoi tähän sekä virustorjunnan että palomuurin.
Niitten asentamisen jälkeen en ole kaikkea saanut auki, mitä aikaisemmin sain.
Esimerkiksi, minulla on Outlookissa viesti yläpalkissa sellaisia kuvia mistä olen saanut kaikenlaisia uusia kuvia. Nyt ei yksi niistäkään aukene.
Mahdanko olla vaan tyhmä, enkä osaa pelata tämän värkin kanssa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
toimii ainakin minun koneella.
Tuota Outlook-juttua en oikein ymmärrä.
Tarkoitatko niitä pieniä symboleja (ikoneja) vai
tarkoitatko että jos olet saanut sp-viestin jossa on kuvia niin niistä ei joku aukea?
Siinä tapauksessa virus-ohjelma on syypää, et sinä.
Minullekin on tullut paljon postia joihin on liitetty kuvia, enkä ole saanut niitä auki. Kuvan tilalla on vaan "kruksi". Poikani järjesti niin, että kaikki kuvat aukeavat, mutta samalla lisääntyy virusvaara, jos ei ole varma lähettäjästä.
Pistän tähän vielä runokoneen osoitteen:
http://koti.mbnet.fi/~solmu/ohje/runokone.php
kun tarkistit.
Minä pääsen noille runokoneille saakka ja kokeilin juuri taas uudelleen, mutta ne itse koneet ei aukene. Kaikki muu pelaa, Solmu-pääsivu, sunmuut, mutta ei nuo koneet.
En tarkoittanut Outlookissa saamiani sp-viesteissä sisältäneitä kuvia, vaikka niissäkin tulee joskus tuo mainitsemasi "ruksi", ja ne ei aukene. Eräs lähettäjä mainitsi että koneessani ei ole Pover point-ohjelmaa hänen käsityksensä mukaan, siksi ne ei avaudu. En oikein rohkene poikaani niin usein vaivata kaikkea asentamaan, kun hän on matka töissä ja asuu kokonaan eri pitäjässäkin kuin minä.
Mutta sain kerran jo vuosi takaperin yhdeltä kirjekaveriltani sp-viestinä sellaisen netistä imuroidun "kaverit" kuvaviestin, ja kun en ymmärrä mistä ne vieraat kielet kertoivat, klikkasin vahingossa sellaista kohtaa josta syntyi viestikentän Lähettäjä rivin ja Tiedosto, muokkaa, ym välissä olevaan palkkiin sellainen kuvasarja, enkä tiedä mistä se poistetaan enkä enää välitäkään poistaa sillä niistä saa kaikenlaisia uusia kuvia, joita voi liittää sp-viesteihin.
Niistä ei yksi avautunut eilen ja edellisenä päivänä, mutta tänään taas, kas kummaa,aukeni.
Olenkin epäillyt että tämä vanha koneeni vain reistaa, mutta poikani ei ainakaan siihen usko.
Ja minä kysyisin,mikä se sellainen runokone on?
Minulla kun ei ole hajuakaan mistään sellaisesta koneesta.
konerunot Meeri, Liena, fiiulin