Blu-Rayn

13760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

vuonna 2017 blu-ray laitteita/levyjä löytyy vain museosta.

Äänestä

Eli 8 vuotta. Eiköhän siihen mennessä blu-rayt ole jo samassa asemassa kuin dvd:t nykyään?

Äänestä
  • Pointti onkin se, että kalliilla rahalla kerätty levykirjasto vanhenee nopeammin, kuin millään aiemmalla formaatilla! CD:t tuli käyttöön noin 1983, viimeiset ajat menossa (mp3-kauppa kasvaa). VHS jylläsi sekin paljon yli parikymmentä vuotta. DVD on ollut yleinen toistakymmentä vuotta, Blu-Ray syrjäyttää jos enää ehtii.

    Itse en ole pitkiin aikoihin ostanut CD-levyjä fyysisenä, vaan kaikki musiikki on kovalevyllä ja iPodissa. Musiikin nettiostaminen on tätä päivää kun kopiosuojauksistakin on luovuttu, kuten iTunesissa.

    DVD:t on mulla myös viime aikoina siirtyneet siististi taskuun mahtuvalle kovalevylle. Blu-Ray -kelkkaan soittimineen en viitsi hypätä ollenkaan, ennenkuin niitä soittimia ja levyjäkin jo dumpataan niin halvalla, että hinnalla ei ole merkitystä!

    Äänestä

  • mätänee käsiin! kirjoitti:

    Pointti onkin se, että kalliilla rahalla kerätty levykirjasto vanhenee nopeammin, kuin millään aiemmalla formaatilla! CD:t tuli käyttöön noin 1983, viimeiset ajat menossa (mp3-kauppa kasvaa). VHS jylläsi sekin paljon yli parikymmentä vuotta. DVD on ollut yleinen toistakymmentä vuotta, Blu-Ray syrjäyttää jos enää ehtii.

    Itse en ole pitkiin aikoihin ostanut CD-levyjä fyysisenä, vaan kaikki musiikki on kovalevyllä ja iPodissa. Musiikin nettiostaminen on tätä päivää kun kopiosuojauksistakin on luovuttu, kuten iTunesissa.

    DVD:t on mulla myös viime aikoina siirtyneet siististi taskuun mahtuvalle kovalevylle. Blu-Ray -kelkkaan soittimineen en viitsi hypätä ollenkaan, ennenkuin niitä soittimia ja levyjäkin jo dumpataan niin halvalla, että hinnalla ei ole merkitystä!

    Nettiyhteydet pitää kyllä kehittyä huimasti nopeammaksi, mieluiten joku 100 mbit yhteys, jos mielii 1080p leffan imasta netistä. Jos iTunesista kestäis yhden biisin imeminen 5 tuntia, eipä sitä sieltä kehtais paljon musiikkia ostella.

    Itse osin viimeisen CD:n joskus 1999/2000?

    Äänestä

  • edellinen.. kirjoitti:

    Nettiyhteydet pitää kyllä kehittyä huimasti nopeammaksi, mieluiten joku 100 mbit yhteys, jos mielii 1080p leffan imasta netistä. Jos iTunesista kestäis yhden biisin imeminen 5 tuntia, eipä sitä sieltä kehtais paljon musiikkia ostella.

    Itse osin viimeisen CD:n joskus 1999/2000?

    Se 100Mbps on todellisuutta suurelle osalle suomalaisista vuoden 2015 kieppeillä. Tuolla nopeudella välittyy jo useita HD-videoita rinnakkain samanaikaisesti. Myös "perinteinen" pyörivään kovalevyyn perustuva tallennus on tuolloin edelleen voimissaan ja peruslevy kokoa parikymmentä teraa maksaa muutaman kympin. Siihenkin menee tuhatkunta täyttä HD-leffaa! Kahden tuollaisen avulla saadaan hoidetuksi varmuuskopionti myös. Kopiosuojaus kumminkin saattaa estää leffojen siirtelyn kaverin HDD:lle.

    Tekniikka kehityy hurjasti ja samalla halpenee. Vuonna 2015 Blu-Ray vetelee jo viimeisiään. Itse asiassa DVD myy kohtuullisesti vielä silloinkin, koska se on vallalla köyhemmissä maissa ja muutenkin DVD:n kuvalaatu on useille hyvin riittävä, sisältö mielletään tärkeämmäksi kuin tekninen briljanssi. Äskettäin päättynyt historiallisen paha lamakausi vielä teki lisähallaa myös teräväpiirron leviämiselle ja soittimia ja leffoja myydään nyt tosi halvalla, kun valmistajat ja eräät leffateollisuuden edustajat yrittää saada viimeisetkin sentit kuluttajien taskusta pitkitystaistelussa nettilevitystä vastaan.

    Äänestä

Nettitilaus ei ole syrjäyttänyt edes levyjen myyntiä eikä tule syrjäyttämään tältä planeetalta yhtikäs mitään.

Ihmiset haluavat, että leffoilla ja äänitteillä on myös kotelot, ym kannet ja esitteet.
Koteloa on paha imuttaa mistään liittymästä.

Äänestä
  • Perinteisten levyjen myyynti loppuu noin viidessä vuodessa. USA:ssa neljännes musiikista myydään jo digitaalisena, ilman fyysistä tallennetta. Jo kolmen vuoden päästä yli puolet kaikesta musiikista. Eikä kehitykselle ole vaihtoehtoa. Joko vallitsee hallitsematon piratismi tai kohtuuhintainen hallittu musiikkijakelu.

    Kyllä siinä melkoinen jakeluportaikko välistävetäjineen jää pois ja kuluttaja saa musiikin välittömästi kuuntelulaitteelleen. Toki aiheellinen pelko on musiikin tarjonnan kaventuminen vain miljoonahitteihin.

    Mulla on melkein kaikki musiikkini nykyään isolla iPodilla ja varmuustallenteina siirrettävällä kovalevyllä muita laitteita varten. Siellä on klassista musiikkiakin vaikka kuinka paljon hyvällä bitratella tallennettuna. Ei yhtään haittaa "kansien" puuttuminen, sillä halutessaan tiedot musiikista voi hakea vaikka sylissä olevalla miniläppärillä samantien netistä, se sama mini kelpaa hätätilassa siihen musiikin kuunteluunkin.

    En jää haikailemaan metrien mittaista vinyyliplättyhyllystöäni miltei 40 vuoden varrelta enkä vähäisempää CD-kokoelmaanikaan! Asiallisilla kuulokkeillani voin todellakin laittaa silmät kiinni ja kuunnella taskulaitteelta musiikkia missä tahansa, ilman sitä laitepinoa, joka mulla oli vielä 10 vuotta sitten!

    Äänestä

Ihan yhtä lailla kuin LP-levy kuoli kun C-kasetti tuli markkinoille.

Mutta hetkonen, kyllähän noita edelleen taidetaan julkaista...

Äänestä
  • Dolby D -kohinanvaimennusjärjestelmä on vielä julkaisematta!

    Äänestä

  • takaisin : kirjoitti:

    Dolby D -kohinanvaimennusjärjestelmä on vielä julkaisematta!

    kun olosuhteet ratkaisee kovin paljon,esim.savikiekkoja,(78rpm),tehdään vielä monissa maissa ihan sen vuoksi ettei ole sähköä...ne soittimet toimii nääs jousivoimalla. ;D

    Samoin suurimmalle osalle maapallon ihmisistä tietokoneet ja muistitikut on saavuttamattomia ja käsittämättömiä laitteita.

    Kyllä minäkin pidän siitä että musiikki on fyysisessä,"pysyvässä" muodossa.Tietsujen ja kovojen luotettavuus on koskenkorvaan piirretty viiva. ;D

    KIPPIS !

    Äänestä

Tähän liittyen testailin HD-aikakautta sijoittamalla eilen 100 egeä Western Digitalin HD-mediasoittimeen. Pikkuruinen laite kytketään HDMI:llä telkkariin ja tallennusmediana toimii mediatoistimeen kytkettävä USB-kovalevy tai muistitikku. Pienellä kakella ohjataan sitten kokonaisuutta ja monenlaiset video- audio ja kuvaformaatit toistuu ongelmitta.

Mulla olikin taskukovalevylle tallennettuna muutava DVD:ltä ripattu leffa ja lisäksi kävin netistä noutamasta muutaman HD-demovideopätkän.

Olen telkkarin kuvan säätänyt huolellisesti ihan tavallisilla tv-ohjelmilla, mutta kuvanlaatu tuolla mediasoittimella HDMI:n kautta oli parasta, mitä olen koskaan päässyt mistään telkkarista näkemään! Jopa DVD:ltä ripatut pätkät näytti uskomattoman hyviltä, vielä paremmilta kuin DVD-soittimellani RGB-liitännän kautta. Ilmeisesti mediasoittimen Sigma-piiri tekee hyvää työtä ylöspäin skaalauksessa 1080p -modeen!

Tämä kokeilu pelkästään sai minut vakuuttuneeksi, että
1) netin kautta latauksessa on järkeä, jos esim. elokuvien saatavuus tehdään kohtuuhintaiseksi
ja
2) kiintolevyyn tai muuhun massamuistiin perustuva videotoisto pelaa hienosti jo nykypäivänä ja edullisilla värkeillä!

Taskukovalevyynkin mahtuu aikas runsaasti videomateriaalia varsinkin H.264- eli mpeg4 -muodossa. Esim. käyttämääni 250GB levyyn menisi sellaiset 50 leffaa miltei DVD-laadulla tavallisella mpeg2-pakkauksellakin. Kovalevy vie alle puolet DVD-kotelon tilasta eli leffakirjasto mahtuu periaatteessa alle sadasosaan nykyisestä hyllytilasta tällä karvalakkitason ratkaisullakin!

Äänestä
  • vehkeellä nauhoittaa tv-ohjelmia usb-kiintolevylle.

    Äänestä

  • tuolla.. kirjoitti:

    vehkeellä nauhoittaa tv-ohjelmia usb-kiintolevylle.

    Tuo laite ei nauhoita, se vaan toistaa monia erilaisia kuva-, video- ja audioformaatteja. Mukaanlukien teräväpiirtovideot Full-HD -tarkkuudella. Ohjelmien tallennus on sitten tehtävä vaikka tietsikkaan liitetyltä digitv-tikulta tai muilla tavoilla.

    Joka tapauksessa täälläkin joku on haikaillut telkkarin USB-liitäntään videotoistoa valokuvien katselun lisäksi. Telkkarista ei kannata maksaa maltaita pelkästään tuon takia, kun satasella saa varsinaisen monitoimilaitteen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lyhyt elinkaari kirjoitti:

Nettilataus syrjäyttää Blu-Rayn aikas pian, v. 2017:
http://www.digitoday.fi/viihde/2009/02/08/blu-ray-haviaa-nettilatauksille-vuonna-2017/20093471/66

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu