eli onko kokemuksia koiranpennusta kerrostalossa? meillä on kaksio ja olemme harkinneet koiran ostamista. näillä näkymin asumme kerrostalossa vuoden pari vielä. sen jälkeen olisi tarkoitus muuttaa rivitaloon.
koira
kerrostaloon?
5191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jopa suomenpystykorva. Jota monesti moititaan liikaa haukkuvaksi. Ei hauku kun opettaa hiljaiseksi. Eli ota vaan koiruus kerrostaloon. Siellä koiran koti missä isäntäväjen koti kulloinkin on.
Toki kerrostalo-naapureilla voi joskus olla omia henk.koht. ongelmia, joita sitten puretaan koiranomistajaan. Mutta sama se on vaikka omakotitalossa asuisisit. Jos joku näkee aihetta valittaa se valittaa. Oli koira eli ei.
mulla on myös kaksio.
Pentu ollut mun luona nyt 5 viikkoa.
Ja on ikää 15 viikkoa pennulla.
Haukku aluksi yksi jäädessään,mutta naapureita se ei onneksi haitannut.
Dap-haihduttimella sain pois haukkumisen.
Ja hyvin mennyt.
Portaita pentu ei saa tiettääkseni mennä.
Mutta niitä pentuni kylläkin pelkää aivan mielettömästi.
Mutta melko pian oppi hissiin ja innostui hissin napeista.
Hyppää nykyään hissin nappeja vasten, vielä ei osa painaa, mutta lähelle monta kertaa mennyt.
Olen alkanut kyllä siittä jo kehumaan, jos sitten joskus onnistuisikin painamaan.
Mutta psytyn sanomaan omasta kokemuksesta että voi ottaa ihan hyvin kerrostaloonkin koiran.
Todella hyvin meillä on kerrostalossa, kun eroahdistuksesta päästiin =) senkus alat etsiä pentua tai miksipä et aikuistakin :):) Onnea etsimiseen !
ei ole koiran ottamiselle ongelma. Vaan sinun pitää tietää rodusta melkoisesti. Millaiset mahdollisuudet on harrastaa aktiviteettejä? Olkoon asunto missä tahansa niin koira kun koira tarvitsee liikuntaa ja aktiviteettejä.
Täytyy miettiä jos hankkisi pennun. Kultaistanoutajaa olemme miettineet ja tietenkin rodusta tietoa on hankittu etukäteen paljon :)