Asenne vamma

Minkälaisen aivovaurion on jotkut kokeneet kun jaksavat päivästä toiseen kirjoittaa sitä itseään. Eikö näillä tampioilla ole enää kovalevyllä tilaa, luulisi jo tyhmempäkin että se brysseli on ainut oikea kohde haukuille, ei auta persaukisen täällä viljelijöille kirjoittaa.

Faktaa: tuet menee vinoutuneen järjestelmän kulujun päikkaamiseen tai vastaavasti viljelijän palkanmaksuun, vai olettaako joku tyhjäpää kenties tuon viljelijän ruokkivan kaikki tyhjäpäät ilmaiseksi? sitä paitsi ei tarvitse olla kummoiset aivot kun tajuaa että asioita on ajateltava omaa keittiötä kauemmas.

Haastellessani muutaman viljelijän kanssa niin on tullut varsin selväksi että lähes kaikki ovat valmiita siihen että tuet poistetaan kunhan tuotteista maksetaan sen verran että jää edes jotakin palkkaa tehdystä työstä.

Niille jonka päässä pyörii se että viljelijä ei tee muuta kuin nostaa tukea suosittelen käyntiä psykiatrisella lääkärillä.
9500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mahda psykiatrikaan mitään totaaliselle tyhmyydelle yhdistettynä kaiken kattavaan kateuteen.

Äänestä
  • ois asiaa aika monella viljelijälläkin kadehtitaan toisten tukialueiden ja tuotantosuuntien tukia ja laskeskellaan montako volvoa tai traktoria tällä tukierolla voi ajan kuluessa ostaa

    Äänestä

  • tartte vier lataamoon kun ne on terveenä ymärtäny sen miten viljely suoritetaan kyl hoito olis heti alotettava törskille.,.,.,

    Äänestä

  • uudeseelannis ei kirjoitti:

    tartte vier lataamoon kun ne on terveenä ymärtäny sen miten viljely suoritetaan kyl hoito olis heti alotettava törskille.,.,.,

    tuosta tyhmyydestä: Senkin vähän mitä ymmärtää käsittää väärin.

    Äänestä

  • lataamoon kirjoitti:

    ois asiaa aika monella viljelijälläkin kadehtitaan toisten tukialueiden ja tuotantosuuntien tukia ja laskeskellaan montako volvoa tai traktoria tällä tukierolla voi ajan kuluessa ostaa

    Että loppujen lopuksi noita toiselle viljelyalueelle kateellisia ja laskeskelijoita ei ole kauhean paljoa.

    Äänestä

  • uudeseelannis ei kirjoitti:

    tartte vier lataamoon kun ne on terveenä ymärtäny sen miten viljely suoritetaan kyl hoito olis heti alotettava törskille.,.,.,

    Se siinähän se oikea viljelijä aukaisee taas sen tietämys arkkunsa, mies tai oikeastaan nöösipoika joka ei tiedä edes missä se uusi-seelanti sijaitsee ;)eikä tajua viljelyksestä muutenkaan mitään :)

    Äänestä

  • uudeseelannis ei kirjoitti:

    tartte vier lataamoon kun ne on terveenä ymärtäny sen miten viljely suoritetaan kyl hoito olis heti alotettava törskille.,.,.,

    ja uudenseelannin "konsultti pyrähti paikalle
    jakamaan tiedon kultajyviä.
    Ps. Et sitten tänäänkään ole töissä!

    Äänestä

  • uudeseelannis ei kirjoitti:

    tartte vier lataamoon kun ne on terveenä ymärtäny sen miten viljely suoritetaan kyl hoito olis heti alotettava törskille.,.,.,

    miten se seelanin malli menee?

    Äänestä

ja taasen alkanut tässä pähkäileen noit uusia tukiehtoja... olis tehtävä visut, lohkokortit, omantoiminnankuvaus, monimuotoisuuskartotukset..yms. saatana ku tympii tää paperin pyöritys!
helpompaa oli kun sais tuoteesta hintaa eikä tarvis noitten typerin lappujen kanssa sekoilla!
siel ne sit on mapissa et saapi joku hiton tarkastaja käydä kattomassa ne syksyllä...

- ja asiaa.. niin itekkin joskus keskustelin nointa tukijutuista erään kaupunkilaisen kanssa ja kaverilta pääsi nauru kun kerroin miten kax kappaletta herra tarkastajaa kävi mittaamassa mun pientareet metrinmitalla.....
hän oli huumor miehii ja kysy et mihin siinä kaksi tarvittii?
noku en muuta keksinyt niin kerroin hänelle et olihan mitassakin kaksi päätä. toinen piti kii nollapäästä ja toinen siit metrin kohdalta..
kaveri kysyy et kummallako oli korkeempi koulutus???
siihen mäkääm en osannu vastata

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies kaupungin laitamilta kirjoitti:

Minkälaisen aivovaurion on jotkut kokeneet kun jaksavat päivästä toiseen kirjoittaa sitä itseään. Eikö näillä tampioilla ole enää kovalevyllä tilaa, luulisi jo tyhmempäkin että se brysseli on ainut oikea kohde haukuille, ei auta persaukisen täällä viljelijöille kirjoittaa.

Faktaa: tuet menee vinoutuneen järjestelmän kulujun päikkaamiseen tai vastaavasti viljelijän palkanmaksuun, vai olettaako joku tyhjäpää kenties tuon viljelijän ruokkivan kaikki tyhjäpäät ilmaiseksi? sitä paitsi ei tarvitse olla kummoiset aivot kun tajuaa että asioita on ajateltava omaa keittiötä kauemmas.

Haastellessani muutaman viljelijän kanssa niin on tullut varsin selväksi että lähes kaikki ovat valmiita siihen että tuet poistetaan kunhan tuotteista maksetaan sen verran että jää edes jotakin palkkaa tehdystä työstä.

Niille jonka päässä pyörii se että viljelijä ei tee muuta kuin nostaa tukea suosittelen käyntiä psykiatrisella lääkärillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu