Meillä on sekarotuinen urospentu,ikää herralla on noin 8kk.Poika on hienosti oppinut perusasiat kuten sisäsiistiksi,lopettanut näykkimisen ja osaa jo olla kotonakin haukkumatta :) aikaisemmin oli pientä eroahdistusta,mutta sekin unohtui.
Nyt ongelmaksi on muodostunut koiran lähes jatkuva vinkuminen.Muutimme viime kuun loppupuolella uuteen asuntoon tulevan perheenlisäyksen takia.Koira sopeutui todella hienosti uuteen asuntoon,oli toki hieman varautunut aluksi.Nyt on viimeisen viikon aikana vain häseltänyt asunnossa ikkunalta toiselle ja vinkuu samalla.Tulikin mieleen että voisiko johtua narttujen juoksuista tms.?Vinkuminen ei johdu ulkoiluista tai huomion puutteesta.
Vaikka koira olisi käynyt ulkona vartti sitten,alkaa vinkuminen taas.
Toinen ongelma on että herra saattaa yksin ollessaan ruveta repimään lattiamattoa.Siis ihan lattian muovimattoa.Olisiko vinkkejä millä sen saisi loppumaan?On edellisessä asunnossa repinyt reiän lattiamattoon ja tässä nykyisessäkin pienen reiän saanut aikaiseksi.Molemmissa tapauksissa eteiseen.
Kiitoksia,jos joku jaksaa lukea ja vastailla :)

Vastaukset 8
Vanhimmat
kipuja?
En usko että koiralla kipuja,leikkii normaalisti ja syökin..Eläinlääkärissäkin käytiin hieman ennen muuttoa koiran kuolaamisen takia mihin saatiinkin apua :) kaikki oli silloin ainakin kunnossa.eikä koira ole ainakaan meidän kotona/ulkona ollessa itseään satuttanut tms.
Eli uskon että se johtuu narttujen juoksuista. Meiläkin on uros ihan sekaisin."hajuista"
Voi tuntua työläältä, mutta kannattaa panostaa yksinoloharjoituksiin myös uudessa paikassa, sillä koira on vielä tosi nuori ja sillä on ollut taipumusta ahdistua yksinjäädessään.
Tehkää siis samanlaisia harjoituksia kuin ihan pentuna (rajatkaa tilaa, olkaa portit ja ovet suljettuina koiran kanssa tässä tilassa - eli on normaalia olla välillä "nalkissa") 8kk ikäinen ei enää nuku yhtä paljon kuin aivan pieni pentu, siksi sen aika käy pitkäksi. Panostakaa ulkoiluun, herätkää aikaisemmin aamulla, jotta koiralla on aikaa kunnolla haistella ja väsyttää itsensä ammuLENKILLÄ. Nyt on vain pakko jaksaa, jotta se unohtaa tuon tavan ja nukkuu tyytyväisenä.
Osa koirista on herkempiä ja yksinjäämistä täytyy harjoitella enemmän. Se on toisinaan työlästä, mutta siihen todella kannattaa panostaa, niin voipahan sitten elää loppuiän murehtimatta, miten koira kotona voi ja mitä se on tänään tehnyt.
Koiralla itsellään on paha olla, se läähättää ja käy ylikierroksilla - repiminen tuo helpotuksen sen ahdistukseen, samoin kuin osalla ihmisiä tupakointi, kynsien järsiminen, ahmiminen jne...
Voisiko osaa ikkunoista pitää nyt aluksi verhot suljettuina?
Oletteko kokeilleet oikeita ydinluita (kauppahallista, lihatiskeiltä) tai kunnon kongia, johon pakastatte maksalaatikkoa tai raakaa jauhelihaa? Jo loppuu vinkumiset ja lattian repimiset.
Koiranne ei osaa vielä olla yksin, harjoitelkaa kärsivällisesti lisää. Se ei ole tahallaan hankala.
tämä ei liity aiheeseen, mutta mikä tuo kongi on?
Kysy eläinlääkäristä josko saisitte kotiinne jotain hajumuodossa olevaa hormonia juoksujen ajaksi. En ole varma että toimiiko juoksujen aikaan mutta meillä oli selllainen koiralle, joka sterssasi paljon ja auttoi. Mutta kysy ammattilaiselta.
Anna koiralle todella paljon hommaa, mielellään hajutyöskentelyä ja piiiiitkiä lenkkejä. Voi olla että on hieman tylsistynytkin.
Ehdottomasti juoksut voivat aiheuttaa mutta niitä kun tahtoo olla koko ajan...
kongista (linkki alla). Eli se on tuollainen aktivointilelu, jonka sisälle voi laittaa jotain herkkua (esim. juustoa ja sen voi sulattaa kongiin kiinni mikrossa). Niitä herkkuja metsästäessä sieltä kongista sitten kuluu aika mukavasti.
http://www.shetland.fi/Images/images_Kong/kong.jpg
Kiitos paljon vastauksista...Pitää koittaa josko mikään herraan tepsisi :)