TEKOPYHYYDESTÄMME

Minulla on siltä saralta, eli potilaan saralta paljon ja pitkällistä kokemusta.

Hoitohenkilökuntaa tuntuu olevan laidasta laitaan, niitä, joiden ei missään nimeessä pitäisi saada olla hoitotyössä, ja niitä, jotka ovat vielä säilyttäneet sen sydämellisyytensä ja antaumuksensa alalle.

Kun liikuntakyvyttömänä sielä toisten käänneltävissä makasin sairaalassa, tuli kyllä huomaamaan, kenen ei missään nimeessä edes saisi olla hoitotyössä. Kun pyysin mm. erästä hoitajaa antamaan erään laitteen, jota joka vuorokausi tarvitsen, ja kun omat raajani eivät toimineet, niin tämäpä töksäytti niskojaan nakellen, että otappa itse, saat sinä itsekkin.

Mitä siinä avuttmana, kun et asentoakaan pysy vaihtamaan ilman hoitajien apua, voit tehdä. En sanonut asiasta kenellekkään, mutta kylläpä seuraavana päivänä ääni muuttui kelloon ko. hoitajalle. Hävetti varmaan, mutta ei tullut edes anteeksi pyytämään. Ehkä hänelle selvisi, ettei raajani toimi, enkä voi itse laitetta ottaa edes siitä pöydältä käyttööni kun seuraavana päivänä niin auliisti auttoi laitteen käytössä.

Sitten oli niitä, jotka kuin auringon paiste, tulivat määrävälein vaihtamaan asentoani, kylkeäni, vuoraamaan tyynyillä asentoani, että se olisi madollisimman hyvä.

Ja sitten on niitä, jotka ovat kuin robootteja, vailla tunnetta, vailla ilmettä, kulkevat kuin moottorilla. Heihin ei saa juurikaan kontaktia.

Ensimäinen hoitajatyyppi, josta kerroin, oli todella kiikkerää tyyppiä, josta muutkin potilaat sanoivat, ettei tun pitäisi saada missään nimessä olla hoitoalalla.

Toinen saman vertainen, joka tiuski ja äyski potilaille ja vanhatkin potilaat itkivät tuon hoitsun käytöksen tähden, eikä mikään tuntunut olevan tuolle hoitsulle hyvin, mutta kun huoneeseen astuin toinen, aurinkoinen hyväntuulinen hoitaja, ääni muuttui kelloon tuolla äysekntelijälläkin.

Niipä potilaat alkoivat taktikoida, niin että kun tuo pippurinen hoitaja tuli huoneeseen, samaan aikaan soitettiin huoneeseen toinen hoitaja. Toisen hyväntuulisen hoitajan läsnäolo muutti käytöskulttuuria tuon toisen ärhentelijänkin osalta. Pystyikö hän sitten peittämään sen ärhentelijäluonteensa virkatovereiltaan, ota ja tiedä.

yleistämistä. Taidat olla itse juuri kuvaamanlaisesi hoitaja. Tiedät aina kaiken kaikkein parjaiten kaikaista, jopa muista laitoksista ja koko maan jopa maapallon tasolla. Älähän tukehdu erinomaisuuteesi ja missä kollegiaalisuutesi selkäänpuukottaja?

pakko vähän jatkaa ja täsmentää.
Ensiksikin olen sitä mieltä, että sinulla alan ammattilaisena olisi paljon annettavaa keskusteluun sairaanhoidon/vanhustenhoidon tasosta, mutta sinun kannattaisi yleisluonteisen hutkimisen sijaan täsmentää kritiikin kärki pienempiin yksityiskohtiin. Terveydenhuollossa ja varsinkin vanhusten ja pitkäaikaissairaiden hoidossa on hirveästi epäkohtia. Suomessa hoidetaan lasten ja työikäisten akuutit sairaudet angiinasta syöpään pääosin hyvin, mutta mitä vanhemmaksi ja pitkäaikaissairaammaksi potilas tulee niin sitä heikommaksi hoito käy.

Minun omaiseni sairastui vakavasti neljä vuotta sitten. Aluksi hoito oli hyvää, kaikki mahdollinen tehtiin. Kun kunto romahti potilas pääsi yliopistolliseen sairaalaan jossa oli liian vähän henkilökuntaa mutta hoito kuitenkin suht. ok. Sieltä potilas siirrettiin kaupungin sairaalaan jossa hoito oli jo vähän heikompaa - tai nimenomaan vaihtelevaa. Kuitenkin koin, että potilas oli pääosin turvassa ja sai jonkinlaisen fyysisen perushoidon.

Kaupungin sairaalassa täysin liikuntakyvyttömäksi mennyt potilas oli yli kaksi vuotta ja viime keväänä hänet pitkällisten sumplimisten jälkeen siirrettiin yksityisen säätiön omistamaan hoitokotiin. Nyt hoidon taso oli jo todella heikko. Lääkkeitä ei aina ollut tai ne oli jaettu väärin, potilasta ei aina syötetty tai juotettu, vaippaa ei vaihdettu säännöllisesti, hampaiden pesu lopetettiin kokonaan. Eräs dominoiva lähihoitaja alkoi pelätä ajoittain sekavaa ja aggressiivista potilasta ja tartutti oman pelkonsa koko osastoon. Potilaalla oli jälkiä ja kipua hankalan suihkutilanteen jälkeen, eräs hoitaja kirjasi ko. asiat asianmukaisesti mutta tämä pelkäävä ja suihkun hoitanut hoitaja vaati merkinnän poistettavaksi. Alkoi varsinainen valheiden verkko. Laitoksen fysioterapeuttia oli kielletty hoitamasta ko. potilasta. Vaikka potilaalle ei esim. jouluattona tuotu päivällistä eikä iltapalaa (omainen huoneessa koko ajan) niin lähihoitaja silmät kirkkaina väitti että tuotu on.

Minun mielestäni hoitokodin hoidossa oli pääosin vikana se, että ei ollut kunnollista ja selkeää esimiehisyyttä, vaan esimiehen tehtävät otti vallanhaluisin lähihoitaja, jolla samalla oli suuri tarve miellyttää virallista esimiestä. Asioita ei hoidettu ammattitaidolla ja järjellä vaan oltiin koko ajan ailahtelevien mielialojen varassa. Nuoret lähihoitajat eivät saaneet ammatillista tukea vanhemmilta kollegoilta.

Hätkähdän vähän aina kun puhutaan sydämellä hoitamisesta. Totta kai on hyvä jos työssä on myös hyvä tahto ja sydän mukana, mutta kyllä töissä pitäisi pääasiassa olla mukana koulutuksen tuoma tieto ja järki. Pelkästään sydämellä toiminen tekee palkkatyön hyväntekeväisyystyön kaltaiseksi, josta odotetaan esim. potilaalta kiitollisuutta, mitä sairas, dementoitunut yms. potilas ei tietenkään aina osoita. Tavallaan pitäisi olla niin, että tulee tieto ja järki ja sitten tunne.

Vanhusten ja pitkäaikaissairaiden hoito voi olla puuduttavaa ja vähän palkitsevaa kun kukaan ei enää parane eikä kuntoudu. Siksi hoitajille pitäisi järjestää huomattavasti enemmän koulutusta ja työnohjausta. Ei kukaan jaksa hoitaa jos työ nähdään vain loputtoman vaipparumbana tai jos henkilökunnan vähäisyys aiheuttaa sen, että vaipat yms. juuri ja juuri ehditään vaihtaa mutta ei muuta.

Minun mielestäni hoitotyön heikon laadun syynä ei sinänsä ole hoitajien heikko työmoraali vaan se, että enempää ei vaadita ja henkilökuntamitoitukset eivät anna periksikään. Se on kyllä totta, että ainakin lähihoitajaksi pääsee käytännössä opiskelemaan kuka tahansa ja hoitajina on liian nuoria ja heikkoja tyttöjä. Lähihoitajakouluun pitäisi vaatia ainakin ylioppilastutkintoa ja 18 vuoden ikää, silloin koulutukseen tulijoilla olisi jo jotain näkemystä maailmasta ja omaa arvostelukykyä, eivätkä he olisi esim. vanhempien lähihoitajien armoilla.

Voin kertoa kokemuksesta, että kirjoituksessa oli enemmän kuin totta LIKI joka sana. Syksyllä jouduin yllättävien vatsakipujen vuoksi sairaalaan ja sieltä kirurgin veitsen alle leikkaussalin kautta vuodeosastolle toipumaan. Silloin huomasin mikä ero on hoidolla ja Hoidolla.

Päivystyksessä makasin käytävällä, kuumehorkassa, syömättä, eikä sänkykään ollut edes siedettävä, mutta siellä minusta aidosta välitettiin. Hoitaja ja lääkäri kävivät paikalla kysymässä vointia ja tarvitsisinko mitään. Hoito oli loistavaa, vaikka palvelu oli perseestä.

Vuodeosastolla minulla oli pehmeä, lämmin sänky, rauhallinen huonepaikka, ruokaa, kipulääkettä ja vessa-apuja sain niin paljon kuin tarvitsin, mutta ainoa, mistä hoitajat olivat kiinnostuneita oli, onko minulla kipuja. Lääkäreitä näki vain kierrolla ja hekin laumana hävisivät sängyn päädystäni eteenpäin ennen kuin ehdin kysyä yhtään mitään. Hoito oli siis perseestä, vaikka palvelu olikin kuin 5 tähden hotellissa.

Tässäpä meille kaikille alalla työskenteleville miettimistä. Potilas ei ole se, mikä siinä sängyssä makaa, vaan hän on se mikä sen sängyssä makaavan sisältä löytyy. Itse tunnen olevani onnekas, kun olen saanut käydä siinä potilaan roolissa. Osaan suhtautua potilaisiin tietenkin ammatin vaatimalla "kylmyydellä", kun tilanne vaatii, unohtamatta sitä ihmistä diagnoosinsa takana.