joustamattomuus

Totaalinen joustamattomuus, se kyllä kuvaa hyvin nykyajan metallimiehiä. Työskentelen pienehkössä metallialan firmassa (10 henkeä. Meilläkin syksyn jälkeen tilauskanta laski roimasti, yrittäjä ehdotti, että lasketaan työaika kuuteen tuntiin alkuun ettei tarvitse potkuja antaa. Myös kaikki tuotantopalkkiot olisi jäädytetty odottamaan nousua. Myös väliaikainen palkkojen alennus olisi ollut mahdollinen, mutta eihän se Suomessa onnistu.

Mutta eipä kelvannu vanhemmille ja pidempään olleille _jäärille_, valittivat niin kauan, että nuorimmat sai lähteä ja itse isointa palkkaa nauttivat jäivät firmaan. Ei voi todellakaan väittää, että näiltä työtkään sujuisivat nopeiten, tupakkitauot kestää tuntitolkulla.

Ei ihmekään jos pikkufirmat katoaa kartalta, kun työmies ei jousta mistään mitä on saavutettu. Nuorimmat ja rahan puutteisimmat kärsii sekä yrittäjät.
3794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olen samaa mieltä,ei osata joustaa,t:nuori metallimies.

Äänestä

Joustava työaika on käytössä ainakin monessa isomassa yrityksessä. Jokainen firma voi sopia keskenänsä sopivan mallin lainpuitteissa, auttaa työnantajaa ja työntekijää.

Ja työntekijöitä ei ole pakko irtisanoa, voidaan myös lomauttaa pidemäksi aikaa tai määräaikaiseksi ajaksi, näin suuret telakatkin tekevät, ei he muuten sitä työvoimaa takaisin saa tarvittaessa, tai silloinkaan varmasti kaikkia kuitenkaan.

Varmasti tuo työntekijöiden joustamattomuus ja työnantajan joustamattomuus on hyvin yleistä. Hyvillä johtamis taidoilla on suuri merkitys yrityksessä, ja se on suomen yhteiskunnassa viel aika vanhanaikaisella tasolla.

Äänestä

työnantaja saa päätää ketkä jää, jos nuoret on parempia niin varmasti saavat jäädä, muut lomille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


atatata kirjoitti:

Totaalinen joustamattomuus, se kyllä kuvaa hyvin nykyajan metallimiehiä. Työskentelen pienehkössä metallialan firmassa (10 henkeä. Meilläkin syksyn jälkeen tilauskanta laski roimasti, yrittäjä ehdotti, että lasketaan työaika kuuteen tuntiin alkuun ettei tarvitse potkuja antaa. Myös kaikki tuotantopalkkiot olisi jäädytetty odottamaan nousua. Myös väliaikainen palkkojen alennus olisi ollut mahdollinen, mutta eihän se Suomessa onnistu.

Mutta eipä kelvannu vanhemmille ja pidempään olleille _jäärille_, valittivat niin kauan, että nuorimmat sai lähteä ja itse isointa palkkaa nauttivat jäivät firmaan. Ei voi todellakaan väittää, että näiltä työtkään sujuisivat nopeiten, tupakkitauot kestää tuntitolkulla.

Ei ihmekään jos pikkufirmat katoaa kartalta, kun työmies ei jousta mistään mitä on saavutettu. Nuorimmat ja rahan puutteisimmat kärsii sekä yrittäjät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu