hoi pääkaupunkiseutu

kiva daami

En tiedä kuinka kaukaa haettua on laittaa tää tänne, mut laitanpa kuitenkin..
Täällä siis olis tyttönen joka haluais löytää miehen jonka kanssa vois harrastaa mukavaa arkiliikuntaa. Koira on, joten sen kanssa lenkkeilystä ja ulkoilusta ylipäätään olis vähän niinkuin pakko pitää. Mut haluisin myös saada seuraa salille muutamana iltana viikossa ja näin talvisin vaikka lisäksi esim.luistelemaan, ja mitä kivaa nyt tulis mieleen. Hölkkälenkkiä tai sen sellaista. Elämä kun on pääasiassa arkea työn koiran salin parissa, niin olis kiva jakaa sitä mukavan tyypin kanssa. Olen vajaa kolmevitonen, pitkä, eikä miehet yleensä voi pahoin mua nähdessään, joten voisin rohkaista ottamaan yhteyttä ihan reippaasti jos tällainen arki-hyöty-elämäntapaliikkuja tuntuis omalta. Pää on kunnossa ja älyäkin löytyy, se olis toiveena myös sulta. Samoin hieman särmää luonteessa, mahdottoman kiltit ja ujot ei ole mua varten. Ulkomuodosta sen verran, että jotakuinkin "omaa kaliiperia" hakisin, eli ei tarvi olla hunks-kroppa mutta ihan hinteläkään ei mielellään. Lihasten lisäksi lihaa saa olla sopivasti ihmisessä, pelkällä dieetillä elävät ei varmaankaan mulle sopis. Pituuttakin vähintään sen 175, ettei ihan jättiläis-olo tule mulle. Että tämmöistä haeskelisin. Kokeillaan josko tätä kautta sitten törmäis niihin tyyppeihin, joka aina lenkkipolulla vaan juoksee mun ohi.. ;) Ilmoittaudu tähän jos innostuit, niin katsellaan niitä yhteystietoja!

13

2740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On sulla

      Kovat on vaatimukset.. Ensinnäkään ne lihaksikkaat ei juokse sun ohi lenkkipolulla, heidän kuntonsa ei kestä mihinkään!

      • ulosantini oli selvästi huonoa

        Niin, siis ilmaisin itseäni ilmeisesti epäselvästi. Luin oman tekstini uudelleen ja jos olin epäselvä, yritän korjata asian! EN siis ole todellakaan hakemassa mitään Hunks-lihaskimppua(yritin olla hauska..huonolla menestyksellä.. ), ne tyypit ovat aivan ääripäästä hyväkuntoisia. Vaan ihan tavallista miestä joka tykkää liikkua. Tosi hintelästä miehestä taas tulisi mulle iso olo, koska en ole itse siro ja pieni rakenteeltani, vaikken mikään kauhea amatsonikaan. Joten kun olen itse ihan tavallinen, normaalipainoinen kuntoliikkuja enkä huippukuntoinen fitness-nainen, etsin samaa kaliiperia olevaa miestä. Iso osa vastaantulevista miehistä voisi täyttää nämä kriteerit! Joten rohkeasti vaan juttelemaan kanssani, sinäkin joka et taida olla Hunksien jäsen! ;)


    • Kysyisin

      Helsinki, Espoo vai Vantaa? Meinaan hyvin harva Länsiespoolainen jaksaa mennä juoksemaan itä-helsinkiin.

      • kysyjälle!

        Asun itse keskellä Helsinkiä, kehä1:n tuntumassa ja erittäin hyvien ulkoilureittien ääressä. Olet oikeassa että välimatka pääkaupunkiseudulla voi olla ns.turhan pitkä paikasta toiseen. En halunnut rajata mitään aluetta koska voihan olla että vaikka jostakin päin Espoota on lyhyempi matkustus tänne kuin jostain päin Helsinkiä. Tosi hyvät ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet aivan mun ulottuvilla kuitenkin on, jos saa mainostaa.. ;)


      • Laitetaas
        kysyjälle! kirjoitti:

        Asun itse keskellä Helsinkiä, kehä1:n tuntumassa ja erittäin hyvien ulkoilureittien ääressä. Olet oikeassa että välimatka pääkaupunkiseudulla voi olla ns.turhan pitkä paikasta toiseen. En halunnut rajata mitään aluetta koska voihan olla että vaikka jostakin päin Espoota on lyhyempi matkustus tänne kuin jostain päin Helsinkiä. Tosi hyvät ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet aivan mun ulottuvilla kuitenkin on, jos saa mainostaa.. ;)

        Laitan viestiä silti iästäni huolimatta :) Kirjoittele mulle [email protected]

        Olisin kiinnostunut jutskaamaan kaikkea, mutta en ole myöskään lihaskimppu :/ Ainakaan vielä.


      • oletpa,,,
        Laitetaas kirjoitti:

        Laitan viestiä silti iästäni huolimatta :) Kirjoittele mulle [email protected]

        Olisin kiinnostunut jutskaamaan kaikkea, mutta en ole myöskään lihaskimppu :/ Ainakaan vielä.

        varsin mielikuvituksellinen.
        Kunhan kokeilin, kuinka helppo teitä epätoivoisia miehiä on vedättää.


      • aito ja alkuperäinen
        oletpa,,, kirjoitti:

        varsin mielikuvituksellinen.
        Kunhan kokeilin, kuinka helppo teitä epätoivoisia miehiä on vedättää.

        Sanoudun siis irti edellisestä kommentista. Joku vitsikäs provosoi täällä..


    • Mies 44

      Itse olen Espoosta

      • aito ja alkuperäinen

        ..en paljasta täällä missä salilla käyn tai muutakaan vastaavaa tietoa. Pahoittelen! :)


      • mies 44
        aito ja alkuperäinen kirjoitti:

        ..en paljasta täällä missä salilla käyn tai muutakaan vastaavaa tietoa. Pahoittelen! :)

        Minut löydät niin halutessasi galleriasta nimimerkillä north.star.

        Bodya ja semppiä joka tapauksessa !


    • selailij@

      ilmoituksesi on aivan loistava, erittäin hyvin kirjoitettu!!

      • aito ja alkuperäinen

        ..palautteesta! :) Salskea lenkkiseuralainen tosin puuttuupi edelleen..


      • suorine
        aito ja alkuperäinen kirjoitti:

        ..palautteesta! :) Salskea lenkkiseuralainen tosin puuttuupi edelleen..

        laitappa mieliä jos puuttuu arki ja liikunta seuraa...
        [email protected]


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1549
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      200
      1411
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1129
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      833
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      711
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      646
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe