Olen itse ajatellut hankkia kyseisen koiran. Itselläni on siis ollut monesta eri koirasta kokemuksia sekä isoista että pienistä. Tämä ei siis ole vaan sitä että "tuossa kuukausi sitten selasin koirakirjoja ja ihastuin ulkonäköön" Vaan siis olen lukenut tästä koirasta paljon, ihmisten kokemuksia yms. eli siis olen ihaillut tätä rotua jo muutaman vuoden! Ja viimeineisen silauksen sai kun näin koirapuistossa kaksi dobermannia. Silloin päätin että on pakko saada tämä! =D. Kyseessä oli siis narttu ja ihastuin tämän luonteeseen, iloinen, pirteä, leikkisä ja samalla myös rauhallinen. Usein kun puhutaan tästä rodusta, eli jos kerron jollekkin aikovani hankkia kyseisen koiran niin tulee vaan tylysti vastaan että "ei missään nimessä se on tappajakoira! " :( ja sitten kertovan MUKA niiden omia kokemuksiaan. Mitä kannattaisi tehdä, hankkia tämä koira vai kuunnella mitä muilla on kokemuksia? Tämä olisi siis ensimmäinen dobberi.
Minkä takia ihmisillä on tuommoinen käsite heti tästä rodusta? sen oon huomannu että jos sattumalta joko dobermanni tai rottweiler on purrut ihmistä, ni silloin mainitaan isolla otsikolla rotu, mutta kun kyseessä on vaikka bullterrieri, niin silloin jätetään rotu varjoon. Ihmeellistä toimintaa.
mitä teen?
7
695
Vastaukset
- kkoemusta
Kannattaa hankkia! itsekkin koin vastaavia kommentteja kun olin dobberia hankkimassa, mutta kappas kappas on ehkä ystävällisin koira jota olen hoitanut, helppo opettaa (jos tietää mitä tekee ja on jämäkkä) ja varsin leikkisä.
Ainut ongelma on ollut ihmisten asenteet: Vaihdetaan kadun puolta kun tullaan vastaan jne.
tosin ne jotka omistavat itsekkin isoja koiria ovat hämmästelleet kuinka leppoisa ko. rotu on.- tämävaan
Joo näin yleensä käyttäytyy nämä barbikoira omistajat. Että keksii kaikkee pahaa justiinsa isoista koirista.. tylii syö paljon paskoo paljon.. että huhhuh...
- Miako008
olevasi vastuuntuntoinen koiranomistaja, etkä ota koiraa egon (tai minkään muunkaan jatkeeksi), niin minusta ei kannata kauheasti välittää niistä ihmisistä, ketkä mustamaalaavat rotua sitä tuntematta.
Itseäni puri pari talvea sitten dobermanni, mutten tunne mitään pelkoa rotua kohtaan (tosin en kuitenkaan menisi alueelle, mitä dobermanni tai minkä tahansa rotuinen koira on vartioimassa, itsesuojeluvaisto vielä pelaa =)). Onhan minua purrut chihuahua ja kultainennoutajakin, silti en vaihda katua, kun jompikumpi rodun edustaja tulee vastaan tai lietso pelkoa näitä rotuja kohtaan.
Voit joutua valitettavasti kohtaamaan ihmisiä, jotka vaativat tulevalle koirallesi kuonokoppaan, väittävät sinun olevan narkkari, juoppo, hullu jne., pelkän koiran rodunvalinnan perusteella.
Ulkoilutan välillä erästä vanhempaa rottweilernarttua, jota rauhallisempaa ja parempaa hihnassa käyttäytyjää ei ihan heti löydy, mutta silti ihmiset kaappaavat pikkukoiriaan syliinsä ja kertovat, suurin piirtein huutavat, että juuri tämän minun ulkoiluttamani koira on se, joka puri jotain toista koiraa, mistä oli lehdessä juttua (juuh, juuri näin..) ja olen ihan hullu, kun sellaisen kanssa kuljen. Samoin jotkut myös vaihtavat katua tai menevät piiloon, kun kuljen tämän rottweilerin kanssa. - +toope+
..että olet harkinnut koiran hankkimista! Ja olet ottanut selvää rodusta ja siitä kuinka aktiivinen se on, sitä asiaa ei voi liikaa painottaa.. ;)Nyt eikun katselemaan tulevia pentueita, ja ottamaan yhteyttä kasvattajiin. :)
Tässä muutama hyvä linkki:
http://www.tutka.net/~dobber/
http://www.sdy.fi/jalostus/- asiantuntija....
kun on kokemusta vähän kaikista koirista, isoista ja pienistä. Taidat olla aika iäkäs kun noin paljon kokemusta ehtinyt koirista hankkia?
Nytkin olet ihastunut nähtyäsi koiran kuvan! Ja taas tulee kokemusta yhdestä rodusta. - asenne...
asiantuntija.... kirjoitti:
kun on kokemusta vähän kaikista koirista, isoista ja pienistä. Taidat olla aika iäkäs kun noin paljon kokemusta ehtinyt koirista hankkia?
Nytkin olet ihastunut nähtyäsi koiran kuvan! Ja taas tulee kokemusta yhdestä rodusta.edellisellä kirjoittajalla. No, jotkut voi jättää omaan arvoonsa.
Jos olet todella perehtynyt rotuun ja sen vaatimuksiin, varsinkin tarpeellisen ja riittävän liikunnan ja koulutuksen tarjoamiseen, ja olet varma että pinna riittää (pitkää pinnaa todella tarvitaan, ja itsepäisyyttä.. :) )
niin anna mennä vaan!
Rotu on vaativa, mutta myös hyvin palkitseva, ja dobermannista saa mitä parhaimman harrastus- ja ulkoilukaverin. Sohvan kulmaan ei kannata ottaa, mutta jos olet aktiivinen ja valmis panostamaan koulutukseen, on se aivan loistava koira siihen.
Valitettava fakta on, että dobermanneilla on huono maine. Niin se vain on, ja sille ei voi muuta, kun kouluttaa omasta lemmikistään yhteiskuntakelpoinen ja ystävällinen koira. Ikäviä kommentteja tulee aina, vaikka koira olisi kuinka kiltti tahansa. Täytyy myös muistaa, että suurin osa näistä on pelkkää pelkoa, ja se on dobermannin maineen takia ymmärrettävää. Itse olen sillä linjalla, että jos joku pelkää, ja haluaa voittaa pelkonsa,teen parhaani parantaakseni rodun mainetta. Kuitenkin turhan päänaukomisen voi jättää sikseen, itse en siedä jos henkilökohtaisuuksiin mennään...eikä mielestäni kenenkän tarvitse. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että dobermannien omistajat ovat äkäisempiä kuin koirat. Minua ei ainakaan koiran tarvitse puollustaa.. :)
Paras tapa ikävien kommenttejen kanssa on vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ihana rotu valinta sinulla, ja jos todella haluat dobermannin, niin on turhaa välittää muiden kommenteista. Äitini ilmoitti minulle kun kerroin kyseisen koiran hankkivani että " minä en sitten koskaan halua nähdä sitä hullua tappajaa, hyi että, kamala koira!!!" Nykyään äitini ja dobberini nukkuvat samassa sängyssä mökillä ollessaan, ja äiti lässyttää koiralle kuin lapselle ja ostelee herkkuja ja leluja... että kyllä niitä asenteitä voidaan muuttaakkin... :) - edellisestä...
asenne... kirjoitti:
edellisellä kirjoittajalla. No, jotkut voi jättää omaan arvoonsa.
Jos olet todella perehtynyt rotuun ja sen vaatimuksiin, varsinkin tarpeellisen ja riittävän liikunnan ja koulutuksen tarjoamiseen, ja olet varma että pinna riittää (pitkää pinnaa todella tarvitaan, ja itsepäisyyttä.. :) )
niin anna mennä vaan!
Rotu on vaativa, mutta myös hyvin palkitseva, ja dobermannista saa mitä parhaimman harrastus- ja ulkoilukaverin. Sohvan kulmaan ei kannata ottaa, mutta jos olet aktiivinen ja valmis panostamaan koulutukseen, on se aivan loistava koira siihen.
Valitettava fakta on, että dobermanneilla on huono maine. Niin se vain on, ja sille ei voi muuta, kun kouluttaa omasta lemmikistään yhteiskuntakelpoinen ja ystävällinen koira. Ikäviä kommentteja tulee aina, vaikka koira olisi kuinka kiltti tahansa. Täytyy myös muistaa, että suurin osa näistä on pelkkää pelkoa, ja se on dobermannin maineen takia ymmärrettävää. Itse olen sillä linjalla, että jos joku pelkää, ja haluaa voittaa pelkonsa,teen parhaani parantaakseni rodun mainetta. Kuitenkin turhan päänaukomisen voi jättää sikseen, itse en siedä jos henkilökohtaisuuksiin mennään...eikä mielestäni kenenkän tarvitse. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että dobermannien omistajat ovat äkäisempiä kuin koirat. Minua ei ainakaan koiran tarvitse puollustaa.. :)
Paras tapa ikävien kommenttejen kanssa on vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ihana rotu valinta sinulla, ja jos todella haluat dobermannin, niin on turhaa välittää muiden kommenteista. Äitini ilmoitti minulle kun kerroin kyseisen koiran hankkivani että " minä en sitten koskaan halua nähdä sitä hullua tappajaa, hyi että, kamala koira!!!" Nykyään äitini ja dobberini nukkuvat samassa sängyssä mökillä ollessaan, ja äiti lässyttää koiralle kuin lapselle ja ostelee herkkuja ja leluja... että kyllä niitä asenteitä voidaan muuttaakkin... :)viestistä:
Paras tapa tutustua rotuun oikeasti on käydä kasvattajilla käymässä, ja tutstumassa koiriin ja koulutukseen koulutuskentillä. Kasvattajat ovat yleisesti ottaen hyvin positiivisia tällaiseen, ja miltein kaikki ovat hyvin avuliaita. Jos kasvattaja ilmoittaa, ettei halua sinua käymään tms. voit kyseisen kasvattajn unohtaa. Monilta saa myös monia hyviä neuvoja, ja monella on pitkä historia rodun kanssa työskentelystä ja elämisestä, joten heiltä voi kysellä vapaasti kaikenlaista. Ole yhteydessä ainakin muutamaan kasvattajaan, jotta löydän itsellesi sopivan pentueen, pennun, ja kasvattajan. Itselläni esimerkiksi on aivan ihana kasvattaja, jolle voi soittaa vaikka keskellä yötä jos tulee ongelma tai hätä.
Tsemppiä etsintään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604663Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville744451Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.143556Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1353171- 1912889
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa401845- 741604
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka611526Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211301IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih191212