isä/ero

Miksi naisten kasvattamat isät ovat useinmiten väärässä ja ex:T oikeassa?







24.11.2003

Kirjoita Iltalehden Lukijan palstalle


Kirjoittaja pohtii isän oikeuksia erotilanteessa. (SAMI MANNERHEIMO)
Isän asema erotilanteessa

On selvää, että erossa kaikki osapuolet kärsivät. Useimmiten on kuitenkin niin, että kärsimyksen lisäksi miestä vielä rangaistaan. Tulee määräyksiä tapaamisajoista ja elatusmaksuista. Tapaamisoikeus on lapsen oikeus, mutta sen toteutumista valvoo lapsen ensisijainen huoltaja, yleisimmin äiti. Mieleen tulee vanha sanonta "pukki kaalimaan vartijana" vai pitäisikö todeta "susi".

Mikäli tapaamiset eivät toteudu sovitun mukaisesti, on isällä mahdollisuus pyytää virka-apua. Kyllä, mutta aikaa saattaa mennä useita kuukausia ennen kuin apua saadaan.

Elatusmaksut eivät koskaan ole riittävät ja niiden lisäksi isän kustantamia matkoja, kirjoja, vaatteita ym. ei huomioida, paitsi jos ne ottaa puheeksi. Silloin todetaan, että kylläpä on ilkeä, ahne ja pahansuopa lapsiaan kohtaan.

Näitä asioita hoitavat viranomaiset ovat yleensä naisia. Kukaan ei pykäliä tulkitessaan uskalla ajatella tilanteiden vaatimalla tavalla. Mistä tässä voi olla kysymys?

Tätä miettivät useat samaan tilanteeseen joutuneet miehet sekä heidän läheisensä.

Naiset vaikenevat ja heitä avustavat virkamiehet vetoavat lakiin ja asetuksiin, heillähän on niihin ensisijainen tulkintaoikeus.

On karmea ristiriita siinä, mitä laki tarkoittaa lapsen oikeudesta molempiin vanhempiinsa ja mitä käytännössä tapahtuu.

Kaikki naiset, jotka tunnistatte itsenne yo. kuvauksesta, hävetkää!

Isän oikeudet
6716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tuskin tältä palstalta löytyy...

Äänestä
  • niitä tuskin löytyy joiden tarvitsisi hävetä. Pikku tarkennusta, kun monella on suurennuslasi ja kiusaamislasit päässä ;)

    Äänestä

Haluaisin selvennyksen kirjoitukseen, tai miten muut sen ymmärsivät!

"isän kustantamia asioita ei huomioida" ??

Tarkoittiko se,että isän ostamat viimeisen muodinmukaiset 100 euron pakkassaappaat tulisi vähentää elatusmaksuissa jotenkin ?

Jos asiasta ei ole sovittu äidin kanssa?

Tytär kyllä haluaa, ja iskä ostaa hyvittääkseen poissaoloa. Siitäkö minun pitäisi maksaa karvaasti?
Voi olla,että ymmärsin väärin.....

Äänestä

Ylensähän tilanne on erotessa seuraava: Isä on käynyt työssä elättääkseen lapsia hoitavaa puolisoansa. Kuitenkin nainen kokee, että isä ei osallistu tarpeeksi arkeen (työhän on vapaa-aikaa)

Eron tullessa, aina käytännössä automaattisesti lapset jäävät äidille ja miehelle laitetaan elatusmaksut ja tapaamispäivät.

Kyllä siinä kokee itsensä täysin eläväksi rahapussiksi, kun on ensin elättänyt, tarjonnut kodin ja uhrannut omaa yhteistä aikaa lapsien kanssa, saadakseen voita leivän päälle, ja sitten ainut virka onkin eron sattuessa maksaa elatusmaksuja.

Kun sitten yhteishuoltajuudesta huolimatta huomaa, ettei käytännössä juurikaan ole mahdollisuuksia vaikuttaa lapsen/lapsien elämään, vaan exän puolelta sataa uhkauksia aina kun jonkin asian yrittää ottaa puheeksi, alkaa se ns. "vituttamaan"

Loppupeleissä mies saattaa luovuttaa ja hyväksyy sen, että lapset eivät ole hänen vaan äidin...

Ja mitähän siitä seuraa?

Äänestä
  • 25.11.2003

    Kirjoita Iltalehden Lukijan palstalle


    Jonkun pitäisi kuunnella myös isää, toteaa kirjoittaja. (KARI PEKONEN)
    Lapsi muutti isän luo

    Isällä ei todellakaan ole samoja oikeuksia kuin minulla äidillä. Kun viime vuonna päädyimme siihen ratkaisuun, että toinen lapsemme muuttaa isän luo asumaan, alkoi siitä vimmattu älämölö.

    Minua epäiltiin huonoksi äidiksi, kun lasken lapseni pois isänsä luo. Epäiltiin isää, onko hänestä hyväksi huoltajaksi, että miten se nyt pärjää (mitenhän minä pärjäsin sen toistakymmentä vuotta?).

    Isää tarkkaillaan paljon herkemmin, sosiaaliviranomaiset tulivat käymään ties kenen puhelinsoiton perusteella, minun luona ei koskaan.

    Olen aina teroittanut lapsillemme, että teillä on hyvä isä ja saatte asua kumman tahansa luona, kun siltä tuntuu. Vaikka ei se minulle helppoa ollut antaa lapsen muuttaa isänsä luo toiselle paikkakunnalle, miten helppoa luulette isällä olleen kaikki ne vuodet kaivata lapsiaan ja tavata heitä vain lomilla etäisyyksien vuoksi? Nyt oli vain minun vuoroni.

    Ei meillä ollut mitään välirikkoa lapsen kanssa, kun hän muutti isänsä luo. Totta kai hän halusi tutustua myös isäänsä paremmin ja isällä on ilman muuta oikeus olla isä siinä kuin minulla oikeus olla äiti.

    Pidetään vaan lapset erossa aikuisten riidoista ja annetaan totuuden tulla julki: kaikki miehet eivät erosta huolimatta olekaan huonoja ihmisiä ihan niin kuin kaikki naiset eivät ole enkeleitä ja itsevaltiaita lasten kohtaloissa. Suomessa on paljon hiljaisia, latistettuja miehiä, joita jonkun pitäisi kuunnella. Se olisi lapsenkin etu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähi-isä kirjoitti:

Miksi naisten kasvattamat isät ovat useinmiten väärässä ja ex:T oikeassa?







24.11.2003

Kirjoita Iltalehden Lukijan palstalle


Kirjoittaja pohtii isän oikeuksia erotilanteessa. (SAMI MANNERHEIMO)
Isän asema erotilanteessa

On selvää, että erossa kaikki osapuolet kärsivät. Useimmiten on kuitenkin niin, että kärsimyksen lisäksi miestä vielä rangaistaan. Tulee määräyksiä tapaamisajoista ja elatusmaksuista. Tapaamisoikeus on lapsen oikeus, mutta sen toteutumista valvoo lapsen ensisijainen huoltaja, yleisimmin äiti. Mieleen tulee vanha sanonta "pukki kaalimaan vartijana" vai pitäisikö todeta "susi".

Mikäli tapaamiset eivät toteudu sovitun mukaisesti, on isällä mahdollisuus pyytää virka-apua. Kyllä, mutta aikaa saattaa mennä useita kuukausia ennen kuin apua saadaan.

Elatusmaksut eivät koskaan ole riittävät ja niiden lisäksi isän kustantamia matkoja, kirjoja, vaatteita ym. ei huomioida, paitsi jos ne ottaa puheeksi. Silloin todetaan, että kylläpä on ilkeä, ahne ja pahansuopa lapsiaan kohtaan.

Näitä asioita hoitavat viranomaiset ovat yleensä naisia. Kukaan ei pykäliä tulkitessaan uskalla ajatella tilanteiden vaatimalla tavalla. Mistä tässä voi olla kysymys?

Tätä miettivät useat samaan tilanteeseen joutuneet miehet sekä heidän läheisensä.

Naiset vaikenevat ja heitä avustavat virkamiehet vetoavat lakiin ja asetuksiin, heillähän on niihin ensisijainen tulkintaoikeus.

On karmea ristiriita siinä, mitä laki tarkoittaa lapsen oikeudesta molempiin vanhempiinsa ja mitä käytännössä tapahtuu.

Kaikki naiset, jotka tunnistatte itsenne yo. kuvauksesta, hävetkää!

Isän oikeudet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu