Te niihin maihin joissa elätte. Minä voin sanoa kotiutuvani hyvin missä milloinkin asun. en sen kummemmin kaipaa Suomeen. En ole tavannut yhtään sellaista maata jossa en voisi ajatella asuvani vaikka vuosia. tietysti en pidä kaikista kulttuureista enkä sopeudun niihin, mutta elän omaa elämääni. Niin ja tietysti yhteisön mihin kuulun.
Vastaukset 5
on helppoa, kun ei yritä tuoda kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tottumuksiaan Suomesta, vaan sopeutuu uuteen ympäristöön ja tapoihin.
En ole kokenut mitään vaikeuksia uusissa "kotimaissani". Pitää vain muistaa, että muuallakin, kuin Suomessa, eletään. Ei välttämättä samalla tavoin tai paremmin, mutta jokaisella maalla on omat erikoisuutensa. Ja sehän asiasta tekeekin mielenkiintoisen.- lisachristine
Olen asunut Sveitsissä, Englannissa, Hollannissa ja olen tällä hetkellä Saksassa.Lomilla olen kolunnut Karibian, Amerikan ja Malediivit ja Sri Lankan. Minulla ei ole ongelmia sopeutumisen suhteen, päinvastoin. Kyllä maailmalla on hyvä asua, kun ottaa oikean kannan joka maahan, missä asuu. Kiinnostavaa on tutustua eri maihin. Olen kai sitten Globetrotter !!
- Suomeen varsinkaan
Minä olen aina tuntenut itseni muukalaiseksi, eikä se tunne ole mihinkään hävinnyt. Ei, ei kyse nyt ole mistään pahasta ongelmasta, mutta sellainen taustalla oleva perustunne on vallinnut kaikkialla, ettei tämä ole oikea paikka minulle. Tuo tunne oli vahvempi Suomessa kuin nykyisessä asuinmaassani. Siihen tietysti on vähintään yhtä paljon henkilökohtaiseen elämääni liittyviä syitä kuin Suomeen sinänsä. Joka tapauksessa en mitenkään haikaile Suomeen ja pidä sitä menetettynä kotina (vrt. evakoiden Karjala-syndrooma). Toisaalta en myöskään vihaa tai halveksu Suomea. Se nyt kuitenkin oli synnyinmaani, sen kieltä osaan parhaiten, sen kulttuurin tunnen parhaiten ja siellä on niin paljon henkilökohtaisia muistoja. Uudessa kotimaassani on erilaista. Minä olen ulkoisesti ehkä enemmän muukalainen, vaikka olenkin jo kansalainen, mutta toisaalta henkisesti tunnen olevani paikassa, jossa minulla one enemmän liikkumatilaa. Määrityksiä ulkosuomalainen, maailmankansalainen jne. eli ennalta asetettuja rooleja ja niiden sanelemien odotusten täyttämistä (ruisleivän kaipuusta alkaen) haluan välttää ottamasta liian vakavasti.
Eli kyllä ja ei ja toisaalta. Kyllähän minä liikuskelen suomenkielisillä nettipalstoilla. Ehkä ne, jotka ovat oikeasti sopeutuneet ja elävät täyttä elämään uudessa kotimaassaan, eivät kaipaa mitään suomi24:ää vaan osallistuvat uuden maansa elämään enemmän. Se on kyllä minullakin tavoitteena olla roikkumatta suomalaisuudessa myös netissä, mutta eipä näytä onnistuvan. No, sitten taas fyysisessä elämässä en juuri koskaan tapaa suomalaisia tai puhu suomea kenenkään kanssa, en edes puhelimessa kuin pari kertaa vuodessa.- Hmmmm
Missäs nyt asustelet, ihan uteliaisuuttani vain kun haluisin tietää että minkä maan kulttuuriin yrität sopeutua jne.. ?
- ulkomailla
Olen asunut puolet elamastani ulkomailla ja aina sopeutunut niihin maihin. Suomessa on ihan mukava kavaista, mutta en usko, etta sinne koskaan enaa muutan asumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a456925- 56589
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160573- 51555
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä165535Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.232514Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.72477Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20456Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta92445Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187430