Señora Lyyli kirjoitti aikaisemmin niin ihastuttavasti kahviloista ja treffeistä. Olet oikea taiteilijasielu, osaat niin eläytyä tuohon kahvila-ilmapiiriinkin, että siitä saisi vaikka filmin tehtyä!
Minulla ei ole niin paljon kahvila-kokemuksia.
Lapsena oli tottunut pitämään kahviloita kaljottelupaikkoina, joissa isä viihtyi. Äiti sanoi niitä räkälöiksi. Vieläkin voin tuntea tuon ilkeän kouristuksen mahan pohjassa kun äiti käski mennä hakemaan isää kotiin.
Kun aukaisi kahvilan oven, oli huone täynnä savua ja savun seasta erottui humalaisten nuokkuvia päitä, joku niistä oli isä.
Kun olin nuori 60-luvulla, oli muotia tavata toisiaan kahviloissa tai baareiksihan niitä oli alettu kutsua.
Kotikaupungissani oli samalla omistajalla kaksi baaria, toinen torin laidassa, toinen hiukan alempana torilta katsottuna. Siihen baariin kokoontuivat kaupunginteatterin näyttelijät. Muistan kuinka Pertti Palo ja Ritva Valkama istuivat kantapöytänsä ääressä suuren ikkunan kohdalla. Siinä he olivat kuin näyteikkunassa.
Torin laidassa oleva baari oli toisessa kerroksessa ja siinäkin oli ikkunat lattiaan asti. Kantavieraita olivat mm. Fredi, Irwin ja Veijalaisen Make.
Nuoriso tungeskeli tietenkin siellä missä nämä nuoret julkisuuteen pyrkivät nuorukaiset istuivat.
Siellä sitä istuttiin Jaffa-pullon kanssa koko ilta! Ei varmaankaan kovin kannattavaa baarin omistajalle, mutta näyttelijät söivät kyllä hyvin siellä torin alapuolella ja toivat rahaa kassaan, vaikka puhutaan köyhistä näyttelijöistä.
Nuoruus jäi taakse, baarissa istuskelut loppuivat.
Nyt myöhempinä vuosina olen saanut tilaisuuden käydä kerran Café Operassa Tukholmassa.
Se on paikka, missä ruotsalaiset julkkikset tekevät skandaaleja, joista juorulehdet kirjoittavat. Siellä on illalla semmoista vipinää, että on oltava VIP-kortti että pääsee sisälle.
Olin seurueeni kanssa liikkeellä sellaiseen aikaan päivästä, että riitti kun oli ainakin selvin päin!
Hienohan paikka oli, mutta vaikutti kuin henkilökuntakin olisi saanut jonkunlaisen teatterikoulutuksen, siltä varalta jos sattuu vaikka hoviin kuuluvia nuoria tulemaan "limsalle".
Nyt käyn kaupungilla asioidessani eräässä konditorian kahvilassa nauttimassa jostakin leivonnaisesta ja hyvästä kahvista, ennenkuin ajelen kotiin. Niinkuin Lyyli kirjoitti, niin kyllä ne leivonnaisten tuoksut ovat huumaavia kun oven aukaisee. Arkipäivä unohtuu hetkeksi. Ja se kai kahviloitten tarkoitus on aina ollut: unohtaa kiireet ja arkipäivä.
Minulla ei ole niin paljon kahvila-kokemuksia.
Lapsena oli tottunut pitämään kahviloita kaljottelupaikkoina, joissa isä viihtyi. Äiti sanoi niitä räkälöiksi. Vieläkin voin tuntea tuon ilkeän kouristuksen mahan pohjassa kun äiti käski mennä hakemaan isää kotiin.
Kun aukaisi kahvilan oven, oli huone täynnä savua ja savun seasta erottui humalaisten nuokkuvia päitä, joku niistä oli isä.
Kun olin nuori 60-luvulla, oli muotia tavata toisiaan kahviloissa tai baareiksihan niitä oli alettu kutsua.
Kotikaupungissani oli samalla omistajalla kaksi baaria, toinen torin laidassa, toinen hiukan alempana torilta katsottuna. Siihen baariin kokoontuivat kaupunginteatterin näyttelijät. Muistan kuinka Pertti Palo ja Ritva Valkama istuivat kantapöytänsä ääressä suuren ikkunan kohdalla. Siinä he olivat kuin näyteikkunassa.
Torin laidassa oleva baari oli toisessa kerroksessa ja siinäkin oli ikkunat lattiaan asti. Kantavieraita olivat mm. Fredi, Irwin ja Veijalaisen Make.
Nuoriso tungeskeli tietenkin siellä missä nämä nuoret julkisuuteen pyrkivät nuorukaiset istuivat.
Siellä sitä istuttiin Jaffa-pullon kanssa koko ilta! Ei varmaankaan kovin kannattavaa baarin omistajalle, mutta näyttelijät söivät kyllä hyvin siellä torin alapuolella ja toivat rahaa kassaan, vaikka puhutaan köyhistä näyttelijöistä.
Nuoruus jäi taakse, baarissa istuskelut loppuivat.
Nyt myöhempinä vuosina olen saanut tilaisuuden käydä kerran Café Operassa Tukholmassa.
Se on paikka, missä ruotsalaiset julkkikset tekevät skandaaleja, joista juorulehdet kirjoittavat. Siellä on illalla semmoista vipinää, että on oltava VIP-kortti että pääsee sisälle.
Olin seurueeni kanssa liikkeellä sellaiseen aikaan päivästä, että riitti kun oli ainakin selvin päin!
Hienohan paikka oli, mutta vaikutti kuin henkilökuntakin olisi saanut jonkunlaisen teatterikoulutuksen, siltä varalta jos sattuu vaikka hoviin kuuluvia nuoria tulemaan "limsalle".
Nyt käyn kaupungilla asioidessani eräässä konditorian kahvilassa nauttimassa jostakin leivonnaisesta ja hyvästä kahvista, ennenkuin ajelen kotiin. Niinkuin Lyyli kirjoitti, niin kyllä ne leivonnaisten tuoksut ovat huumaavia kun oven aukaisee. Arkipäivä unohtuu hetkeksi. Ja se kai kahviloitten tarkoitus on aina ollut: unohtaa kiireet ja arkipäivä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
näin on elämäs, et kaikella on kääntöpuoli. kute tuossa kahvila asiassa. sinul ko on tuommosii ikävii lapsuus muistoja.
olipa nimitys tuo räkälä mistähän sekkii on tullu. no, entis aikaa kyllä syljeskeltii paljo lattialle.
monissa paikoissa olikin semmonen pelti kyltti missä luki kahella kielell,älä sylje lattialle,spotta intte po golvet,sen verra opin ruotsiikin.;)
mutta sitte sie oot saannu nähhä kahvilan mukavankii puolen. semmoses missä leivotaa jottain takahuonees niin silt tullee ne hyvät tuoksut.
paljo puhutaa näyttelijöien omista ravintoloista,no eihä ne ommii oo,mutta hyö asettuu ja ruppee sitte käymää kaik samassa paikassa.
se onkii mielenkiintosta tavalliselle ihmiselle nähhä ihailemiaa näyttelijöitä livenä.tuo ritva valkama ol sitte hyvä näyttelijä,ennää ei oo näkyny ainakaa televisios,on vissii jo niin vanha,ettei ennää näyttele.
voi oisinpa mie saannu tietää tääl meiän kaupungissa semmosest paikast,niin sinne oisin jalmarin kans kahville mänt. ;)
myö ko ain kaupunki reissulla käytii kahvilassa. en sinne välittänny mennä niinkää limonaatin tai saikan takia vaik olihan sekkii hyvää.sillo en viel tienny tästä kondittoori kahvilasta.
oon ain tykänny käyvä kahviloissa,siel on mukava seurata ihmisii ja tuntuu et kuulu johonkii suurempaa joukkoo, kun tultii kaik tuntemattomat toisillee sammaa kahvilaa kahville .:)
bupit on myös ihanii,mie puhun niist ain lämmöllä,siel kyl just on sitä kaljan tuoksuu ja tupakan savvuu,ennää ei niinkää ko ei saa polttaa.
mutta jotenkii se kuuluu sinne kaljan ja tupakansavu.oven ko avvaa ja tullee puol hämärää sallii levyautomaatist soip ylleensä kaihosaa musiikkii.
siin oikee tunntee et siel on elettyy elämää,hyvvää ja huonoo niinko ihmisel ainakii.
oon tavannu siel aivan ihanii ihmisii. siel oon naurant makiast,mut kyl hyö ossaa itkettääkin,on niin surullistakin kuullu.
en niin iltasin siel käy, ko meen niin aikasin maate,mutta kesäl tuli käytyy meerin kanssa.
nyt ko täytän taas vuosii meinaan männä sinne juhlimaa. mie ko sanoin toivolle, et siel mie juhlin päiviäin,niin hää meinas melkee kieltää et hyö järjestää minul juhlat.
sanoin ettei käy,mie juhlin sitä siel mis viimeks ja se oli yksi elämäin parhaista juhlista ja vietän sen siellä nytkii. tuntemattomien ja muutaman jo tutuks tulleen seurassa, oon siit jo puhunu ovimiehellekkii,ja hää sano tervetulloo ja olevansa otettu ko tuun sinne juhlimaa.
mie oon tännää ollu puuron ja kahvin keitos ja vähä muutekii apuna remonttimiiehille.ko toivon vaimolla ol kaupunki asioita. hää tuli kyl laittamaa ilta ruuan miehille, ja saan samal miekii,se maistuu niin hyvälle ko toine tekkee.
hei taas.
Olen kotoisin pienestä maalaispitäjästä siellä ei juuri julkkiksia näkynyt.
Kahvilassa pääsimme käymään aina, kun kävimme kirkonkylässä. Se oli juhlaa maalaispenskalle. Oli makuhermoja kutkuttavaa saada punaista limonaadia ja munkkipossua.
Herkut oli harvinaisija siihen aikaan. Muistan hyvin miltä maistui ensimmäinen jäätelötötterö. Keltaista vanilijajäätelöä.
Tupakansavu on jäänyt hyvin mieleen. Siihen aikaan sai poltella tupakkia vaikka lääkärin vastaanotolla.
Kahvilassa ukot istui tupakansavussa ja jotkut joivat "rapakaljaa" ja söivät kaupasta ostamaansa makkaraa. Oli tosiaan hajujejen sinfoniaa.
Kyllä nykyiset kahvilat tuoksuu tosiaan paremmalle. Leivonnaisten tuoksulla houkutellaan ihmisiä viihtymään. Mikäs sen kodikkaampaa kuin pullan ja leivän tuoksu.
Minä olin ennen muinoin kahvilassa töissä,
mutta se loppui kun en halunnut kantaa kaljaa pöytiin,siihenkin kahvilaan tuli anniskeluoikeudet,
en hyväksynyt niitä humalaisten taputteluja ja nipistelyjä.
Siihen aikaan sillä paikkakunnalla kun oli vielä vara valita työpaikkansa.Toista se varmaan olisi nykyään.
Cafe Late !