Ei esitä vanhoja biisejään

Kuivaliha

Kuuntelin Novalta tänään ja toimittaja sanoi että hän oli nähnyt jonkin listan Biiseistä joita Madonna esittää keikallaan, eikä kuulemma esitä vanhoja biisejään. Kuulemma enimmäkseen vain uusimpia.
Ne vanhathan olisivat juuri olleetkin nostalgisia ja moni olisi varmaan halunnut palata nuoruusaikoihinsa niiden siivittämänä.
Niitä uusia rynkytyksiä on saanut kuulla ihan tarpeeksi tuutin täydeltä harva se päivä.

1

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuosissa!

      Madonnan tämä kiertue koostuu uusista kappaleista ja jos ohjelmisto on samanlainen joka maassa, myös vanhemmat biisit ovat laitettu niin erilaisiksi, ettei niitä meinaa edes samoiksi tunnistaa (utubesta näkee tätä kiertuetta). Edellinen kiertue olisi ollut mahtava, sillä siellä oli vanhoja biisejä vielä "omina itseinään", mutta nyt kaikki on muutettu konemaiseksi ja täysin erilaisiksi. Itse pääsen konserttiin, mutta ehkäpä tämä tieto helpottaa monia, jotka eivät "nostalgiamusaa" päässeet katsomaan. Nostalgiaa siis tuskin luvassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      151
      11436
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8112
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5924
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      164
      4890
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      16
      4697
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      36
      4345
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      86
      4223
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      85
      3512
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3260
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1771
    Aihe