Hirveä kysymys k 18

Surun murtama

Onko oikein, että vien 6-vuotiaan, erittäin ystävällisen, lapsirakkaan ja rakastettavan seropini -isä cockerspanieli, äiti karkeakarvaisen kettuterrierin ja walesinspringerspanielin risteytys- piikitettäväksi?: Koirani on läpi elämän kärsinyt korvatulehduksista. Eläinlääkärit ovat korvia tutkineet ja antaneet puhdistusaineita ja lääkkeitä korvatulehdusten parantamiseksi, mutta niistä on ollut hyötyä vain vähäsen. Koirani korvakarvoja kyllä trimmataan ulkoa ja sisältä niin, ettei korvan-aukon sisään pääsee ilmaa.

Moni on sanonut minua sairaaksi, kun olen harkinnut ihanalle koiralle lopetuspiikkiä >>pelkän>> korvavaivan takia. Mutta minusta on niin hirveää katsella, kun koirani jatkuvasti hinkkaa korviaan seiniä, esineitä, lattiaa ym. vasten. Jopa kesken yöunien se nousee usein hinkkaamaan ja rapsuttelemaan korviaan. Välillä se ei öisin nuku korvavaivojen takia melkein lainkaan.

Olen todella surullinen siitä, että koirallani on tämmöisiä vaivoja, sillä se tuntuu todella kalpealta ja kärsivän näistä. Eläinlääkäreistäkään ei ole ollut riittävästi apua.

Rakastan koiraani yli kaiken, mutta se ei tunnu nauttivan korvavaivojensa takia arjestaan.

Onko jo pakko antaa lopetuspiikki koiralleni! Onko se rakastettavasti vai julmasti tehty?

Tämän jälkeen en kyllä enää ikinä hanki koiraa, sillä mikään koira ei voi olla tämän seropini veroinen ihana lemmikki.

16

1252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Surun murtama

      ...koirani hinkkaa ja rapsuttaa korviaan ja samalla ärisee äänekkäästi hermostuneena. Se ei tunnu loppuvan mitenkään.

      • tutkineet

        ja ottaneet erilaisia testejä, eri tekniikoin tutkineet. Jos kovasti mainostaa vast.otolla, että tämä ja tämä on tutkittu 100 kertaa, voi olla että vastaus tulee samana. Jos kaikki muutkin ovat saaneet tietyn tuloksen. En yhtään nyt vähättele lääkäreitä, tuli vaan tällainen mieleen.

    • täällä näkemättä

      on vaikea sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Kertomasi perusteella vaiva on vakava ja kivulias, joten ymmärrän ajatuksesi.

      Sydämessäsi tiedät mikä on oikein etkä tarvitse asialle minkään keskustelupalstan etkä vieraiden ihmisten hyväksyntää.

      • voimme sanoa

        että eläinlääkärit on parhaita vastaamaan tähän asiaan ja vaihda eläinlääkäriä jos tuntuu välinpitämättömältä tai epäpätevältä..ystävä on ansainnut kunnon selvityksen voiko asiaa auttaa tai onko liian kivuliasta jatkaa ennen kuin on oikein lopettaa koirasi. :(

    • raps raps taallakin

      Onko koiraasi tutkittu allergian varalta? Minulla on "kaikelle" allerginen seropi joka on jatkuvasti joko antihistamiini-, steroidi- tai antibioottikuurilla mutta silti sita aina kutittaa enemman tai vahemman. Pahimmillaan kun oireet on niin kylla koirakin on selvasti onneton, mutta silloin tsempataan sitten sitakin enemman laakityksen kanssa. Koira voi olla allerginen ruoka-aineille, kirppujen hilseelle, siitepolylle, homeille... Parantaahan sita ei voi, mutta oireita yritetaan hallita niin etta koiran elo olisi siedettavaa

    • kanssa mikä

      on parasta koirallesi..ja mitä mieltä on koirasi tilanteesta; mitä hän tekisi sinuna..älä hätiköi ennen päätöstä.

      • Surun murtama

        Kiitos teille kaikille neuvoistanne ja avuistanne!

        Koiraltani ei ole tähän mennessä vielä löydetty allergioita. Hiivatulehdusta sillä on esiintynyt, mutta jopa silloin sen korviin tuntuu koskevan, kun hiivatulehduksesta ollaan tutkimusten mukaan eroon päästy. Useammalla eläinlääkärillä ollaan kyllä poikettu, mutta aika ammattitaidottomilta vähän vaikuttavat, kun eivät tarkkaa syytä koirani korvavaivoihin meinaa löytää.

        Jollekin eläinlääkärille taidan vielä mennä puhumaan tästä asiasta perusteellisesti ja kunnolla tarkennettuna, ja tietysti näyttämään koiraani. Kysyn samalla mielipidettä, että jos pian ei koirani korvavaivoihin riittävää parannusta saada, niin onko lopetus ratkaisuna oikea. Kuka nyt jatkuvassa kivussa koko elämäänsä kestäisi viettää?

        Tietysti toivon koirani paranevan, mutta epätoivo on jo iskenyt. On se vain niin surullista, kun rakastaa koiraansa yli kaiken, mutta sen lopettaminen tulee välttämättömäksi. Täytyy silti vielä yrittää viimeisiä mahdollisuuksia.

      • ruokaa
        Surun murtama kirjoitti:

        syötät koirallesi? Oletko ajatellut, että ruoka ei sovi koiralle? Meillä koira kärsi toistuvista korvatulehduksista ja eläinlääkäri kehoitti kokeilemaan allergiaystävällistä ruokaa. Ruokamerkki vaihdettiin ja ei ole korvissa enään tulehduksia ollut. Eli kannattaisi kokeilla vielä tota ruokavalion muutosta.

      • parantuneet...
        ruokaa kirjoitti:

        syötät koirallesi? Oletko ajatellut, että ruoka ei sovi koiralle? Meillä koira kärsi toistuvista korvatulehduksista ja eläinlääkäri kehoitti kokeilemaan allergiaystävällistä ruokaa. Ruokamerkki vaihdettiin ja ei ole korvissa enään tulehduksia ollut. Eli kannattaisi kokeilla vielä tota ruokavalion muutosta.

        meillä oli jatkuvia korvatulehduksia, aina korvat kutisi, oli punaiset, turvonneet ja kipeät. ja koira raapi verille. tipoista hetkellinen apu.

        barffauksen aloitus ja sokerista ja tärkkelyksestä (ruokkivat hiivaa) luopuminen täysin toivat avun meille! eliminaatiodieetillä mentiin lihojen kanssa jolloin sika ja nauta jäivät pois ruokavaliosta.

        joskus isot korvat reagoivat tuuleen ja ilmojen vaihteluun pienellä punoituksella mutta se menee ohi päivässä parissa. korvatulehduksia ei ole ollut vuoteen.

        ymmärrän epätoivosi koska itsekin siinä epätoivon tilassa olin. mutta tämän sitkeän vuoden jälkeen on koira taas pentumainen ja täynnä energiaa kun kipu on helpottanut. eri ell mielipiteitä, myös homeopatiasta ja ehkä kukkaterapiasta(kin?) voisi olla hyötyä. joillain koirilla on kroonista korvatulehdusta, voi johtua ehkä allergiasta,vierasesineestä,hoitamattomasta tulehduksesta tai kasvaimesta.

      • kun on kaikkensa
        Surun murtama kirjoitti:

        Kiitos teille kaikille neuvoistanne ja avuistanne!

        Koiraltani ei ole tähän mennessä vielä löydetty allergioita. Hiivatulehdusta sillä on esiintynyt, mutta jopa silloin sen korviin tuntuu koskevan, kun hiivatulehduksesta ollaan tutkimusten mukaan eroon päästy. Useammalla eläinlääkärillä ollaan kyllä poikettu, mutta aika ammattitaidottomilta vähän vaikuttavat, kun eivät tarkkaa syytä koirani korvavaivoihin meinaa löytää.

        Jollekin eläinlääkärille taidan vielä mennä puhumaan tästä asiasta perusteellisesti ja kunnolla tarkennettuna, ja tietysti näyttämään koiraani. Kysyn samalla mielipidettä, että jos pian ei koirani korvavaivoihin riittävää parannusta saada, niin onko lopetus ratkaisuna oikea. Kuka nyt jatkuvassa kivussa koko elämäänsä kestäisi viettää?

        Tietysti toivon koirani paranevan, mutta epätoivo on jo iskenyt. On se vain niin surullista, kun rakastaa koiraansa yli kaiken, mutta sen lopettaminen tulee välttämättömäksi. Täytyy silti vielä yrittää viimeisiä mahdollisuuksia.

        yrittänyt voi olla huoletta mutta jos on tunne että eläinlääkärit eivät ole ottaneet ongelmaa vakavasti niin yritä vielä etsiä se hyvä eläinlääkäri...

        aikoinaan omalle koiralleni tuli rintasyöpä ja menin el.lääkäriin joka ei kommentoinut mitenkään eikä tutkinut edes totesi vain kylmästi että kasvain ja käynti oli plus miinus nolla joten vein sitten uudestaan saman aseman luotettavalle lääkärille ja kysyin mitä nyt tehdään niin kuunteli sydämmen ja katsoi koiraani ja sanoi että yritetään leikata koira oli vanha 13v meni sitten vuoden hienosti mutta vaiva uusi ja kysyin samoin kuin aiemmin mitä tekisit jos olisi oma koirasi..niin totesi että nyt on paras luovuttaa..ja oikeassa hän oli ..ja koiramme pääsi taipaleen päähän kettis oli muuten tuo. tälläisiä pitäisi olla el.lääkärit luotettavia välittäviä ja ammattitaitoisia.

        tiedän tutun cockerin jonka korvat leikattiin korvatulehdusten takia...joten sekin voi olla mahdollisuus.

      • eläinsairaala
        kun on kaikkensa kirjoitti:

        Joskus koirilla voi tosiaan esiintyä kroonista korvatulehdusta eli uusii ja uusii. Usein myös hiivaisen tulehduksen hoitaminen jää kuitenkin kesken eli vaikka luullaan parin viikon tippa- ja pillerikuurin auttavan, niin se ei tehoakaan vielä tuossa ajassa. Hiivan talttuminen vie yleesnä vähintään neljä viikkoa ja vielä kannattaa jatkaa korvatipoilla, vaikka kuinka näyttäisi jo hyvältä.

        Sitten on tietenkin rakenteelliset viat ja sisäkorvaongelmat eli erittävä keskikorvatulehdus tai tärykalvon alainen tulehdus tms. Nuo vaativat selvitäkseen jo järeämmät tutkimusmenetelmät eli magneettikuvauksen. Se kannattaa kuitenkin tehdä, jos haluaa ongelmasta eroon. Kuvauksien jälkeen korvat hoidetaan juuri sen vian osalta mikä on todellinen ongelma: huuhdellaan, lääkitään, leikataan tai putkitetaan tarvittaessa. Bakteeriviljely tärykalvolta tai sen alta on mahdollinen noissa tutkimuksissa ja sitä myöten lääkitys, joka puree juuri kyseiseen bakteeriin, joten jos mahdollista, tutkituta koirasi kuvauksella asiansa osaavassa paikassa ja saat koiraystäväsi todennäköisesti kuntoonkin. Jos lääkitys on mutu-tuntumalla annettu, väärä lääke voi vain lisätä bakteerin kasvua ja siinähän koko kierre sitten onkin tarjottimella. Kaiken A ja O on oikea lääke ja oikea hoito todennettuun vaivaan.

      • Surun murtama
        eläinsairaala kirjoitti:

        En valitettavasti ole ehtinyt jatkuvasti lähetellä palautteita takaisin, mutta teistä on ollut paljon apua. Kaikki neuvonne pistän muistiin ja neuvottelen niistä eläinlääkärin kanssa.

        Tunteeko kukaan muuten varmasti luotettavaa eläinlääkäriä, joka on asiantuntevainen ja tosiaan haluaa auttaa eläimiä? Asun Pirkanmaalla Ylöjärvellä, lähellä Ylöjärven kirkkoa, mutta matkustaisin vaikka Utsjoelle saakka, jotta saisin koirani parannetuksi. Olen huomannut, että kunnollista eläinlääkäriä voi olla vaikea löytää.

        Toivottavasti on vielä toivoa, sillä koirani tuskin nauttii elämästään, jos korvatulehduksia ei saada koskaan parannettua kunnolla.

        Kiitos vastauksistanne ja avuistanne!

      • ...

        Meillä cockerilla oli pari vuotta jatkuvia korvatulehduksia, joihin aina tehtiin bakteeriviljely ja saatiin tipat ja antibiootti. Pari kuukautta meni lääkityksen jälkeen hyvin ja sitten tulehdus taas uusi. Kävin kolmella eri lääkärillä ja lopulta hoksasin, että Ylöjärvellä on myös oma kaupungin eläinlääkäri. Tämä ystävällinen ja asiantunteva naishenkilö sitten putsasi korvat nukutuksessa pohjia myöten ja kehotti antibioottien ym. lisäksi laittamaan etikkalaimennosta korviin aluksi parin viikon välein (siis sitten kun tulehdus oli rauhoittunut ja poissa) ja sitten myöhemmin laitoin n. kuukauden välein. Tuo etikkaliuos pitää bakteeritasapainon hyvänä ja meillä on nyt oltu jo kaksi vuotta ilman korvatulehduksia :)

      • pipi korvat...

        Meilla on shih tzu jonka "korvatulehdus" kierteeseen ei meinattu saada pistetta, se soi jatkuvasti antibiootteja, kuuri kuurin peraan, kunnes eras elainlaakari otti naytteen korvan eritteesta ja totesi sen johtuvan hiivatulehduksesta, vihdoinkin saatiin oikeat laakkeet ja puhdistus aineet. Kannattaa ainakin kysasta elainlaakarilta voisiko vaiva johtua hiivasta...

      • Surun murtama
        ... kirjoitti:

        Meillä cockerilla oli pari vuotta jatkuvia korvatulehduksia, joihin aina tehtiin bakteeriviljely ja saatiin tipat ja antibiootti. Pari kuukautta meni lääkityksen jälkeen hyvin ja sitten tulehdus taas uusi. Kävin kolmella eri lääkärillä ja lopulta hoksasin, että Ylöjärvellä on myös oma kaupungin eläinlääkäri. Tämä ystävällinen ja asiantunteva naishenkilö sitten putsasi korvat nukutuksessa pohjia myöten ja kehotti antibioottien ym. lisäksi laittamaan etikkalaimennosta korviin aluksi parin viikon välein (siis sitten kun tulehdus oli rauhoittunut ja poissa) ja sitten myöhemmin laitoin n. kuukauden välein. Tuo etikkaliuos pitää bakteeritasapainon hyvänä ja meillä on nyt oltu jo kaksi vuotta ilman korvatulehduksia :)

        Huomenna oli tarkoitus tilata aika eläinlääkärille, joten kiitos paljon tästä tiedosta! Toivottavasti osaa olla käsitykseni veroinen lääkäri. Vaikuttaa ainakin sinun kommenttiesi perusteella luotettavalta. Hyviä neuvoja on sinulle näköjään antanut. Ja kiitos kun välitit niistäkin minulle.

        Kiitos paljon tiedosta!

    • VERIKOE!

      Herran jumala sentään mitä järjenköyhyyttä.
      Mene e-lääkäriin ja otata verikoe koirastasi. Pyydä tytkimään siitä kaikki mikä voi viitata punkkeihin, kilpirauhaseen, ym. Ne testit maksaa 200-300€ mutta samalla saat tietoa mikä koiraasi voi vaivata. yleensä nuo asiat menevät lähes aina arvausphjalta. Kokemuksesta voin sano että meidänkin koiraa tutki 4 eri lääkäriä iho-ongelmien vuoksi. Toiset sano sitä ja toiset tätä. Kukaan ei kertonut että korassani oli KAPI, ja kilpirauhasen vajatoiminta ennenkuin otatin verikokeen. Sen jälkeen koira on kuin ihmisen mieli, nukuu yöt ja karvaa ei lähde.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe