luovutusiästä

Töreätä. Ystäväni on ottamassa ensimmäistä kissaansa kohta 9viikkoa vanhasta pentueesta. Ystäväni oli selvästi ilmoittanut haluavansa ottaa kissan vasta luovutusikäisenä eli 12 viikkoisena. Nyt alkoikin sitten viestiä sadella kissojen ollessa vasta 8 viikkoisia että pentu pitäisi hakea viimeistään tälläviikolla pois ja että se ei tule toimeen muiden kissojen kanssa! Emo oli pennut kuulemma hylännyt jo kolme viikkoa sitten(!) ja kisut syövät ja käyvät laatikolla aivan normaalisti. Yritimme selvittää kyseisille kasvattajille että kisu ei ole vielä valmis vieroitettavaksi sisaruksistaan, mutta turhaan. Ystäväni sai sovittua että kisu voi olla synnyin kodissaan vielä kymmenenviikkoiseksi. Omistajan puheista saimme kuitenkin sen kuvan että joko pennut tai talon muut kissat "joudutaan" pitämään pihalla sen takia kun ne eivät tule toimeen muiden kissojen kanssa. Olisiko kissa viisainta hakea pois pikimmiten? Eläinsuojeluviranomaisia ei tällä paikkakunnalla kunnolla ole tai yleensä ilmoituksen tekeminen on ollut aivan turhaa.. mikä siis neuvoksi?
5297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tietenkin ja äkkiä. Ties mitä se joutuu nykyisessä kodissa kokemaan jos uloskin on uhattu viedä.

Äänestä
  • siitä aiheutua ongelmia kun kisu on tuon verran liian nuori?

    Äänestä

  • voikohan kirjoitti:

    siitä aiheutua ongelmia kun kisu on tuon verran liian nuori?

    Liian nuorena vieroituksesta voi ja monesti aiheutuukin kissalle ongelmia. Käytöshäiriöitä, mm. ei tulla toisten kissojen kanssa toimeen tai hyökkäillään ihmisten käsiin ja jalkoihin kun ei olla sisarusten kanssa opittu kissaelämän sääntöjä. Itsellä omakohtaista kokemusta, kun yksi kissoistani on liian aikaisin emostaan erotettu. Alkoi sitten edellisessä kodissaan (joka siis vieroitti liian aikaisin) käyttäytymään huonosti,puri ja raapi ja oli turhautunut. Entiset omistajat sitten luovuttivat, ja kissa päätyi minulle. Nyt,2 vuoden jälkeen kissan ollessa alle 3 vuotias, ollaan editytty siihen pisteeseen ettei yöllä vessassa käydessä tarvitse pelätä nilkkojensa puolesta. Tämäkin pitkän ja kovan työn tulosta.

    En tietenkään väitä, että Kaikille kissoille kävisi näin, mutta miksi ottaa riski, kun niitä luovutusikäisiä pentujakin on? Ne jotka pelottelee tuolla lopettamisella jne jos kissaa ei heti haeta, voi jättää omaan arvoonsa. Julmaltahan se kuulostaa, mutta kaikkia ei voi pelastaa.
    vielä sekin, että jos on ns. navettakissan pentuja, niin eläinlääkärikuluista voi kasvaa mojovat laskut. Yleistäen voisi sanoa että madot korvapunkit aiheuttavat ylimääräistä päänvaivaa lähes aina kun on ulkokissojen pennuista kyse.

    Voisit ehdottaa ystävällesi käyntiä paikallisella eläinsuojeluyhdistyksellä, siellä varmasti on kotia vailla olevia kissoja. Luovutusikäisiä,madottettuja,rokotettuja ja yleensä jopa leikattuja. Maksaahan ne, mutta onpa nuo isoimmat operaatiot valmiiksi hoidettu. Suosittelen! :)
    nimim. 2 löytöläisen onnellinen omistaja.

    Äänestä

Jos synnyinkodista alkaa tulla vaatimuksia ja uhkauksia jättäisin koko homman siihen. Siitähän oppisivat ettei se kannata. Valitettavasti jokaista kissaa ei voi pelastaa.

Äänestä
  • Miksi antaa kissan tehdä pentuja, jos niistä ei ole valmis huolehtimaan luovutusikään asti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mjauu.. kirjoitti:

Töreätä. Ystäväni on ottamassa ensimmäistä kissaansa kohta 9viikkoa vanhasta pentueesta. Ystäväni oli selvästi ilmoittanut haluavansa ottaa kissan vasta luovutusikäisenä eli 12 viikkoisena. Nyt alkoikin sitten viestiä sadella kissojen ollessa vasta 8 viikkoisia että pentu pitäisi hakea viimeistään tälläviikolla pois ja että se ei tule toimeen muiden kissojen kanssa! Emo oli pennut kuulemma hylännyt jo kolme viikkoa sitten(!) ja kisut syövät ja käyvät laatikolla aivan normaalisti. Yritimme selvittää kyseisille kasvattajille että kisu ei ole vielä valmis vieroitettavaksi sisaruksistaan, mutta turhaan. Ystäväni sai sovittua että kisu voi olla synnyin kodissaan vielä kymmenenviikkoiseksi. Omistajan puheista saimme kuitenkin sen kuvan että joko pennut tai talon muut kissat "joudutaan" pitämään pihalla sen takia kun ne eivät tule toimeen muiden kissojen kanssa. Olisiko kissa viisainta hakea pois pikimmiten? Eläinsuojeluviranomaisia ei tällä paikkakunnalla kunnolla ole tai yleensä ilmoituksen tekeminen on ollut aivan turhaa.. mikä siis neuvoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu