Superbin nostaminen kärkeen ja uuden Aven heikko sijoitus ei ole nostamaan TM:n arvostusta. Vasta vuosi kaksi sitten TM nosti vanhakoppasen Aven kärkeen Passatin kanssa, ja nyt se on valmis niittamaan uudistuneen, monilta osin entistä paremman Aven huomattavasti heikommille sijoille. Täytyy vain ihmetellä TM:n linjausta, ilmeisesti linjauksia ei ole, sillä kaiken järjen mukaan Avensiksen olisi kuulunut voittaa tämä testi, tai ainakin olla ihan kärjen tuntumassa. Jotenkin vertailutestistä jäi nyt huono maku suuhun, ei mennyt ihan niin kuin piti, logiikka puuttui täysin vertailusta, vai onko VAG:n mainosbudjetti painanut puntarissa. Keväällä tulee todennäköisesti keskiluokan kesävertailu ja mikäli Avensis ei tätä voita, joutunee TM omalta osaltani jäähylle. TM on menossa todella pohjamutiin kyvykkyydessään tehdä asiantuntevia autovertailuja.
TM:n talvitesti
epäasiallinen
243243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kyllähän ne TM:ssa testit osaavat, turha siitä on itkeä. Japsit eivät koskaan ole olleet kummoisia talviautoja. Nytkin samaan kasaa laitettiin uuden Aven kanssa muut nipat eli Honda ja Mazda. Ohjaustuntuma on huono ja kyyti kylmää, kiistatonta faktaa. Kyllähän siellä kaikista autoista jotain huonoa löytyi...kun tarkaan lukee. Turha näistä on pulttia ottaa!
On kylmää, onhan Toyota sentää lämmin auto saksan kinnereihin verrattuna, ainakin nää VAG tuotteet on silkkaa paskaa.
Sokotan suberb, puolestaan näyttää ihan 90-luvun Volgalle, siihen ei kukaan ilkeä istua, eikä nousta julkisella paikalla, sodahan on aina ollut idioottien auto.
Tämän täytyy olla trolli!
Vai oletteko tojouskovaiset noin pimeetä porukkaa!
TM.n arvostus laskee kun ave oli vain keskikastissa...heh. Ave oikeesti kuuluis Accordin kanssa peräpäähän johtuen huonosta ajettavuudesta ym. mutta tojotan mainosrahat paino.
kenen pöydästä syöt, sen lauluja laulat. Toyota on yksi suurimmista mainostajista TM:n sivuilla. Uusi Avensis nyt vain ei pystynyt parempaan siinä joukossa vaikka asiaa miten pyörittelisi ja olisi toivonut täysosumaa.
Ei täydellistä autoa tuohon hintaan (=Aven hinta) pysty tekemään....Ei mikään premium pirssi!
Siis tuon testinhän olis voittanu Ranskalainen auto jos sen olis tehny joku muu lehti kuin vag/toy-maailma, no ehkä subaru nelivedon voimin olis ollu ensin. Mites ne ranskalaiset nyt noin? nehän on "tunnetusti" huonosti suomen talvessa pärjääviä autoja.
No on se nyt ihmeellistä että 30 tuhannen auto ei kulje suoraan! Kyllä euroopassa nuo asiat osataan, japskit ei sitä näemmä koskaan opi.
on kirjoittanut joku nahkahousuinen VAG-kuski. Ei ketkään muut ole niin idiootteja kuin he.
... mutta kuitenkin.... nahkahousuilla tai ilman !
kalkkia yhdestä talvitestistä joka näyttää puhuttavan melkoisesti. Parhaimman kuvan autosta saa kun menee itse koeajamaan sen ihan livenä itse. Minäkin kävin ja valintani oli se että uusi Avensis sai jäädä kauppaan ja kävinkin varaamassa kuukauden lomamatkan Thaimaan Phuketiin, mielestäni näin saan parhaimman vastineen rahoilleni. Mietitään sitä autonvaihtoa uudestaan joskus myöhemmin, ties vaikka autokuume olisi jo hävinnyt siihen mennessä.:)
todellisuudessa noin.Andersoneja riittää
Avensis on muka noussut Passatin kanssa kärkeen?
Normaalissa testissä oli, koska TM suosii Toyotaa. Samoihin aikoihin ilmestyneessä Tuulilasin testissä Avensis oli "omalla paikallaan" peräpäässä.
Mutta nyt oli kyse talvitestistä. Toyota on ollut aina huono talviauto, jonka olen itsekin joutunut monet kerrat toteamaan.
Tuo testi mihin aloittaja viittaa oli muistaakseni jossain vuoden 2007 Tekniikan Maailmassa, 2,0 litraisten vertailu, ei siis "talvitesti". Tuossa Avensis varmasti ehkä monien yllätykseksi scoorattiin uuden Passatin kanssa samoille pointeille.
Avensis oli jaetulla 6. sijalla arvosanalla 8,0, edellään kahdeksan autoa.Voittaja ei ollut VAG vaan GM (ei Saab). Eli huimaa kehitystä on tapahtunut Tojotassa ainakin jossain. Lainaus arvostelusta 2007 (ensimmäiseksi pitäisi korjata ohjaus, jonka keskialue on nykyisellään tunnottoman tahmea) Lainaus 2009 testistä (joitain ominaisuuksia on periytynyt ja esimerkiksi ohjaustunnossa on vielä parantamisen varaa. Sormenpäille välittyvä tuntuma ei tule renkailta vaan jostain auton uumenista.) Tuossa 2009 vertailussa muuten oli muitakin 17tuumaisilla renkailla varustettuja autoja (kaikissa muuten samanlaiset nokian nastattomat (Jaguar,Mazda).Muuten 2008 talvitestissäkään voittaja ei ollut VAG vaan Fomoco tuote (Volvo), että se siitä VAG suosimisesta.
"Voittaja ei ollut VAG vaan GM (ei Saab). Voittaja Cadillac BLS on itse asiassa Saab 9-3 puettuna Cadillacin kuosiin.
Sinä olet huumormiehhii. Vetäsit päivän parhaan.
aloituksesi vasta epäasiallinen onkin! Kerropas yhdenkin merkin uuden mallin alkusarja jossa kaikki asiat olisivat kunnossa. Vieläkin Aven perisynteinä huono ohjaus ja mikä uskomattominta, muutenkin täynnä sähköhärpäkkeitä olevassa autossa koko testin huonoimmat sähkölämmittimet! Vielä huomiona että miltähän tuon luxury mallin keinonahkapenkit(!) mahtavat tuntua kesähelteellä? Olisiko se aito nahka kuitenkaan niin paljon kalliimpaa ollut kuten kilpailijoilla on tapana laittaa?
Vitut se mitään keinonahkaa oo, housussas on sitä.
Kaiketi? Uusi Avensis on halvalla tehty tekele, itsepetokseen taipuvaisille tarkoitettu. Arvotonta kissankultaa...
jonkun vääräleuan trolli.
Tuskin tuo trolli on, toisaalta tässä näkee miten vaikeaa meidän on vaan hyväksyä muunlaisia testituloksia kuin mitä odotimme. Toyotan talvitesti oli lievä pettymys, odotettiinhan uudelta mallilta aika paljon.
avensiksessa olla zenonvaloja jotka siihen malliin kuuluu.
sitteten tyyliin että kuinkapaljon kulutus putoaa kun kone lämpiää.
Xsenonit olisivat voineet muuttaa vaakaa toiseen suuntaan. TM:n testeistä olen samaa mieltä aloittajan kanssa, testitulokset ovat poukkoilevia, todennnäköisesti testaajat vaihtelevat ja tulokset näkyvät vaihtelevan testaajien henkilökohtaisten mieltymysten mukaan.
Mielestäni uusi Avensis on huipputuote kaikilla mittareilla.