En tiedä, onko tämä oikea alue käydä tätä keskustelua, mutta esitän asian. Olin armeijassa 1981–1982 Keuruulla (puhelinkomppania). Ajelin lomamatkat - reilut 50 km sivu - kevytmoottoripyörällä. Lomatarkastusta varten meidän piti pukea kaikki ajovarusteet päälle (minulla nahkatakki, keltaiset kurahousut, ajosaappaat).Motoristit olivat joukon jatkona omana ryhmänään. Meitä oli kolme kaveria samanlaisissa kamppeissa. Kurahousujen väri taisi olla jokaisella eri. Siinä meitä sitten seisotettiin ja välillä juoksutettiin tupaan vauhtia ottamaan. Sitten juostiin housut kahisten parkkipaikalla reilun kilometrin matka, kun oli kiire lomille. Palatessa oli jälleen kiire sunnuntaiyönä ja matka oli taitettava täysissä varusteissa tuvalle saakka. Arvaa, oliko kuuma juostessa – varsinkin syksyllä, kun alla oli vaatetta enemmän.
Mietin, että miksi ihmeessä nuo varusteet piti pukea päälle jo lomatarkastukseen? Miksi varusteita ei voinut pukea parkkipaikalla? Ja oliko niin, ettei lomapuvussa saanut ajaa, vaan se oli peitettävä? Yksi kavereista oli Keuruulta ja kurahousut ne olivat helteellä hänelläkin. Varsinkin valapäivä on jäänyt mielen, kun oli helvetinmoinen helle. Oliko asia näin vai alkaako muisti pettää? Olisi hauskaa, jos joku ”aseveljistä” tunnistaisi itsensä yhdeksi kolmesta.
Viestimies

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tikkakoskella -75. Autolla tulleilta alokkailta kerättiin rekkarinumerot ylös ja ne olivat sitten konekirjoitusliusakana päivystäjänpöydän takana seinässä. Väkisinlainaus oli alikessujen taholta iltalomailtoina suorastaan rikollista. Ja sitten kuin lomalle vihdoin päästiin, saattoi "korppi" kysyä, että sinähän varmaankin viet minut Kihniölle? En muuten ollut sinne päinkään menossa.