ehdotus:

joissa lapsia, pakolliseksi kurssi ennen eron myöntämistä tai lasten huoltajuudesta määräämistä. Jos luistaa: joku tosi suuri sakko tai yhdyskuntapalvelua (tai joku muu tuntuva rangaistus).

Kurssilla ensiksi kartoitetaan tapauksesta riippuen käyntien ja avun tarve (asenteet, tunteet, eron syyt jne.). Kummaltakin osapuolelta kysytään miten aikoo ottaa lapset huomioon erossa ja jatkoa ajatellen, tehdään suunnitelma. Kaikkia autetaan ja neuvotaan miten eron voisi hoitaa niin, ettei lapset kärsi ja autetaan ajattelemaan asioita myös toisen osapuolen silmin. Opastetaan myös siihen, miten suhtautua ex-puolisoon ja molempien osapuolien mahdollisiin uusiin kumppaneihin. Annetaan neuvoja miten lapset tulisi ottaa huomioon kun äiti tai isä vaihtuu lennossa uuteen.

Muutaman kuukauden päästä vielä yksi käynti jossa katsotaan onko eronnut toiminut ohjeiden / lupaustensa mukaisesti lapsia ajatellen. Nämä käynnit vaikuttaisivat myös suoranaisesti lasten huoltajuuskäsittelyyn.

Lapsille tietysti kurssi seurauksena annetaan terapiaa tarpeen mukaan, jossa saavat ulkopuolisen avulla käsitellä tilanteita.

Huoltaja määrättäisiin aluksi vain tuohon seurantakäyntiin asti, jonka jälkeen tilanne määriteltäisiin uudelleen.

Mielipiteitä tai muita ehdotuksia?
1203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olisi, mutta se ikävä puoli siinä on, että se vaatii kaksi AIKUISTA sopimaan asioista.

Me käytiin perheneuvojanlla ennen eroa ja voin rehellisesti sanoa, että siitä ei ollut yhtikäs mitään hyötyä, kun ei isä halunnut tehdä kuin miten itse halusi eli jatkaa avioliittoa omilla ehdoillaan. Onneksi pääsin väkivaltaisesta avioliitosta pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erotilanteissa kirjoitti:

joissa lapsia, pakolliseksi kurssi ennen eron myöntämistä tai lasten huoltajuudesta määräämistä. Jos luistaa: joku tosi suuri sakko tai yhdyskuntapalvelua (tai joku muu tuntuva rangaistus).

Kurssilla ensiksi kartoitetaan tapauksesta riippuen käyntien ja avun tarve (asenteet, tunteet, eron syyt jne.). Kummaltakin osapuolelta kysytään miten aikoo ottaa lapset huomioon erossa ja jatkoa ajatellen, tehdään suunnitelma. Kaikkia autetaan ja neuvotaan miten eron voisi hoitaa niin, ettei lapset kärsi ja autetaan ajattelemaan asioita myös toisen osapuolen silmin. Opastetaan myös siihen, miten suhtautua ex-puolisoon ja molempien osapuolien mahdollisiin uusiin kumppaneihin. Annetaan neuvoja miten lapset tulisi ottaa huomioon kun äiti tai isä vaihtuu lennossa uuteen.

Muutaman kuukauden päästä vielä yksi käynti jossa katsotaan onko eronnut toiminut ohjeiden / lupaustensa mukaisesti lapsia ajatellen. Nämä käynnit vaikuttaisivat myös suoranaisesti lasten huoltajuuskäsittelyyn.

Lapsille tietysti kurssi seurauksena annetaan terapiaa tarpeen mukaan, jossa saavat ulkopuolisen avulla käsitellä tilanteita.

Huoltaja määrättäisiin aluksi vain tuohon seurantakäyntiin asti, jonka jälkeen tilanne määriteltäisiin uudelleen.

Mielipiteitä tai muita ehdotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu