Äärettömän rajalla

Kun tajusin, että merkitset niin
paljon, sanoin itselleni: enää
koskaan et kävele yksin.

Et koskaan kulje niin, ettenkö
olisi osana , mitä teetkin, tai
minne tahdot kulkea.

Olen sinussa, vaikka en aina
samoissa askelissa. Samojen
pilvien alla saattamassa.

Ja jos sinuun tulee tyhjä olo ja
etsit itseäsi, olen se häivä päivässä,
joka herättää taas sinut.

Tuulevire, joka heiluattaa hiuksiasi,
viilentää, tuntuu sinussa. Alat taas
virrata elämää täysillä.

Silloin ymmärrät, että sinussa on
joku. Jonkun toisen varjo matkassasi.
Olet toiselle kuin varjo kulkijalle.

Olet viesti, että tarvitsemme toista
askeliimme. Rakkauteemme.

http://www.youtube.com/watch?v=2zy3CeI0FCY

Kiitos runostasi.

Toisinaan viimeiset askeleet
ovat vaikeimpia..ja
tärkeimpiä.

Ei siksi, että ne olisiva
muita pidempiä.

Ne vaan vaikuttavat eniten.

Ja tuntuvat pisimpään..toisinaan
koko loppu elämän.

Äärettömän herkkää ja
ehyen kaunista on
runoutesi.

Todella kypsää ja aitoa
tekstiä ja säkeitä.

Tämä oli jälleen kovasti
hieno Rakkausruno.

Harrasta!

Tykkään minä

itse harhailin
pimeässä
etsien
olin
putoamaisillani

kunnes
tuntematon
ojensi käden
halusi
auttaa
pelastaa

pahat sanani
hänet
pelästyttivät

sitten
olin yksin
putosin

pimeyteen
yksinäisyyteen

täältä ei pääse
ylös

heittäsitkö
köysitikkaat?

se sattuu eikä se hyödytä ketään