Naiset on suuri

Kyllä mä ymmärrän nyt komeita miehiä, mihin
itsenikin luokittelen, koska ei naisia
todellisuudessa kiinnosta miehen kertomat asiat.
Toiselle miehelle on helppo kertoa juttuja lähes
kaikesta arkielämän pikku jutuista.

Ja nyt se kuunteleminen ei tarkoita sitä, että
nyökkäilään vaan kerrotaan omista kokemuksista
takaisin ja keskustellaan asioista.

Tätä ominaisuutta naiselta kaipaan ja olen tullut
siihen tulokseen, että kännissä olevan miehien ja
naisten ei pitäisi todellakaan olla samassa
paikassa kuten baari. Sitten voisi olla sellaisia
baareja mihin ei saisi mennä, kuin vesi selvänä
ja siellä sitten voisi olla kaikkia homoja,
heteroita jne...

Ja yhden illan suhteen naiset on kyllä
todellisuudessa aika toivottomia. Rahaa palaa,
kun säntäillään taksilla ympäri kaupungia ja
lopussa kukaan ei hyödy, kuin fyysisesti ei
henkisesti.... Mutta kaikillahan on eri intressit
vai mitä?
3520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Viestisi oli kerta kaikkiaan hieman epäselvä. Sen
verran voin kuitenkin sanoa, että jos
jonkinasteista small talk-kommunikaatiota
syvempää haluaa, kannattaa hankkitua jonnekin
muualle kuin baariin, valita (puhe)kumppani muun
kuin ulkonäön perusteella ja odottaa jotain muuta
kuin seksiä illan päätteeksi.

Siis haluat, että sinua kuunnellaan, mutta et
halua keskustella? No, sellaisia tapaa joka päivä
rautatieaseman portailta, sporista ja busseista,
seuraan tunkevia spurguja, jotka välttämättä
haluavat kertoa itsestään. Jos haluat, että sinua
kuunnellaan, ehkä sinunkin olisi syytä kuunnella.
Kyllä jätkätkin toisiaan vuorottain kuuntelee, ja
puhuvat välillä kuunnellessaan, ettei kyse
mistään sukupuoleen liittyvästä ole. Sellainen
mies, joka haluaa vain puhua itsestään ja omista
asioistaan, eikä ole lainkaan kiinnostunut minun
mielipiteistäni ei vain lainkaan minua kiinnosta.

On myöskin vaikea ottaa ketään kovin tosissaan
jos lasissa on pari promillea, ja tunnettu ollaan
puoli tuntia, ja heti mennään joihinkin elämän
peruskysymksiin... Mitä ne sitten hänelle
lienevätkin... Tottakai myötätuntokin on silloin
hieman pintapuolista, ja kiinnostus eritoten.

Kuka pakottaa sinut siitä taksista maksamaan?
Olisitkohan se Sinä, joka olet aika toivoton, kun
säntäilet sillä taksilla ympäri kaupunkia. Ei
kukaan sinua pakota yhden illan suhteita
harrastamaan! (Hemmetti soikoon) Jos intressisi
ovat henkisessä kanssakäymisessä, älä lähde
panemaan sen nätin muijan kanssa, joka ei sinua
ymmärrä! Ja älä ainakaan naissukupuolta syytä
omista puutteistasi.

Äänestä
  • Kiitos palautteesta. Olet osittain oikeassa.... :)

    Äänestä

  • Saku kirjoitti:

    Kiitos palautteesta. Olet osittain oikeassa.... :)

    sitä psyykkisestikin kiinnostavaa seuraa löytyy
    sulle...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Saku kirjoitti:

Kyllä mä ymmärrän nyt komeita miehiä, mihin
itsenikin luokittelen, koska ei naisia
todellisuudessa kiinnosta miehen kertomat asiat.
Toiselle miehelle on helppo kertoa juttuja lähes
kaikesta arkielämän pikku jutuista.

Ja nyt se kuunteleminen ei tarkoita sitä, että
nyökkäilään vaan kerrotaan omista kokemuksista
takaisin ja keskustellaan asioista.

Tätä ominaisuutta naiselta kaipaan ja olen tullut
siihen tulokseen, että kännissä olevan miehien ja
naisten ei pitäisi todellakaan olla samassa
paikassa kuten baari. Sitten voisi olla sellaisia
baareja mihin ei saisi mennä, kuin vesi selvänä
ja siellä sitten voisi olla kaikkia homoja,
heteroita jne...

Ja yhden illan suhteen naiset on kyllä
todellisuudessa aika toivottomia. Rahaa palaa,
kun säntäillään taksilla ympäri kaupungia ja
lopussa kukaan ei hyödy, kuin fyysisesti ei
henkisesti.... Mutta kaikillahan on eri intressit
vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu