On se sitten kiva kun palstalta poistetaan hintakeskusteluja, ellei niitä ole kirjoittanut myyjä tai oma lehmä ojassa mies / miehet,
joiden puheita syytä suodattaa.
Hintamyyttiä pyritään pitämään yllä näköjään vaikka sensuurin keinoin.
Palstalla ei saa olla sitä mieltä että kannattaa;
- tinkiä
- odottaa hintojen laskua
ja olla varma siitä että hinnat laskee.
No hinnat laskee sensuurista huolimatta. Tietoa saa muistakin lähteistä.
Alennus / hinta / ostamis
17
1030
Vastaukset
- ajan olevan ohi
Joku saattoi luulla että listahinnat olisivat ns. apteekin hintoja, mutta eivät ole.
Ei saa kertoa että niissä on aina tinkivaraa ja että ovat lähinnä 'tyhmiä ostajia' varten. Ei saa palstalla myöskään kertoa että näin kertoi myyjä, vahingossa. - huomiota siihen
että pari päivää sitten "Pientaloteollisuus PTT:n puheenjohtaja Risto Mätäsaho kertoo kuulleensa kaksinumeroisista alennusprosenteista."
- ylipäänsä
ja tekniikoista kuin saadaan halvemmalla.
Samoin keskustelut joissa käydään läpi tilannetta joissa ostaja on kuningas, niin kuin markkinatilanteen mukaan on, ovat bannattuja.- kirjoitti kokonaisen ketjun!
Ja hintainalennusmieshän on tänään ollut virkeällä päällä, kun kokonaisen ketjun on saanut rustailtua tänne ihan omin pikku kätösin - päättelen siitä, miten nuo viestit suhtautuvat sisällöllisesti toisiinsa.
Ei kai tinkimistä kukaan sentään kieltänyt ole tai edes yrittänyt, vaikka omaan tinkikokemukseeni taannoin suhtauduttiinkin hirsipalstalla siten että kommentoivat minua moraalittomaksi riistäjäksi kun tinkasin kunnolla niin hyvin kuin osasin - Raunolta saamilla neuvoilla. Rauno ei ole missään vaiheessa tinkimättömyyteen yllyttänyt ketään, vaan päinvastoin neuvonut miten se temppu tehdään oikeasti sen sijaan että alettaisiin viilailemaan jotain keksaistuja alennusprosentteja sun muita keinotekoisia tapoja mitata kustannuksia. Minä mittasin tinkini rahalla enkä prosenteilla. - irtoheittoja myyjät
kirjoitti kokonaisen ketjun! kirjoitti:
Ja hintainalennusmieshän on tänään ollut virkeällä päällä, kun kokonaisen ketjun on saanut rustailtua tänne ihan omin pikku kätösin - päättelen siitä, miten nuo viestit suhtautuvat sisällöllisesti toisiinsa.
Ei kai tinkimistä kukaan sentään kieltänyt ole tai edes yrittänyt, vaikka omaan tinkikokemukseeni taannoin suhtauduttiinkin hirsipalstalla siten että kommentoivat minua moraalittomaksi riistäjäksi kun tinkasin kunnolla niin hyvin kuin osasin - Raunolta saamilla neuvoilla. Rauno ei ole missään vaiheessa tinkimättömyyteen yllyttänyt ketään, vaan päinvastoin neuvonut miten se temppu tehdään oikeasti sen sijaan että alettaisiin viilailemaan jotain keksaistuja alennusprosentteja sun muita keinotekoisia tapoja mitata kustannuksia. Minä mittasin tinkini rahalla enkä prosenteilla.ja jättää ilmoille väitteen keksityistä alennusprosenteista, ilman että edes noteeraa markkinoiden todellista tilannetta, kirjoittajan perusteita tai esim. yllä mainitun Riston näkemyksiä kaksinumeroisista alennusprosenteista.
- ostajana ja
kirjoittaa kuvitteellisia tarinoita, kuvitteellisen 'tyhmän ostajan' perspektiiviin naamioituneena eli esiintyä ostajana.
Myyjät saa palstalla näytellä 'tyhmää ostajaa' joka toteaa "en odota alennuksia ja maksan sokeasti kaiken".
Erikoiset säännöt. - pienet katteet on myytti!
jota hintamyytin ohella pidetään yllä.
Niitä ketkä myyjien puheiden vakuuttelemana kuvittelee asian näin olevan, kehoitan tutkimaan muutaman talotehtaan tilinpäätösyhteenvedot. - yritysjärjestelyjä tulossa
ja että kannattaa odottaa ja katsoa talotehdas toimialle tulevia järjestelyjä, jotka parantavat entisestään kustannustehokkuutta ja hintakilpailukykyä.
- hintarintamasta
ja merkeistä jotka viittaavat sellaisen olemassaoloon ja sen pikapuoliseen loppumiseen,
sekä verisen hintakilpailun alkamiseen. - mutta en talojen
Eli myyn jotain aivan muuta, mutta kaupankäynnin lainalaisuudet ovat samat alasta riippumatta.
Se tosi asia että joka pulella menee huonosti ei ole muuttanut hinnoittelua tuotteni osalta.
Olen aina pyrkinyt pitkäjännitteiseen kaupankäyntiin ja se pätee myös nykyisessä tilanteessa. Saatujen kauppoje määrä on vähentynyt huomattavasti ja näkyy suoraan tilissäni.
Se ei silti tarkoita sitä että niissä vahentyneissä kaupoissa alkaisin huutokauppaan ja polku myyntiin ja karsimaaan jo pienestä katteesta. Eli saatujen kauppojen määrä pienenee ja näkyy tuloksessani, mutta jos alan miinuksella myymään se bye bye ja bank rops.
Joten sopetuminen nyky tilanteeseen ja yritys selviytyä, miinuksella en myy, en edes liki.- tästä asiasta
vaan siitä, että rakennusalalla -> koko prosessiketjussa alkaen tontinhinta, lupien hinnat, maatyöt, talopaketti, työntekijät ym. ovat korkeasuhdanteen aikana kasvattaneet kulunsa ASUNTOJEN HINTATASOJEN tasalle eli kukaan ei pysynyt noususuhdanteessa kohtuudessa eli vuodesta 1995 on rakennustarvikkeiden hinnat nousseet vain 140%.
Asuntojen hinnat ovat nousseet 240%, joten nykyinen rakentamisen taso on kokoanaisuudessaan kuplaa kun se on seurannut asuntojen hintanousuja.
Ongelma on nyt se, että tätä kuplaa ei saa oikein purettua kun JOKAISEN OSATEKIJÄN pitäisi tulla hinnoissaan sille rakennuskustannusindeksi tasalle. Mutta kukapa sitä omista luopuisi kuin pakon edessä.
Viivytystaistelu on pitkä, mutta varma. Aiemmin näitä talokauppoja oli helppo tehdä sanonnalla. "Rakentelempa muutamat talot ja myyn kovalla voitolla pois kun hinnat aina nousee". Meniko se niin, että kolmas talo oli ilmainen.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että tiliä ei tee kukaan kun kukaan ei usko käytettyjen asuntojen hintojen nousuun. Omakotitalon ostaja on kuitenkin lähes aina se, joka joutuu ensin kauppaamaan omansan ennenkuin uutta alkaa joko rakentamaan tai ostamaan.
Rahaa rakentamiseen on helposti löytynyt aiemmin helposti varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa vanhojen asuntojen hinnat ovat karanneet aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin ja kauppa on aiemmin käynyt kuin siimaa.
Merkittävä ero on vielä siinä, että omakotitalon rakentaminen (ilman tonttia) maksaa pääkaupunkiseudulle suhteessa asuntojen hintoihin nähden huomattavasti vähemmän verrattuna maakuntaan, joissa tulotasot ovat keskimäärin huomattavasti heikommat ja työnsaantimahdollisuudet.
Summasummarum pääkaupunkiseudulla kauppa ei käy omien asuntojen myynnin takia. "maaseudulla" uuden rakentamisen hinta on karannut käsistä ja rahaa ei ole rakentaa. Lisäksi maaseudulla on tarjolla pilvin pimein max. 10 vuotta vanhoja omakotitaloja aivan pilkkahintaan, joten järkevämpiä vaihtoehtoja löytyy kuin oman rakentaminen. - "maaseudulta"
tästä asiasta kirjoitti:
vaan siitä, että rakennusalalla -> koko prosessiketjussa alkaen tontinhinta, lupien hinnat, maatyöt, talopaketti, työntekijät ym. ovat korkeasuhdanteen aikana kasvattaneet kulunsa ASUNTOJEN HINTATASOJEN tasalle eli kukaan ei pysynyt noususuhdanteessa kohtuudessa eli vuodesta 1995 on rakennustarvikkeiden hinnat nousseet vain 140%.
Asuntojen hinnat ovat nousseet 240%, joten nykyinen rakentamisen taso on kokoanaisuudessaan kuplaa kun se on seurannut asuntojen hintanousuja.
Ongelma on nyt se, että tätä kuplaa ei saa oikein purettua kun JOKAISEN OSATEKIJÄN pitäisi tulla hinnoissaan sille rakennuskustannusindeksi tasalle. Mutta kukapa sitä omista luopuisi kuin pakon edessä.
Viivytystaistelu on pitkä, mutta varma. Aiemmin näitä talokauppoja oli helppo tehdä sanonnalla. "Rakentelempa muutamat talot ja myyn kovalla voitolla pois kun hinnat aina nousee". Meniko se niin, että kolmas talo oli ilmainen.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että tiliä ei tee kukaan kun kukaan ei usko käytettyjen asuntojen hintojen nousuun. Omakotitalon ostaja on kuitenkin lähes aina se, joka joutuu ensin kauppaamaan omansan ennenkuin uutta alkaa joko rakentamaan tai ostamaan.
Rahaa rakentamiseen on helposti löytynyt aiemmin helposti varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa vanhojen asuntojen hinnat ovat karanneet aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin ja kauppa on aiemmin käynyt kuin siimaa.
Merkittävä ero on vielä siinä, että omakotitalon rakentaminen (ilman tonttia) maksaa pääkaupunkiseudulle suhteessa asuntojen hintoihin nähden huomattavasti vähemmän verrattuna maakuntaan, joissa tulotasot ovat keskimäärin huomattavasti heikommat ja työnsaantimahdollisuudet.
Summasummarum pääkaupunkiseudulla kauppa ei käy omien asuntojen myynnin takia. "maaseudulla" uuden rakentamisen hinta on karannut käsistä ja rahaa ei ole rakentaa. Lisäksi maaseudulla on tarjolla pilvin pimein max. 10 vuotta vanhoja omakotitaloja aivan pilkkahintaan, joten järkevämpiä vaihtoehtoja löytyy kuin oman rakentaminen.10 vuotta vanhaa omakotitaloa pilkkahintaan. Missä niitä oikein on?!
- on etuovi
"maaseudulta" kirjoitti:
10 vuotta vanhaa omakotitaloa pilkkahintaan. Missä niitä oikein on?!
pullollaan. Hakukriteereillä;
Uudemmat kuin 2000
Suuremmat kuin 90neliötä
Alle 170 000e
Löytyy etuovesta 132 omakotitaloa.
Säälittävä esimerkki avaimet käteen tehdystä autotallikatoksesta, johon joutuu vielä laittamaan rahaa kiinni maatöihin ym. 35 000e!!!
http://www.kastelli.fi/talot/talomallistot/muuttovalmiit/Piharakennus K - vaikka se vaatii
on etuovi kirjoitti:
pullollaan. Hakukriteereillä;
Uudemmat kuin 2000
Suuremmat kuin 90neliötä
Alle 170 000e
Löytyy etuovesta 132 omakotitaloa.
Säälittävä esimerkki avaimet käteen tehdystä autotallikatoksesta, johon joutuu vielä laittamaan rahaa kiinni maatöihin ym. 35 000e!!!
http://www.kastelli.fi/talot/talomallistot/muuttovalmiit/Piharakennus Kalalta ponnisteluja. laiskan pulskeat vuodet ovat takana ja nyt pitää tehostaa tavalla tai toisella toimintaa kun kilpailu kutistuneista ja kutistuvista markkinoista kasvaa.
ala kyllä seuraa yleistä hintatasoa. - eiväthän
on etuovi kirjoitti:
pullollaan. Hakukriteereillä;
Uudemmat kuin 2000
Suuremmat kuin 90neliötä
Alle 170 000e
Löytyy etuovesta 132 omakotitaloa.
Säälittävä esimerkki avaimet käteen tehdystä autotallikatoksesta, johon joutuu vielä laittamaan rahaa kiinni maatöihin ym. 35 000e!!!
http://www.kastelli.fi/talot/talomallistot/muuttovalmiit/Piharakennus Knoiden hinnat ole koskaan romahtaneet. Noilla alueilla tuontyyppisissä taloissa on hintataso ollut sama vuosikausia.
- onkin
eiväthän kirjoitti:
noiden hinnat ole koskaan romahtaneet. Noilla alueilla tuontyyppisissä taloissa on hintataso ollut sama vuosikausia.
kun rakentaminen maksaa noille seuduille tänä päivänä justiin saman kuin muualekin tai sen 10 000 vähemmän kuin kehäkolmosen sisäpuolelle.
Vertaa vaikka kastellin valmistaloa pohjois- tai eteläsuomeen. Hintaero on naurettava.
"Maaseudulle" ei kannata rakentaa uutta vaan ostaa käytetty. - Rak.ins2
onkin kirjoitti:
kun rakentaminen maksaa noille seuduille tänä päivänä justiin saman kuin muualekin tai sen 10 000 vähemmän kuin kehäkolmosen sisäpuolelle.
Vertaa vaikka kastellin valmistaloa pohjois- tai eteläsuomeen. Hintaero on naurettava.
"Maaseudulle" ei kannata rakentaa uutta vaan ostaa käytetty.oikein on? Pitäisikö rakentamisen maksaa saman pääkaupunkiseudulla kuin maaseudulla vai enempi? Miksi talotehdas möisi paketin halvemmalla maalaiselle kuin kaupunkilaiselle? Eihän kehäkolmosen ulkopuolelle ole ollut järkevää rakentaa enää 80-luvun jälkeen (pois lukien suurimpien kaupunkien ympäristöt) , jos tavoitteena on ollut keinotella asunnon hinnalla. Aina kun rakentaa talonsa maaseudulle, pitää syynä olla se ettei vanhaa ole myynnissä.
Rakennustarvikkeetkin maaseudulla tahtovat maksaa saman tai jopa enempi kuin kaupungeissa. Maaseudulla etuna on yleensä halvat tontit ja jotkut kunnat antavat viemäriliittymän lähes ilmaiseksi. Kuitenkin maaseudulle on rakennettu huomattavasti edullisemmin kuin kaupunkiin, johtuen edullisemmasta palkkatasosta ja yleensä talosta tehdään muutenkin tarpeen mukainen. Turhan mutkat ja kustannuksia nostavat rakenteet jätetään pois. Toisekseen maaseudulla ihmiset osaavat tehdä käsillään työtä. muutakin kuin siivota kirvesmiehen sotkuja.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15111359
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424296Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska372701Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041623Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?901473Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311406