keittämätön kaurahiutale

tellervoinen

Heippa!

Sellaista mietin tässä että voiko koiralle antaa keittämättömiä pikakaurahiutaleita? Kyllähän sen pikaisesti keittääkin mutta miten on siis raa'an laita?

Tiedän että hiutaleet turpoavat melkoisesti mahassa joten vettä laittaisin mukaan.
t. heidi

11

8631

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielellään

      eikä iso vaiva ole niitä keittää mutta puuro eikä eritoten kaurapuuro ei ole koiranruokaa eikä oikein edes sen pohjaa, koira ei pysty sitä mitenkään hyödyntämään

      • kaurahiutaleista

        meillä koiran vatsa on toiminut hyvin kun ruuan sekaan vähintään kerran viikkoon laitan pikakaurahiutaleita. Keitän vedenkeittimessä veden jonka laitan ruuan ja hiutaleiden päälle,siinä hiutaleetkin sekoittuu nopeasti puuroksi.

      • Anonyymi00011

        Tämähän on ihan täyttä potaskaa otappa hieman selvää ennen kun heität mielipiteitäsi.

    • laita vaikka

      viiliä taikka piimää ja sekoita, samat se koira siitä saa kuin ihminenkin. Merkillistä väittää että pitäisi keittää kun on jopa terveelisempää keittämättömänä eli ihan sellaisenaan. Jopa ihmiselle on näin.
      Jos muutenkin annat raakoja vihanneksia ym. voit ihan vapaasti hyödyntää myöskin nuo puuroaineet samalla lailla.

    • ainakin etukäteen

      vaikket keittäisi. Miksi laittaa koiran mahaan niitä turpoomaan? Terveellisyyssyistä keittäisin ensin

      • tellervoinen

        No ei olekaan tarkoitus syöttää pelkkää kauraa, vaan lisukkeeksi ajattelin nappuloiden kanssa mahan täytteeksi. Kun hiutaleita on jäänyt kaappiin niin ajattelin vaan että pääsisi niistä eroon.

        Mihin perustuu väite ettei koira voi hyödyntää mitään kauran ravinteista? Kuulostaa kummalliselta..

        Liotan aina nappulatkin joten kaura menisi siinä sivussa.. ei ole tarkoitus laittaa niitä 'mahaan turpoamaan'

      • "mahan täytteeksi"?
        tellervoinen kirjoitti:

        Anna mieluummin kunnon ruokaa, turha mahan täyte on mahan täytettä kuten itsekkin kirjoitit.

        Miksi haluat koiralle ähkyn? Miksi se tarvitsee mahan täytettä?

      • ja turha
        "mahan täytteeksi"? kirjoitti:

        Anna mieluummin kunnon ruokaa, turha mahan täyte on mahan täytettä kuten itsekkin kirjoitit.

        Miksi haluat koiralle ähkyn? Miksi se tarvitsee mahan täytettä?

        viesti tämäkin!

        Alkuperäiselle:
        Anna vaan niitä kaurahiutaleita, ovat kaiken lisäksi vieläpä TERVEELLISIÄ.

        Johan täällä on kanssa kaikenlaisia kakaroita vastailemassa näihin kysymyksiin ja ovat vieläpä tietävinään jostain jotain..... Uskomatonta.

      • kerran...
        tellervoinen kirjoitti:

        No ei olekaan tarkoitus syöttää pelkkää kauraa, vaan lisukkeeksi ajattelin nappuloiden kanssa mahan täytteeksi. Kun hiutaleita on jäänyt kaappiin niin ajattelin vaan että pääsisi niistä eroon.

        Mihin perustuu väite ettei koira voi hyödyntää mitään kauran ravinteista? Kuulostaa kummalliselta..

        Liotan aina nappulatkin joten kaura menisi siinä sivussa.. ei ole tarkoitus laittaa niitä 'mahaan turpoamaan'

        aiot ne turvottaa ennen ruokkimista, niin miksipä ei, monessa valmismuonassakin on kauraa. Huomioi sitten kauran määrä vs. lihaproteiini,jos et nyt sitten aio ihan vähän vaan joka ruokaan laittaa. Koira on lihansyöjä ja kokonaishyvinvoinnin vuoksi tarvitsee lihaa suhteessa muuhun. Eri asia sitten, jos aiot koiraa laihduttaa, niin silloin se ehkä tarvitsee tasapainotetun ravinnon lisäksi mahan täytettä ollakseen tyytyväinen.

      • ootte sekavia
        kerran... kirjoitti:

        miten niin koira ei voi hyödyntää kauraa, kaura on terveellistä myös koiralle, siinä on kuitua ja vitamiineja..

        Koira on tosiaan lihansyöjä, mutta tarvitsee myös hiilihydraatteja elämiseen. Ihan ok jos lisää vielä raakaa lihaa sekaan.. tuskin kysyjä ajattelikaan laittavansa ruoaksi vain ison kulhon kuivia hiutaleita.. Ja yleensä hiutaleet on esikeitettyjä, mutta kannattaa ne liottaa.. itse käytän mikrossa ja jäähdytän sitten ja sekoitan kuivaruoan sekaan ja lisään myös raakaa lihaa.

        Oikeasti älkää nyt hyvät ihmiset kysykö täällä mitään koiran terveydestä, kun vastaukseksi saa tyhmiä vastauksia ilman perusteluita...

    • miksiei_

      Itselläni on leikattu uroskoira jolla on loppumaton ruokahalu. Liikkuu paljon mutta tuntuu aina olevan nälkäinen ja jos ruoka annosta nostaa niin se lihoo. Sille annan puuroa tms joka tuo sille täytettä vatsaan mutta ei lihota. on toiminut todella hyvin.

      Raa'asta hiutaleesta en osaa sanoa mitään mutta miksi ei kunhan ei tosiaan laita niitä kuivien nappuloiden kanssa sinne vatsaan turpoamaan. Kannattaa tarkkailla sitä koira masun toimintaa, jos menee löysäksi tai kovaksi niin ei sovi. Ja jotkut koirat ovat allergisia joten pidä sekin mielessä.
      Toinen koirani ei esim voi sietää maissia, heti on korvatulehdus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1562
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe