Robottiavusteinen leikkaus

Ehkä myös FTM-miesten kohtujen ja munasarjojen poistoleikkaukset tehdään tulevaisuudessa robotin avulla.
**************************************************
Meilahden sairaalassa tehtiin tänään HUS:in ensimmäinen robottiavusteinen leikkaus. Meilahden robotti on Suomen toinen, ensimmäinen otettiin käyttöön joulukuussa Tampereella.

Runsaan puolentoista miljoonan euron hintaista robottia hyödynnetään aluksi eturauhassyövän leikkauksissa. Myöhemmin sitä on tarkoitus käyttää myös gynegologisissa leikkauksissa sekä sydän- ja vatsaelinkirurgian apuna. Robotin avulla on tarkoitus leikata jopa sata syöpäpotilasta vuodessa.

HYKSin urologian klinikan ylilääkärin Kimmo Taarin mukaan laitteella matkitaan ihmisen käden toimintaa. Hienostuneella instrumentilla voidaan työskennellä myös kapeissa ja ahtaissa olosuhteissa.

- Sillä saadaan hyvä suurennos leikkausalueelle. Kolmiulotteisen kuvan avulla päästään hyvin lähelle leikattavaa kudosta, Taari sanoo.

Laitteen ansiosta kudosvauriot jäävät pienemmiksi ja leikkauksesta toipuminen nopeutuu.

YLE Uutiset
2411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sopii vain odottaa, raukallisesti.

Äänestä
  • Suomen armeijan miehet ! tarvitsemme teitä vaimojemme ja lapsiemme kotiliesien turvaamiseen....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HUS:in ensimmäinen kirjoitti:

Ehkä myös FTM-miesten kohtujen ja munasarjojen poistoleikkaukset tehdään tulevaisuudessa robotin avulla.
**************************************************
Meilahden sairaalassa tehtiin tänään HUS:in ensimmäinen robottiavusteinen leikkaus. Meilahden robotti on Suomen toinen, ensimmäinen otettiin käyttöön joulukuussa Tampereella.

Runsaan puolentoista miljoonan euron hintaista robottia hyödynnetään aluksi eturauhassyövän leikkauksissa. Myöhemmin sitä on tarkoitus käyttää myös gynegologisissa leikkauksissa sekä sydän- ja vatsaelinkirurgian apuna. Robotin avulla on tarkoitus leikata jopa sata syöpäpotilasta vuodessa.

HYKSin urologian klinikan ylilääkärin Kimmo Taarin mukaan laitteella matkitaan ihmisen käden toimintaa. Hienostuneella instrumentilla voidaan työskennellä myös kapeissa ja ahtaissa olosuhteissa.

- Sillä saadaan hyvä suurennos leikkausalueelle. Kolmiulotteisen kuvan avulla päästään hyvin lähelle leikattavaa kudosta, Taari sanoo.

Laitteen ansiosta kudosvauriot jäävät pienemmiksi ja leikkauksesta toipuminen nopeutuu.

YLE Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu