Millainen säätila Algarven alueella on syyskuussa? Kannattaako lähteä enää loppukuusta, onko sateen riski paljon suurempi kuin alkukuusta?
Algarven alueen
8
1440
Vastaukset
Algarven vuotuinen sademäärä on noin 520 mm, kun se vastaava Helsingin luku on noin 650 mm. Toisin sanoen mistään kovin sateisesta seudusta ei ole kyse.
Pitkäaikaisten tilastojen mukaan syyskuussa on keskimäärin 3 sadevuorokautta (sataa yli 0,1 mm) keskimääräisen sademäärän ollessa 14 mm. Sade voi tulla yhtä hyvin yöllä kuin päivälläkin. Sateen todennäköisyys kasvaa luonnollisesti kuljettaessa kohti lokakuuta, jossa sadevuorokausia on keskimäärin 9. Lokakuun keskimääräinen sademäärä on 66 mm.
Myös Algarven säässä on vuotuisia vaihteluita suuntaan jos toiseen. Rankkasateet ovat mahdollisia, mutta ne tulevat yleensä huomattavasti myöhemmin. Syyskuussa voi olla myös aivan yhtä kuivaa kuin kuukesäkuukausinakin. Algarvessa jatkuu vilkas lomakausi syyskuun puoleenväliin saakka, jolloin koulut alkavat Portugalissa.
Virallisesti kesän katsotaan päättyvän Portugalissa syyspäivän tasaukseen (23.9.)
Ja vaikka vähän vettä tulisikin, Algarvessa ei syyskuussa suinkaan ole kylmä niin kuin Suomessa. Päivän maksimit ovat keskimäärin vielä 26 C:n tuntumassa ja yölläkin on minimissään keskimäärin 17 C.- tiedoista
Kiitos tiedoista.
Portugalissa alkaa siis koulut syyskuun puolessa välissä? Vaikuttaako se matkailuun mitenkään? Onko kaikki turistipaikat auki samalla tavoin kuin paikallisten loma-aikana?
Olemme vuokraamassa huvilaa Algarven alueelta ja useassa paikassa näyttää hinnat laskevan syys-lokakuun vaihteessa aika reilustikin. tiedoista kirjoitti:
Kiitos tiedoista.
Portugalissa alkaa siis koulut syyskuun puolessa välissä? Vaikuttaako se matkailuun mitenkään? Onko kaikki turistipaikat auki samalla tavoin kuin paikallisten loma-aikana?
Olemme vuokraamassa huvilaa Algarven alueelta ja useassa paikassa näyttää hinnat laskevan syys-lokakuun vaihteessa aika reilustikin.Koulujen alkaminen syyskuun puolessavälissä päättää viimeistään portugalilaisten perheiden lomakauden eli merkitys näkyy paitsi lomailijoiden määrässä myös niiden kansallisuuskoostumuksessa. Vuoden 2009 osalta brittituristien määrän ennustetaan laskevan, sillä heidän luvuissaan oli notkahdusta jo vuoden 2008 tilastoissa. Lamasta johtuen portugalilaiet lomaillevat tänän vuonna kotimaassaan entisiäkin vuosia enemmän. He ovat kaikista Algarvessa lomailevista kansallisuuksista suurin.
Varsinaisia turistipaikkoja lienevät jotkut pelkästään matkailijoihin keskittyvät kaupat ja ravintolat, jotka sijaitsevat pitkälti ranta-alueilla. Matkailijoiden määrän vähennyttyä ne alkavat vähitellen sulkea oviaan, mutta se ei tapahdu vielä syyskuussa eikä lokakuun alussakaan.
Vaikka Algarvessa turismi onkin merkittävä elinkeino, ei kaikki elinkeinoelämä palvele pelkästään matkailijoita. Maakunnassa asuu runsaat 300 000 asukasta, jotka käyttävät palveluja turistisesongin ulkopuolellakin. Algarve on yksi Portugalin vanhoista maakunnista, jossa elämää oli ennen matkailun kehittymistä 60-luvulta alkaen.- näistäkin
masseur kirjoitti:
Koulujen alkaminen syyskuun puolessavälissä päättää viimeistään portugalilaisten perheiden lomakauden eli merkitys näkyy paitsi lomailijoiden määrässä myös niiden kansallisuuskoostumuksessa. Vuoden 2009 osalta brittituristien määrän ennustetaan laskevan, sillä heidän luvuissaan oli notkahdusta jo vuoden 2008 tilastoissa. Lamasta johtuen portugalilaiet lomaillevat tänän vuonna kotimaassaan entisiäkin vuosia enemmän. He ovat kaikista Algarvessa lomailevista kansallisuuksista suurin.
Varsinaisia turistipaikkoja lienevät jotkut pelkästään matkailijoihin keskittyvät kaupat ja ravintolat, jotka sijaitsevat pitkälti ranta-alueilla. Matkailijoiden määrän vähennyttyä ne alkavat vähitellen sulkea oviaan, mutta se ei tapahdu vielä syyskuussa eikä lokakuun alussakaan.
Vaikka Algarvessa turismi onkin merkittävä elinkeino, ei kaikki elinkeinoelämä palvele pelkästään matkailijoita. Maakunnassa asuu runsaat 300 000 asukasta, jotka käyttävät palveluja turistisesongin ulkopuolellakin. Algarve on yksi Portugalin vanhoista maakunnista, jossa elämää oli ennen matkailun kehittymistä 60-luvulta alkaen.Kiitos hyvästä tietopaketista. On mielenkiintoista päästä näkemään Portugalin elämää, kunhan syyskuu tulisi pian.
- vielä kysymys
näistäkin kirjoitti:
Kiitos hyvästä tietopaketista. On mielenkiintoista päästä näkemään Portugalin elämää, kunhan syyskuu tulisi pian.
Tiedätkö mitään paikasta " Quinta da Balaia" ?
Olisimme vuokraamassa sieltä huvilaa mutta emme todellakaan tiedä ko. paikasta mitään muuta kuin sen mitä vuokraaja meille kertoi. Onko se jonkinlainen matkailukeskus tai jotain? vielä kysymys kirjoitti:
Tiedätkö mitään paikasta " Quinta da Balaia" ?
Olisimme vuokraamassa sieltä huvilaa mutta emme todellakaan tiedä ko. paikasta mitään muuta kuin sen mitä vuokraaja meille kertoi. Onko se jonkinlainen matkailukeskus tai jotain?En tunne paikka henkilökohtaisesti. Vilkaisin kuvausta yrityksen nettisivuilta (http://www.quintadabalaia.net/pt/default.asp?language=pt), joiden mukaan Quinta da Balaia on tyypillinen holiday resort (=matkailukeskus), muistaakseni noin 4 km Albufeiran kaupunkikeskuksesta. Albufeira on kaupunkikunta, johon kuuluu runsaasti ympäröivää maaseutua ja pieniä asutustaajamia.
Suomalaisten kokemuksia Quinta da Balaiasta lienee vähän. Brittiläisen portaalin Trip Advisorin nettisivuilla on muutama palaute, http://www.tripadvisor.com/Search?q=quinta da balaia&sub-search=Go
Algarvessa on runsaasti villoja (=huviloita), jotka ovat kakkosasuntoja ja sijaitsevat muiden tavallisten talojen seassa. Niissä ei luonnollisestikaan ole palveluita kuten esim. juuri tässä kohteessa, Quinta da Balaiassa.
- on...
...kelit. Lokakuussa olen tuolla yleensä käynyt. Turistikausi on ohi, eli ei ole tungosta missään. Meri on vielä lämmin ja ilmat oman kokemuksen mukaan vielä 22-28 välillä. Katoin viestiketjua ja ihan samalla tavalla ollaan siellä majoituttu, eli vuokrattu talo/huvila. Lomakauden ulkopuolella hinnat varsin halpoja.
- ihan ihanteellinen
käyntiaika. Merikin lienee "jo" lämmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1191626Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501376- 131183
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4107081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60817Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793