Viittaan alempana olevaan ufo keskusteluun, jossa kolme 100% luotettavaa henkilöä (lentokapteenia) ovat samaan aikaan nähneet toiselta aurinkokunnalta tulleen humanoidien lentoaluksen ja että tämä havainto on tallentunut myös muihin teknisiin lennonvalvontalaitteistoon.
Kyseessä on nyt todellakin valtava ennenäkemätön megaluokan "todistus" ulkoavaruuden elämästä joka tulee muuttamaan koko ihmiskuntaa perusteellisesti, keskustelu humanoideista ja heidän avaruusaluksistaan on välittömästi siiretävä täältä uskomuksien seasta tieteelliseen tasoon ja ympäristöön esim, vaikka fysiikka/tähtitiede/luonnontiede/eläinytiede saittien yhteyteen, lisäksi yhdisteýneiden kansakuntien on mitä pikimmin kirjoitettava lauselma siitä tosiasisasta, että emme ole enää yksin maailmankaikkeudessa, tämän on vaikutettava myös monoteististen uskonkirjoitusten sisältöön ja ne on mitä pikimmin julistettava harhaopeiksi jumalan valittuine kansoineen ja harmagedoineen.
Miksi keskustelu vielä täällä!!!???
22
1016
Vastaukset
- melkoisen luotettavaa
lentokapteenia ilmeisesti perämiehet, lentoemmännät ja muutama matkustaja ovat ilmeisesti nähneet tuntemattomia lentäviä valoilmiöitä. Mistä olet saanut varmuuden, että kyseessä on "toiselta aurinkokunnalta tulleen humanoidien lentoalus"
Se oli UFO. Ei Ifo. Näitä valoilmiötä on nähty useasti. Mitä ne ovat, on ratkaisematta.
Vai oliko aloituksesi tarkoitettukin pelkäksi satiiriksi?- Delusions
UFOjen olemassaoloa ei voi kukaan kiistää, mutta mikään ei suoranaisesti viittaa siihen että nämä olisivat ulkoavaruuden olentoja. Nämä erikoiset valoilmiöt ovat jo varmasti totta, mutta niiden synnyttäjä voi olla yhtähyvin vaikka jumalakin, vaikkakaan en moiseenkaan tässä valossa (heh) usko.
Teorioita on monta, ja jokainen näkee oman totuutensa. Esimerkiksi valtioiden salaisten arkistojen avaamisen jälkeen pettymyksenä oli se, ettei siellä ollut paljoakaan sellaista aineistoa mikä olisi totuutta yhtään valottanut. Se on sääli. Vaikka totuuden metsästyksessä on itsessäänkin oma viehätyksensä. - DarkNinjaHiiri
>>valtava ennenäkemätön megaluokan "todistus"
- mutta onko se
DarkNinjaHiiri kirjoitti:
>>valtava ennenäkemätön megaluokan "todistus"
niin vaikeaa käsittää, ettei tunnistamaton ilmiö ole automaattisesti sama kuin todistus alienien vierailusta.
Onko koko palsta täynnä kymmenvuotiaita tai henkisesti jälkeen jääneitä, kun suurimmassa osassa väiteitä ei ole pätkääkään tarkastelua kestävää argumentointa tai logiikkaa. - tietäisikin jotai
kolme lentokapteenia on ilmoittanut. Myös laitteissa näkynyt
- lentävistä lautasista
No mitäpä että jos näitä valoilmiötä olisi epäilty enkeli gabrieliksi tai lusiferiksi?? koska uskovaiset alkaa väittää outoja valoilmiöitä vain normaaleiksi raamatun olennoiksi? kuka voisi vaittää vastaan etteikös enkeli kykenis lentämään lujaa mutkittelemalla kaikkia fysikaan sääntöjä vastaan?
- DarkNinjaHiiri
mutta onko se kirjoitti:
niin vaikeaa käsittää, ettei tunnistamaton ilmiö ole automaattisesti sama kuin todistus alienien vierailusta.
Onko koko palsta täynnä kymmenvuotiaita tai henkisesti jälkeen jääneitä, kun suurimmassa osassa väiteitä ei ole pätkääkään tarkastelua kestävää argumentointa tai logiikkaa.Jää aamuun sun vastaus. Ite olen hyvinkin avoin.
- Ovatkin jossain
lentävistä lautasista kirjoitti:
No mitäpä että jos näitä valoilmiötä olisi epäilty enkeli gabrieliksi tai lusiferiksi?? koska uskovaiset alkaa väittää outoja valoilmiöitä vain normaaleiksi raamatun olennoiksi? kuka voisi vaittää vastaan etteikös enkeli kykenis lentämään lujaa mutkittelemalla kaikkia fysikaan sääntöjä vastaan?
tuolla ja ihmiset sekoittavat saman asian u.f.o/alien/jumala. Hmmm... Kyllä tollanen ciljoonaa äkkinäisesti kiihtyvä vempain yhdestä haudastakin nousee...
- Delusions
Ovatkin jossain kirjoitti:
tuolla ja ihmiset sekoittavat saman asian u.f.o/alien/jumala. Hmmm... Kyllä tollanen ciljoonaa äkkinäisesti kiihtyvä vempain yhdestä haudastakin nousee...
Mikä ettei. Miksei esimerkiksi jumala-käsitys olisi alunalkujaankin tullut näistä valoilmiöistä, olettaen että niitä on aina ollut. Onhan monissa vanhoissa kirkollisissa teoksissa kuvattu näitä, kuten jokainen asiaan perehtynyt tietää.
Eri asia sitten on että ketkä ovat sotkeneet asian ja miten päin. Esimerkiksi tarina Nooan arkista herättää mielenkiintoisia mahdollisia tulkintoja jos lähdetään sillä olettamuksella että ET:t olisivat totta ja nämä olisivatkin oikeasti se, mitä me ihmiset pidämme jumalana/jumalina. - Eipä ole tullut mieleen
Delusions kirjoitti:
Mikä ettei. Miksei esimerkiksi jumala-käsitys olisi alunalkujaankin tullut näistä valoilmiöistä, olettaen että niitä on aina ollut. Onhan monissa vanhoissa kirkollisissa teoksissa kuvattu näitä, kuten jokainen asiaan perehtynyt tietää.
Eri asia sitten on että ketkä ovat sotkeneet asian ja miten päin. Esimerkiksi tarina Nooan arkista herättää mielenkiintoisia mahdollisia tulkintoja jos lähdetään sillä olettamuksella että ET:t olisivat totta ja nämä olisivatkin oikeasti se, mitä me ihmiset pidämme jumalana/jumalina.Enpä muutenkaan näitä paljoa päivittele. Mutta todellakin, voi olla että ihmiset on keksineet jumalan ufoista. Tai ehkä alienit tohtivat silloin olla maan kamaralla ja ne yhdistettiin jumalaan/uskontoon... Mistäpä näitä tietää, itse uskon elämää olevan muuallakin ja sen verran älyllistä että he eivät katso meidän maan pinnalla olevan älyllistä elämää,vielä. Olispa kiva saada kaikki arkistot ja todisteet käpälään... Niitähän pimitellään vissiin oikei urakalla, kuten se u.s.a:n pressakin on joutunut perumaan sanojaan...
- eikä media halua
peljätellä... Esim suomi24... Etusivun juttuhan toi pitäs olla
- ei SAA
kertoa.
- Luulenpa olevan
ei SAA kirjoitti:
kertoa.
myös. Tommosista tapauksista tulee usein... Mutta itse tutkimuksista ei ole tietoja anneltu. Tuskin saa siis mediakaan tutkimuksia käseihinsä.
- metka media
ei SAA kirjoitti:
kertoa.
täällähän kaikki on totta.
- dfhfdh
"ovat samaan aikaan nähneet toiselta aurinkokunnalta tulleen humanoidien lentoaluksen"
Eh..voi pyhä yksinkertaisuus ja halu uskoa avaruus olioihin. He näkivät tunnistamattoman lentävän kohteen..Joten mistä helvetistä repäiset tuon "Toiselta aurinkokunnalta tulleen humanoidien lentoaluksen" ??
Tossa lauseessa oli aika paljon tietoa tunnistamattomaksi kohteeksi.
Ja niin kauan ei mikään ole megaluokan tapahtuma kun edes yksi maapallon miljardeista ihmisistä saisi edes yhden konkreettisen todisteen "humanoidien lentoaluksista".
Taas naurattaa niin maan perkuleesti. xD- lentävistä lautasista
Niin maar muakin naurattaa!!! tällä vain niistä ufoista jaksetaan höyrytä ja väitellä, ja eiköhän tällä sivulla kaikki valoilmiöt halua olla juuri niitä humanaoidien lentolaitteita! mikään ei kuitenkaan todista yhtään mitään, kuten huomaat, just niin.
- Halogeeni
Sehän oli ylijumala Zeus matkalla Olympus-vuorelta etelään. Zeus jyristeli rattaillaan taivaankannen päällä, että vain salamat sinkoilivat. Tämän faktan todistavat kolme luotettavaa kreikkalaislentäjää.
Miksi minun selitykseni olisi muka yhtään sen huonompi kuin selitys, jonka mukaan ufo-ilmiön olisivat aiheuttaneet avaruusoliot maapallon ulkopuolelta?- vitjis
...ensin ja kysele sitten noin idioottimaisia kysymyksiä. Jos ei muuten valkene...
- Delusions
vitjis kirjoitti:
...ensin ja kysele sitten noin idioottimaisia kysymyksiä. Jos ei muuten valkene...
Onko sinulla siis autenttisia todisteita avaruusolennoista kun noin haastat? Ei sillä että todennäköisyysmittarilla Zeus olisi kovin korkealla, mutta kun kerran piti kaveria haukkumaan lähteä, niin täytyyhän sinulla jokin perusta asialle olla.
- lentävistä lautasista
Delusions kirjoitti:
Onko sinulla siis autenttisia todisteita avaruusolennoista kun noin haastat? Ei sillä että todennäköisyysmittarilla Zeus olisi kovin korkealla, mutta kun kerran piti kaveria haukkumaan lähteä, niin täytyyhän sinulla jokin perusta asialle olla.
Nyt kun aletaan tivaamaan jo tieteellisempää otetta valoilmiöihin, ovatkin nämä näyttävät valoilmiöt jotka hämmästyttivät lentokapteeneita ja heidän kuulijoitaan, vain vaatimattomia ufoja, eli lentäviä tunistamattomia tapahtumia, edes äkilliset pysähtymiset ja nopeat kiihdytykset ei vala uskoa siihen että kysymysksessä olisi älykään ulkoavaruuden avaruusaluksen ohjaajan hallitut manooverit Maan ilmakehässä, ennemin kuin enkeli gabriel tai zeus ylijumala:)
- KATTOKAA!!!
"ovat samaan aikaan nähneet toiselta aurinkokunnalta tulleen humanoidien lentoaluksen"
Siis voi että mitä paskaa setä suoltaa, tosi hörhö!- lentävä lautanen
Lukaisepas ufouskovainen tämä keskustelu! kuinka moni uskoo että kyseessä on luonollinen ilmiö jolle ei ole ole selitystä, mutta se ei kuitenkaan missään tapausessa ole humanoidien lentolaite!? tai kuinka suuri osa palstalaisista näkee tässä selvän humanoidien lentolaitteen? hhehh,, eikös tämä havainto ufouskovaisten mielestä nyt aivan selvästi ole sata varma havainto humanoidien lentolaitteesta? jos ei niin mikäs sitten on? katos kun kuvaan ei voi enää uskoa niin kanavoidaan apostoleilla:) hhehhe hhaa, niihän se nykyään menee! minä en usko ufoihin, koska tiedän ettei meitä täältä kukaan voi koskaan löytää:)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000041593900
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1154910Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293553No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411500
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241394- 141242
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221067