Lapsuusmuisto

tee.

Muistan lapsuuden haan
ja puisen aidan,
sen nimeä enää en.

Ja lehmät mieleen saan
hakapolun kaidan,
sen kaiken kauneuden.

Ja äidin lypsävän nään
ja päänsä kumartuneen
Kukan kylkeä vasten.

Näen paarmat yllä pään
valmiina pistokseen
ja huiskat käsissä lasten.

Näin kaiken sieluni silmin,
kun katselin täysikuuta.
Kuin ikivanhan filmin;

ja aioin ihan muuta.

8

2098

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mysteriet

      Melkein tuli itku...

      Kaunis!

      • tee.

        Mukava, kun pidit; tämä oli aika spontaani runo. Teen pienen tunnustuksen. Aioin kirjoittaa runon poroerotuksesta ja nimikin oli jo kirjoitettu, mutta sitten ajatus lähti harhailemaan tutumpiin muistoihin ja kirjoitin niitä sitä mukaa.
        Lopussa tuo nimi, "Poroerotus" näytti lievästi sanottuna omituiselta.
        Mutta ehkäpä joku joka on sellaisen oikeasti nähnyt, kirjoittaa siitä. Minun olisi ollut vain kuvitelmaa.


    • Ilolias Rohmantti

      Hannu saapuu vanhalle tutulle paikalle lähteen luo. Siinä on hupaisa levätä humisevan männyn juurella ja katsella lähteen peilikirkasta vettä, joka pohjamudistaan somasti poreilee. Siinä näkyy taas suvannon selkä ja koti peltoineen ja koivuineen.

      Hän katselee tuota tuttua taloa, harmaantunutta navettaa ja saunaa ja sievää punaista asuinrakennusta, jonka isä ja Antti vainaa ovat rakentaneet. Se on hänen, isän ja äidin koti. Ja koko tienoo, laihoavat pellot ja humisevat puut, kaikki ovat niin rakkaita.

      Kirkas lähde, värisevä havisto ja kesäyön kajastus suvannon uuvuttavassa tyyneydessä ovat kuin osa hänestä. Hän tuntee sen, sillä hänen ruumiinsa on saanut ravinnon sen maan antimista ja sielu on juonut kuulakkaina kesäöinä ympäröivän luonnon uinuvaa ihanuutta.

      Se on rakas isänmaa, kotoisten unelmien vihreä satumaa, sen kuiskeet ovat niin leppeitä ja tuttuja. Ymmärrä ja rakasta, kuuluu kuin hentoinen huokaus; älä hylkää, älä hylkää, minä kuulun sinulle.

      Lapsuuden muistot palavat ikuisella liekillä silmissämme ;)

      • tee.

        lapsuuden muistot täyttävät muistivarastoa paljon suuremmalta osalta kuin niiden ajallinen kesto edellyttää. Luultavasti merkityskin on samoin vastaavasti suurempi.


    • lindalinda1

      tämä runosi meni eilen silmieni ohi, se on tuo
      lyhyt ja rekkaamaton nicci kaiketi syy. Vai pi-
      tääkö minun selitellä mitään ?

      Runosi sai minussa samanlaisia tuntemuksia kuin
      tuolla rr:n puolella Mysin runo - se herätti omat
      lapsuuden muistot mieleen.

      Haikean kaunis.

      • tee.

        Kiitos huomiosta. Tämä muistikuva syntyi, kuten aiemmin sanoin, vahingossa, ajatus johti toiseen, kenties vielä kuukin tuli mukaan moiseen.
        Nythän oli kaunis täysikuu. Kuurunoja sinullekin!


    • Kaihomiäl

      Täst mää tykkäsin ! Täsä o nostalkia ja voi
      oikke kuulla maitokannuje kolina ja nährä lehmisavun...Hiano, kiitos ko muistelit
      lukijoittenki riamuks ! :)

      • tee.

        Mukava kun tykkäsit! Maitokannujen kolina taitaa kuulua yhden jos toisenkin lapsuusmuistoihin. Meillä ei kyllä ollut lehmisavuja; se on jo selvää työvoiman rationalisointia. Meillä lapset joutuivat hoitamaan sen työn, eli huiskimaan pois kärpäset ja paarmat lypsettävän lehmän kimpusta, ettei lehmä hermostuksissaan potkaissut ämpäriä nurin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      170
      12945
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4810
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2798
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      121
      1969
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      112
      1715
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe