Voiko vaihdevuodet alkaa

Menkkojen loppumisella? Mitään oireita ei ole ollut. Kuukautiset ovat olleet säännölliset tähän asti.Nyt ne vaan jäi tulematta. Ikää on 46 ja raskauden olen sivuuttanut mahdottomana ajatuksena koska minut on sterilisoitu jo 6 vuotta sitten. Tosin olen kuullut että sekin on joskus pettänyt...

Mutta kuvittelin että oireisto olisi pitempiaikaista ja muutakin kuin vuodon loppuminen.
61337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vaihdevuosien alkaminen on helppo tarkistaa mm. verikokeella. Tilaa aika gynekologillesi.

Vaihdevuosioireet ovat yksilöllisiä joten voihan se olla, ettei sinulla muita oireita ole. Onko kuukautiset sitten olleet jo kauan poissa vai onko kysymys 1 - 2 kuukaudesta se on sitten jo toinen juttu.

Sterilisaatio kuulemma aikaistaa vaihdevuosien alkamista 1 - 2 vuodella, tiedä sitten onko totta.

Äänestä

Kuinka pitkä tauko on ollut? Jos kuukautiset jäävät kerran väliin, se ei vielä tarkoita vaihdevuosien alkamista, ainakaan useimmiten. Tavallisempaa on, että kierto reistailee pitemmän aikaa, jopa vuosia, ennen kuin vuodot kokonaan loppuvat. Minulla oli kaksi pidempää taukoa ennen kuin kuukautiset loppuivat.

Kierto voi myös lyhetä ja vuoto muuttua runsaammaksi niin, että vuotaa melkein koko ajan.

On tietysti mahdollista, että kuulut siihen onnelliseen viidennekseen naisista, joilla ei muita merkkejä vaihdevuosista koskaan tulekaan kuin kuukautisten loppuminen.

Äänestä
  • siihen jäivät, 8 kk, sen jälkeen tuli hikoilut ja unettomuus.

    Äänestä

Itselläni alkoivat vv-oireet kuukautisten poisjäämisellä yhden kerran 9 kk sitten. 4 kk:n kuluttua siitä olivat myös kerran pois. Nyt 9 kk:n kuluttua taukoa oli 3 kk. Muuten en kärsi oireista vielä, mutta n. 3 vk ennen noita myöhästyneitä menkkoja olen kyllä kipeä: lihas- ja nivelsärkyjä, migreeniä, levotonta unta yms. Väliajat menee ihan hyvin. Saa nähdä, mitä tulee...

Äänestä

Mullakin jäi syksyllä menkat pois yllättäen, ikää 46v. Kun olivat olleet pois pari kuukautta tuli kuumat allot ja yö valvomiset ja sit vasta tajusin mistä oli kyse. Tosin nyt jälkikäteen ajatellen oireita oli ollut jo pari vuotta, mm. menkkojen väli vaihdellut 17-40 vrk välillä ja omituista väsymystä ja haluttomuutta. Kävin gynellä vuosi sitten ja todettiin kohdussa polyyppi, eli vv oireet meni kaikki polyypin piikkiin. Alku syksystä polyyppi poistettiin sen jälkeen tuli yhdet menkat. Taas gynelle, sanoi että kohdun limakalvo on niin ohut ettei hormonihoidollakaan tod.näk. tule enään kunnon menkkoja. Nyt on pari kuukautta ollut laastari, kuukauden verran olen saanut nukuttua, mutta nyt taas näyttää siltä että laastarin vaikutus alkaa hiipua koska taas on tullut jalkapohja särkyä ja unettomuutta. Nyt en tiedä mitä kokeilla seuraavaksi, turha kai laastaria pitää, jos se ei auta...

Äänestä
  • Luontaistuotepuolelta moni on löytänyt avun, niin minäkin, tosin vasta monia eri tuotteita kokeiltuani. Aiheesta on useampi ketju täällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkästään kirjoitti:

Menkkojen loppumisella? Mitään oireita ei ole ollut. Kuukautiset ovat olleet säännölliset tähän asti.Nyt ne vaan jäi tulematta. Ikää on 46 ja raskauden olen sivuuttanut mahdottomana ajatuksena koska minut on sterilisoitu jo 6 vuotta sitten. Tosin olen kuullut että sekin on joskus pettänyt...

Mutta kuvittelin että oireisto olisi pitempiaikaista ja muutakin kuin vuodon loppuminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu