Nokia lähtee

Että kiitos ja näkemiin.
252389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

LÄX NOKIA

Äänestä

Nokia suunnittelee Jyväskylän toimipisteensä sulkemista vaiheittain tämän vuoden loppuun mennessä. Suunniteltu muutos koskee kaikkia noin 320:a Jyväskylän toimipisteen työntekijää. Nokia keskittää jatkossa Suomen matkaviestinkehityksen Tampereen, Oulun, Salon ja pääkaupunkiseudun toimipisteisiinsä.

Äänestä

Nokialta jää todella hyvät kiinteistöt, nyt kaupunki voisi panostaa vanhuspalveluun ottamalla kiinteistöt vanhuksien käyttöön ja näin näyttää koko Suomelle kuinka Jyväskylässä kunnioitetaan ja arvostetaan vanhuksiamme.

Äänestä
  • Siinä on uusi paikka myös Kumppanuustalolle.

    Äänestä

  • pekanpoika kirjoitti:

    Siinä on uusi paikka myös Kumppanuustalolle.

    Tuo luottamustehtävä taitaa jäädä erään herrasmiehen, visionäärin harteille - mikäli hän suinkin vaan jääkiekko-otteluiden seurannalta ennättää.
    Kuinkas sitä eräässä vanhassa laulussa sanottiinkin, portinvartijana toimi "ontuva Eriksson" - tässä tapauksessa pikemminkin itkevä Andersson....

    Äänestä

  • työvoiman palvelukeskus

    Äänestä

  • Eihän suomen taantumat koske maahanmuuttajia.
    Äkkiä lisää somaleita,niin ehkä Suomi pelastuu.

    Äänestä

Kävin katsomassa kommentteja aiheesta ks:n sivuilta.
Uhoa oli mm. menköön vain, ostetaan samsungit jne.
Tosi tyhmää jengiä, montako tehdasta samsungilla on keskisuomessa? Montako suomessa?
Nokialta tulee vielä tänä vuonna komeat yhteisöverot kaupungille, ja aina jotain uutta tuo lopettaminenkin.
Jyväskylä on ollut kriisikunta aina, johtuen tosikkomaisista asukkaistaan:)

Äänestä

  • Ensiksi mieleeni tuli, että akateemisuus vetää tiukkapipoiseksi ja kireäksi, kun väkilukuun nähden täällä on ehkä eniten akateemisia koko Suomessa. Toisaalta itsekin väitelleenä lasken itseni akateemiseksi. Toisaalta hampaiden kiristys vallitsee kaikissa yhteiskuntaluokissa.

    Mahtaako kiireellä, työpaineilla, suurella työttömyydellä (akateeminen & ei-akateeminen työttömyys) jne. olla jotain myös asian kanssa tekemistä..Toista torvensoittajaa,otsa kurtussa tallaa liikaa vastaan. Relaten vaan eteenpäin. Eihän tää ole kuin elämää!

    Äänestä

Ei ole helppoa työllistyä Jyvässeudulle noin monen irtisanotun. Nokia maksakoon kaikille vuoden palkan irtisanomisen jälkeen. Toki osalle tarjoavat työtä muista kaupungeista, mutta jos perhe ja koti on Jyväskylässä... Vaikea on muuttaa.

Todella paha takaisku, Jyväskylässä kun ei muutenkaan ole hyvä työllisyystilanne! Mitä kaupunki tekee elvyttääkseen työllisyys- ja taloustilannetta, mielenkiintoista nähdä. Pakko on jotenkin toimia!

Äänestä
  • Perhe ja koti on siellä missä milloinkin asutaan, yksinkertaista,, eikö

    Äänestä

  • kokenut, kirjoitti:

    Perhe ja koti on siellä missä milloinkin asutaan, yksinkertaista,, eikö

    Tiedoksi vain, että Nokian lähtö on vain pisara meressä. Nokian myötä Jyväskylästä lähtee kymmenkunta muutakin isoa ja pienempää yritystä. Kokonaisuudessaan epäilen työpaikkoja katoavan tuhat kappaletta..

    No eipähän tarvitse Kuopiossa enää kadehtia Jyväskylän Nokiaa, kjäh kjäh.

    Äänestä

inssin vuosiansiot niin eipä ole ihme, jos lopettavat!

Äänestä
  • Ja siksikö maksavat että he ovat insinöörejä, minä olen nähnyt paljon insinöörejä,,,,,,,D

    Äänestä

Eihän siellä kohta ole muuta kuin kouluja ja sairaaloita. Ei pelkällä pontikan poltolla elä nykypäivänä. Pitää keksiä jotain UUTTA.

Äänestä

... otetaan välittömästi elvytykseksi Jykylään. Poistavat työvoimapulan ja rikastavat...

Äänestä
  • tyhjille jääviin tiloihin.
    Viidakkorumpuja ei vielä suunniteltu suomessa.
    Pitäähän viestinnän toimia ja on valmiit tilat.

    Äänestä

Muualta it alan hommia ? onnittelut jo niin kävi.

Äänestä

tässä se nyt nähdään mitä hyötyä Ketun Pekasta oli Jyväskylälle:)

Äänestä

Jos kerran Google on todenteolla tulossa Haminaan, niin miksei Jyväskyläänkin. Googlen oma kännykkähän on vielä varsinainen raakile. Nyt olisi Googlelle yli 300 Nokian potkimaan inssiä vapaana kehittämään kännyä.

Nyt ei muuta kuin valtuuskunta Pekkarisen johdolla Piilaksossa käymään, ja lottovoitto hakemaan kaupunkiin.

Äänestä

Vähintään maahanmuuton, kotoutuksen ja suvaitsevaisuuden tutkimuskeskus professuureineen. Joko Jyväskylän vihreät, demarit, ärkoopeeläiset ja vasemmistoliittolaiset ovat apinan raivolla ajamassa asiaa päättävissä elimissä? Kulttuuria rikastuttavia moniosaajia Afrikan sarvesta ja arabimaista tarvitaan nopeasti kaupunkiin huutavan työvoimapulan vuoksi.

Äänestä

Nokia lähtee, mutta elämä jatkuu.

Ottakaa rauhallisesti, sillä elämää on myös NOKIAN poismenon jälkeenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja niin minäkin kirjoitti:

Että kiitos ja näkemiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu