espanja lapsi7v

kohde 7 vuotiaalle lapselle ja äidille, joka on raskaana Espanjassa.Tarkoitus olisi viettää viikko tai kaksi touko-kesäkuussa. Koska olen itse raskaana niin en niinkään kaipaa bailaus-häiriköintiä, vaan sellaista rauhallista ja leppoisaa paikkaa, jossa olisi tekemistä lapselle uimista jne.
Tuleekohan 2 viikoa liian pitkäksi? Kokemuksia?
3842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ihan aurinkorannikolla. Se on aika täynnä elämää ja menoa, mutta esim. ruokapaikat on siistejä ja niitä on paljon joka makuun. Hotellit sijaitsevat lähellä rantaviivaa ja rannat ovat ok. Meno ei ole enää ollenkaan niin hurjaa kuin joskus ja jos kyllästyy kykkimään paikallaan, nopea, ilmastoitu ja siisti juna kuljettaa esim. Malagaan shoppaamaan ja autolla pääsee vuoristokyliin tai vaikka Sevillaan kultturoimaan. Miinuksena on tietysti se, että uutuudenhohto puuttuu ja väkeä on paljon, plussaa se, että kaikki toimii (ja sairastuessa tai muuten pulassa pääsee kaikkiin palveluihin suomen kielellä) sekä se, että Suomesta on uberhalpoja lentoja Malagaan.

Torremolinoksessa oli iso upea vesipuisto, jossa meidän lapsemme viihtyivät. Meno oli sillä tavalla Suomesta poikkeavaa, että heikäläisille uimataito tai ikäraja eivät olleet olennaisia asioita. Uimavalvojapoikia oli paljon ja yläpäässä oleva näytti alhaalla valvovalle, että nyt laskee uimataidoton ja alhaalla oleva otti kiinni, rajana siis vain lapsen uskallus. Oli meidän pulikointikykyisille hurjapäille ihan taivas.

Äänestä

Salou Barcelonan eteläpuolella voisi olla teille sopiva kohde. Toukokuussa kelit ovat parhaimmillaan, tekemistä riittää niin rannalla, läheisessä Port Aventura -huvipuistossa kuin vaikka Bercelonassa, minne voi hurauttaa junalla.
Jos ihan vain leppoisaa rantalomaa kaipaa, niin Mallorcan Alcudia on hyvä kohde lapsen kanssa matkustettaessa.
Minulle kaksi viikkoa yksin lomalla lapsen kanssa voisi olla liikaa, joku 10 päivää olisi ideaali loman pituus.

Äänestä
  • vaan korvaako vakuutuksesi jos raskautesi kanssa tulee ongelmia. Lentäminen on aina riski ja erilainen ilmanala.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä on hyvä kirjoitti:

kohde 7 vuotiaalle lapselle ja äidille, joka on raskaana Espanjassa.Tarkoitus olisi viettää viikko tai kaksi touko-kesäkuussa. Koska olen itse raskaana niin en niinkään kaipaa bailaus-häiriköintiä, vaan sellaista rauhallista ja leppoisaa paikkaa, jossa olisi tekemistä lapselle uimista jne.
Tuleekohan 2 viikoa liian pitkäksi? Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu