viimeaikoina.
Saako moderaattorin puoluellisuus vaikuttaa kirjoittajien olemiseen täällä?
Sellaisesta on ollut ainakin viitteitä muilla palstoilla aikaisempina vuosina.
Saako moderaattorin puoluellisuus vaikuttaa kirjoittajien olemiseen täällä?
Sellaisesta on ollut ainakin viitteitä muilla palstoilla aikaisempina vuosina.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vaan jäänyt levy päälle..
moderaattori
ilmeisesti, tämä on kai vain sitä tuttua urputusta..
Aloitus täyttää hyvin tyhmän ja tyypillisen provon kaikki kriteerit:
Heitetään epämääräinen syytös moderaattoria kohtaan ilman perusteita.
Tuohon kun olisi lisännyt että kaikkien moderaattorien ja kaikkien kirjoittajien, niin kymmenen pisteen esimerkki olis ollut siinä.
Mutta jos nyt puolustan moderointia hiukan niin voisin todeta, että minua ei millään tavalla häiritse palstan moderointi. Moderointi on jo lain mukaan pakollinen. Se, että täällä ylläpidon lisäksi valvoo myös ns. sefut, johtuu siitä että ilman sefujärjestelmää moderointi olisi niin kallis systeemi että palstakin muuttuisi maksulliseksi. Juuri tämän sefujärjestelmän takia se on toistaiseksi ilmainen. Siinä mielessä voinemme olla kiitollisia että palstaa moderoidaan myös vapaaehtoisvoimin.
vapaaehtoiset ovat saattaneet pilata jotain tuolla muilla palstoilla aikaisempina vuosina
kaikilla on, vaan, asenne elämään ja sen mukaiset mielipiteet.
Palstan omistaja sitten miettii minkälainen ihminen olisi hyvä moderaattoriksi, ja siinä, hänkin, käyttää ajatusmaailmaansa.
Ja tuloksena on moderaattori, joka toimii omistajan ajatusten mukaan, lisäämällä vähän omaakin ajatusmaailmaansa.
Molemmat ovat ihan oikeita ihmisiä.
Muista että heitä on kaksi, kirjoittajia kaksi miljoonaa....
vastauksesta, asia harvinaisen selvä.
Mielestäni modelta ei edellytetä puolueellisuutta.