Minulla on ulkommlainen mies, jonka kanssa olen seurustellut 9kk. kolme kertaa tänä aikana meillä on ollut ongelmaa hänen naisjuttujen takia. Sänkyyn asti hän ei kuitenkaan ole mennyt, vaikka kerran varmasti olisi, jos olisi huolittu. Kaikki puitiin läpi ja anteeksi annoin ja uskoin häneen. Alkuaikoina kysyin häneltä, että onko hän kotimaassaan naimisissa. Vastaus oli EI. Nyt kun menimme maistraattiin selvisi, että hän on eronnut vasta helmikuun alussa. Hän sanoo, ettei uskaltanut aiemmin kertoa. Ja, että hän on asunut kotimaassaan jo 6 vuotta erossa vaimostaan. Nyt hän ei siis enää naimisissa, mutta pelkään, että hän haluaa kanssani naimisiin vain saadakseen oleskeluluvan suomeen ja eroaa sitten. Hän kyllä vakuuttaa rakkauttaan, mutta kuitenkin.. Mitä tekisitte tällaisessa tilanteessa??
Suhteesta
Luotettavuus mennyttäkö?
12435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ehkä sun pitäs miettii, et mitä sinä haluat ja älä unohda sydäntäsi koska silläkin voi olla sulle asiaa :)
Eikait sun kannata sitä aatella, et se sun kautta sais oleskeluluvan..tuntus et sit kait sun pitäs myös aatella, et pettääkö se sua, muuttaako takas kotimaahansa, eroaako se sinusta joskus ja maksaako se sitten elatuksia.. jne ja jne..eikö se olis aika raskasta mielelle kauniille. ku pitäs nauttia siitä rakkaudesta ja läheisyydestä.
Ken valheen tielle lähtee jne.eli totuus on tullut sattuman kautta. jos kyseessä on maahan pääsy,se varmaan jaksaa leperrellä sen ajan,voin vakuuttaa että tilanne muuttuu kun saa oleskeluluvan,olet sen jälkeen,tai et ole enää sen elämässä.Älä hyvä ihminen anna käyttää ittees hyväksi.eli peru aika maistraattiin!
40 kommentti-60 =(
jätkä oli kolmesti jäänny 9 kk:n aikana naisseikkailuista jo kiinni,mitä se tuleva tulee olee?maistraattiin on kiire,minkähän vuoksi?tarttes saada oleskelulupa.joopa joo.......näitähän riittää......iltalehdet pullollaan tapahtumia.
En halua olla rasisti,mut jos joku kiinnostaa oikeesti,silloin ei hypitä vieraissa.
Tiukan avioehdon! Ja varmista vielä tulevalta sulholtasi, että hän varmasti ymmärtää miehen aseman avioliitossanne;) Ovien avauksen lisäksi mieshän tietysti maksaa kaikki kiinteät ja muuttuvat kulut ja hoitaa rempat yms - sillä avioliiton satamassa taloudelliset huolet eivät vaimorakkaalle kuulu;)
mennä neuvomaan. Kulttuurierot ovat usein suuret.
Kun mies jää kiinni noin lyhyen seurustelun jälkeen kiinnostuksesta toisiin naisiin...
En todellakaan olisi enää ko. suhteessa.
Oletko Sinä - oikeasti?
*epäröinti ja pelot syntyvät usein aavistuksista. ja aavistukset ovat alitajuntamme tuotosta. alitajuntamme tietää enemmän kuin uskallamme tai haluamme päästää tietoiseen mieleemme. niin paljon ihminen pelkää pettymystä ja epäonnistumista.*
säälittävää on kuinka suomalainen nainen voi olla noin sinisilmäinen.suomipoika olis varmaan saanut aikaa sitten kengän kuvan persuksiin.tunnen sääliä ja myötähäpeää puolestasi.
miettiä tulevaa. Eihän sitä tiedä, kuin katsomalla kaikki kortit. Ei kannata jättää tekemättä jotain, mitä saattaa vanhempana katua.
sinäkin varmasti. älä siis syylistä ennen, kuin tiedät. ihmiset voi muuttua. kokemusta on.
kiitos kommenteista,olemme jo 50 kypäsiä.
enkä minä tosiaan aijo mennä naimisiin , että hän vain saisi jäädä tänne, tiedän jo sisimmässäni,mitä kaikki voi tuoda tullessan,kun on tarpeeksi kaunan ollut täällä niin sanoo mulle näkemiin ja elää hyvin suomessa, nyt hän vannoo vakuuttaa maat ja taivaat,ja kun on kaikki hyvin hänen elämässään , ei kai minua sitten enään tarvita,, miksi ei mennyt minun kanssa naimisiin kun oli asiat kaikki hyvin, nyt on hirvee kiire,.tämä on minun ensimmäinen ajatukseni ,mulla ois vain aikaa noin 2 viikoa miettiä mennäkkö vaiko ei mennä,mutta tänäyönä hänen pitäisi palasta kotimaahansa, ja tiedän että en kai nää häntä enään ikinä ,mutta tunti sitten oli kiivas keskustelu ,että miksi en mene naimisiin ?,miksi en pidä hänestä? , miksi en halua elää hänen kanssaan,,? hän sanoo,,
totta on minulla on mennyt luottamus häneen,ja suurin kysymys miksi ei kertonnut minulle kun aikaa on ollut kertoa 9kk, että on naimissa ,vaikka muka vain paperilla.ihmetten,,että näin,, lyhykäisyydessään, nyt minulle juuri tällä hetkellä on tunne että kukaan ei kysy mitä minä haluan, minulle on tunne että olen nurkkaan ajettu ja vähän niinkun painostamalla mennä naimisiin en todella ole onnellien edes vähää..
Onhan ne ihanii noi tummat miehet niin kauan kuin ne niin haluu olla-niille sopii!
Tuon kaiken kertomasi puitteissa en sinuna kyllä jatkaisi yhtään pidempää.Selityksiä, selityksien perään ja teennäistä "avuttomuutta" esittää.
Älä ole sinisilmäinen ja rakkaudessa sokea, ettet myöhemmin katuisi!! olkaa kavereita.Voin vain kylmästi todeta he tekevät mitä haluavat lupauksistaan huolimatta.Mies saa mennä-tulla-olla.Nainen saa vain olla niin kuin miehelle sopii.
Hyvin mahdollista että olet juuri sopivan kiltti siihen tarkoitukseen : naimisiin-oleskelulupa ja mies voi hurvitella niin kuin haluaa koska suku/oman maan moraali ei ole näkemässä/tuomitsemassa!
Mieti ja mikäli vähänkin tunnet sisälläsi,pahaa oloa(uskoa vaiko eikö uskoa) jätä väliin olet paremman arvoinen:))