se on niin vaikeata?
Koin taas kauhunhetkiä iltalenkillä koirani kanssa. Koira pelkää muita(etenkin isompia) koiria ja olemme vuosia tehneet töitä sen eteen, jotta voisimme jonain päivänä ohittaa muut koirat ilman suurempaa draamaa.
Tänään taas bongasin jo kaukaa, kun vanhempi rouvashenkilö tuli koiransa (vapaana) kanssa polkua pitkin. Hyppäsimme koirani kanssa reilusti metikön puolelle, jotta tämä rouva voisi mennä ohitse ja me pääsisimme jatkamaan matkaa.
Ei... rouvan koira oli yllättäen kiinnostunut minusta ja koirastani. Huusin emännälle, että ottaisitko koiran kiinni, niin vastasi, että miksi ottaisin. Siis, anteeksi kuinka? Sanoin, että omani pelkää, niin sieltä alkoi tulemaan urputusta siitä, että miksi hän tekisi niin kuin minä sanon. Sivistin rouvaa vähän järjestyslaista ja vastaukseksi sain: "Minun ei tarvitse noudattaa lakia". Kysyin sitten, että millä perusteella näin, niin ei sieltä mitään hyvää vastausta tullut. Huuteli vielä perään, kun lähdimme toiseen suuntaan! Onneksi tällä kertaa koira oli emäntäänsä fiksumpi ja pysähtyi kun aloin huutelemaan emännälle, mutta... koskaan kun ei voi tietää.
Kertokaa minulle, miksi se koiran kiinnipito on niin himputin vaikeata? Itse sain taas takapakkia oman koirani koulutuksen kanssa, mutta on esim. ihmisiä, jotka todella pelkäävät koiria.
Kertokaa miten minun tulee toimia seuraavan kerran, kun kohtaan ko. anarkistimummon kadulla?
Koirien kiinnipito
2
388
Vastaukset
- hullinen
Itse pidän aina koirani kytkettynä, (noita on
laumassamme jokunen), tossa on pari urosta,
jotka haluaa tappaa vastaantulevan uroksen,
jonka omistaja heittää `eitääoovihanen`, mutta
pitäisi tajuta, kun sanoo, että `nääon`.
Toi on äärimmäisen ikävää, mitä olet kohdannut, sillä kyllä maassamme pitää jokaisella olla oikeus
kävellä ja mennä lemmikkinsä kanssa ilman, että
joutuu pelkäämään väkivaltaisia tilanteita.
Tuntematta ihmisiä ja heidän koiriaan taustalla, en oikein osaa antaa neuvoja... :(
Koeta keskustella, ei tässä muutakaan osaa
neuvoa tuntematta tapausta. - kun;
tässä on kirppuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15211518
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424346Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392708Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071636Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?921481Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431