Olin tehnyt tarjouksen kolmesta kaksiosta Roihuvuossa, Mellunmäessä ja Vuosaaressa.
Kyselin välittäjältä, että miten tarjoukseni jaksaa.
Vastaus oli yllättävä, asunnot oli myyty paremman tarjouksen tehneille. Oma tarjoukseni oli pyyntihinta - 20%
Tilanne itäisessä Helsingissä.
8
505
Vastaukset
- laitoit..
tämän "joten ei taida olla asuntojen hintaromahdus lähelläkään." sinne loppuun ? Ilman tuota joku olisi voinutkin luulla viestin olevan totta, eikä taas vain palstan angstimuulin tehtailema haiku ikuiselle nousulle.
- asunnon ostaja
Jokaisessa mediassa on toitotettu asuntojen hintaromahdusta, mutta eipä sitä vain kuulu. Lokakuusta lähtien olen etsinyt sopivaa ja sopivanhintaista asuntoa, mutta en ole löytänyt.
Siinä mielessä ottaa myös päähän, että yksi asunnoista oli todella upea ja olisin ollut valmis maksamaan siitä yli periaatteeni. Mutta kun olin välittäjälle ilmoittanut, että tarjoukseni on viimeinen, ei hän edes soittanut, vaikka tiesi, että myynnissä ollut asunto mieleytti minua.
Kolme viikkoa kesti ex:än kanssa myydä Vuosaaresta rivarin pätkä ja näin nimettömänä kehtaan tunnustaa, että itse menimme vipuun, kun ei ollut malttia odottaa sitä oikeaa ostajaa. - Kaikki näkevät
asunnon ostaja kirjoitti:
Jokaisessa mediassa on toitotettu asuntojen hintaromahdusta, mutta eipä sitä vain kuulu. Lokakuusta lähtien olen etsinyt sopivaa ja sopivanhintaista asuntoa, mutta en ole löytänyt.
Siinä mielessä ottaa myös päähän, että yksi asunnoista oli todella upea ja olisin ollut valmis maksamaan siitä yli periaatteeni. Mutta kun olin välittäjälle ilmoittanut, että tarjoukseni on viimeinen, ei hän edes soittanut, vaikka tiesi, että myynnissä ollut asunto mieleytti minua.
Kolme viikkoa kesti ex:än kanssa myydä Vuosaaresta rivarin pätkä ja näin nimettömänä kehtaan tunnustaa, että itse menimme vipuun, kun ei ollut malttia odottaa sitä oikeaa ostajaa.jutttujesi läpi, lopeta jo =)
- ei voi olla!
Kaikki näkevät kirjoitti:
jutttujesi läpi, lopeta jo =)
Eihän alkuperäisen kirjoittajan tarina voi olla totta. EI! EI! EI! EI ja vielä kerran EI!
Tuollaiselle kategoriselle kieltämiselle on muuten nimikin. En tosin muista, miksi sitä kutsutaan: joku devia tai denia se oli.
Onko kukaan palstalla törmännyt aikaisemmin tällaiseen deniaan? - alkaa
ei voi olla! kirjoitti:
Eihän alkuperäisen kirjoittajan tarina voi olla totta. EI! EI! EI! EI ja vielä kerran EI!
Tuollaiselle kategoriselle kieltämiselle on muuten nimikin. En tosin muista, miksi sitä kutsutaan: joku devia tai denia se oli.
Onko kukaan palstalla törmännyt aikaisemmin tällaiseen deniaan?lämpenemään kun provot eivät mene läpi kenellekään.
- ei voi olla!
alkaa kirjoitti:
lämpenemään kun provot eivät mene läpi kenellekään.
Ilmeisesti on tuo denia (tai mikä se nyt oli) vähän arka kohta.
PS. En muuten ole ketjun aloittaja. - asunnon ostaja
ei voi olla! kirjoitti:
Eihän alkuperäisen kirjoittajan tarina voi olla totta. EI! EI! EI! EI ja vielä kerran EI!
Tuollaiselle kategoriselle kieltämiselle on muuten nimikin. En tosin muista, miksi sitä kutsutaan: joku devia tai denia se oli.
Onko kukaan palstalla törmännyt aikaisemmin tällaiseen deniaan?mutta tuo aloitukseni kokemus elävästä elämästä.
Kyllä mä sen kämpän löydän, mutta on eri asia, mikä on sitten se lopullinen hinta. Tänään olisi taas yksi kohde tutkittavana, mutta välittäjäni ilmoitti, että tälläkin kohteella on useampi kiinnostunut, en tiedä vaikuttaako asiaan tämän hetkinen lainojen alhainen korkotaso, vai mikä. Jos kohde miellyttää, niin teen tarjouksen.
Yhtä asiaa ihmettelen, kuinka moni teistäkin arvostelijoistani on itse todella asunnon ostoaikeissa, kuten itse olen, vai kirjoitteletteko ainoastaan lämpimiksenne.
Omalta osalta lopetan tämän hedelmättömän jutun ajamisen tähän.
Kiitos, hyvästi ja hyvää kevään jatkoa.
- Mari Ginaali
Tiedän henkilön joka teki pelletarjouksen kuudesta tai seitsemästä asunnosta. Lopulta hän sai mieleisensä alennusprosentin = joku älysi laittaa pyynnön riittävän korkealle että siitä on varaa antaa alennusta - loppujen lopuksi myyjä saattoi saada jopa enemmän kuin jos olisi laittanut järjellisen pyynnin miinus tavanomainen muutaman tonnin tinkivara.
Aikaa ja vaivaa tuossa tuhlautuu jos kiertelee tekemässä myyjää halveeraavia tarjouksia. Joskus voi mennä läpikin, mutta tuskin asunto on silloin välttämättä se minkä oikeasti olisit tahtonut !!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770