onko se jokin epänormaalien koulu vai mikä? vai muuten häiriintyneiden? eikö jossain katuman suunnalla voisi olettaa olevan ongelmia kun on paljon ulkomaalaisia ja yksinhuoltajia??
koulu
17
997
Vastaukset
- yksinhuoltajuus
häiriintymiseen vaikuttaisi? ei meillä ainakaan. parempi kasvattaa yksin kuin huonon isän kanssa. eikös ne häikriköt ole niitä, joitten vanhemmat ei välitä? yksinhuoltajan on pakko välittää kahden edestä.
- yksisilmäistä
ajattelua. Jos perheessä on vain yksi huoltaja, ei se automatic tarkoita, että lapsista tulisi häiriköitä. Yksinhuoltajien perheissä ei lasten tarvitse ainakaan kärsiä vanhempiensa riitelystä. Häiriköitä on aina tullut ja tulee jatkossakin kaikenlaisista kodeista.
- johtuu
kykenemättömistä opettajista ja koulun johtajasta!
- Esko
Kun nämä "yksinhuoltajat" vievät jälkikasvunsa" kunnalliseen =ilmaiseen hoitoon ja menevät sen jälkeen paikallisiin "ajaviettopaikkoihin", niin siinä sitä on tuplahuoltoa( huoltovastuun määrän näkee naamasta ajetuista kilometreistä).
Ko koulun ongelmat johtuvat juuri siitä, että oppilasaines tulee juuri pääosin tältä "ihastuttavalta Jukolan asumalähiöltä", jonne on kerätty mm erittäin paljon kaupungin vuokra-asuntoja, joihin sitten "kerääntyy" kansakunnan kermaa, joiden "pikku mussukat" (kuuluvat tietysti HPK:n valiovalmennettaviin, kuten todettu on) ovat täysin väärinymmärrettyjä opiskelijoita niin muiden oppilaiden kuin opettajienkin taholta. - on yleistä
Esko kirjoitti:
Kun nämä "yksinhuoltajat" vievät jälkikasvunsa" kunnalliseen =ilmaiseen hoitoon ja menevät sen jälkeen paikallisiin "ajaviettopaikkoihin", niin siinä sitä on tuplahuoltoa( huoltovastuun määrän näkee naamasta ajetuista kilometreistä).
Ko koulun ongelmat johtuvat juuri siitä, että oppilasaines tulee juuri pääosin tältä "ihastuttavalta Jukolan asumalähiöltä", jonne on kerätty mm erittäin paljon kaupungin vuokra-asuntoja, joihin sitten "kerääntyy" kansakunnan kermaa, joiden "pikku mussukat" (kuuluvat tietysti HPK:n valiovalmennettaviin, kuten todettu on) ovat täysin väärinymmärrettyjä opiskelijoita niin muiden oppilaiden kuin opettajienkin taholta.Ahveniston yläkoulussa on 430 oppilasta, joista alle kymmentä oppilasta koskee tämä hässäkkä. Ahveniston koulun yhteisessä vanhempainillassa tuli aivan selväksi mm poliisin taholta, että Ahveniston koulussa ei ole yhtään sen enempää häiriköitä/häiriöitä kuin muissakaan Hämeenlinnan yläkouluissa. Ahvenistolla nyt vaan on nostettu kissa pöydälle ja alettu ottaa kantaa ongelmiin. Yhtään sen kummallisempi eivät ole oppilaat missään kaupungin kouluissa. Aivan samalla tavalla esim HYKssä on ongelmia: poliisi vierailee koulussa, humaltunut(neita?) oppilaita koulussa keskellä päivää, varastamista ja kiusaamista. Toivotaan vaan, että ongemia aletaan käsitellä myös muissa kaupungin kouluissa. Ei kannata yleistää asioita, suurin osa niin Ahvenistolla kuin muissakin yläkouluissa hoitaa asiansa.
- Esko
on yleistä kirjoitti:
Ahveniston yläkoulussa on 430 oppilasta, joista alle kymmentä oppilasta koskee tämä hässäkkä. Ahveniston koulun yhteisessä vanhempainillassa tuli aivan selväksi mm poliisin taholta, että Ahveniston koulussa ei ole yhtään sen enempää häiriköitä/häiriöitä kuin muissakaan Hämeenlinnan yläkouluissa. Ahvenistolla nyt vaan on nostettu kissa pöydälle ja alettu ottaa kantaa ongelmiin. Yhtään sen kummallisempi eivät ole oppilaat missään kaupungin kouluissa. Aivan samalla tavalla esim HYKssä on ongelmia: poliisi vierailee koulussa, humaltunut(neita?) oppilaita koulussa keskellä päivää, varastamista ja kiusaamista. Toivotaan vaan, että ongemia aletaan käsitellä myös muissa kaupungin kouluissa. Ei kannata yleistää asioita, suurin osa niin Ahvenistolla kuin muissakin yläkouluissa hoitaa asiansa.
se on se viimeinen ja "ainoa oikea" totuuden torvi. Pikkuisen ikää lisää, niin huomaat, että poliisisedät 2 kk:n koulutuksen perusteella eivät tiedä ihan kaikkea.
- tilanne joka koulussa:
Esko kirjoitti:
se on se viimeinen ja "ainoa oikea" totuuden torvi. Pikkuisen ikää lisää, niin huomaat, että poliisisedät 2 kk:n koulutuksen perusteella eivät tiedä ihan kaikkea.
Ote koulun virallisesta tiedotteesta:
-yhteydenotot ja rikosilmoitukset lisääntyneet, Ahveniston koulu ei erotu näissä muista yläkouluista
Perustunee ihan faktaan. Kenenkään koulutukseen kantaa ottamatta lukumäärät eri kouluilta lienevät jonkun tahon tiedossa.
Valitettavasti vain on niin, että nämä häiriköiden vanhempien taustat ovat ihan kaikenlaisia. Häiriköitä tulee ihan kaikenlaisista ja kaikentuloisista kodeista. Valitettavasti. Mielellämme pitäisimme yllä illuusiota, että esim vanhempien iso palkkataso ja hienot puitteet automaattisesti tuottaisivat hyvinkasvatettuja lapsia. - kysyy:
Esko kirjoitti:
Kun nämä "yksinhuoltajat" vievät jälkikasvunsa" kunnalliseen =ilmaiseen hoitoon ja menevät sen jälkeen paikallisiin "ajaviettopaikkoihin", niin siinä sitä on tuplahuoltoa( huoltovastuun määrän näkee naamasta ajetuista kilometreistä).
Ko koulun ongelmat johtuvat juuri siitä, että oppilasaines tulee juuri pääosin tältä "ihastuttavalta Jukolan asumalähiöltä", jonne on kerätty mm erittäin paljon kaupungin vuokra-asuntoja, joihin sitten "kerääntyy" kansakunnan kermaa, joiden "pikku mussukat" (kuuluvat tietysti HPK:n valiovalmennettaviin, kuten todettu on) ovat täysin väärinymmärrettyjä opiskelijoita niin muiden oppilaiden kuin opettajienkin taholta.Miten on mahdollista, että PÄÄOSA koulun 430sta oppilaasta tulee Jukolan vuokrataloista? Onpas siellä paljon yläkouluikäsiä lapsia muutamassa vuokratalossa?
Eikä kai näidenkään kaikkien vanhemmat mahdu yhtäaikaa sinne JukolanJussiin kun se on aika pieni pubi. :)
Poika heittää täällä "faktoja" kehiin tarkistamatta ja kaikki vielä hienosti "hipsuissa". - olen ollut joskus nuori
kysyy: kirjoitti:
Miten on mahdollista, että PÄÄOSA koulun 430sta oppilaasta tulee Jukolan vuokrataloista? Onpas siellä paljon yläkouluikäsiä lapsia muutamassa vuokratalossa?
Eikä kai näidenkään kaikkien vanhemmat mahdu yhtäaikaa sinne JukolanJussiin kun se on aika pieni pubi. :)
Poika heittää täällä "faktoja" kehiin tarkistamatta ja kaikki vielä hienosti "hipsuissa".Noh niin , tämä juttu pyörii Ahveniston koulun ympärillä . Laajennetaanpas asiaa , eihän siitä ole kuin pari vuotta kun Parolassa oli kauhea hässäkkä , ei koulussa mutta keskustassa . Kakarat saatiin kait kuriin , koska kirjoituksia ei näkynyt . Varsinainen ongelma on siinä , että lastensuojelu ja sen oikeudet ovat menneet turhan pitkälle . Otetaan vaikka opettajat , heillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia puuttua oppilaiden tekemisiin . Jos ope katsoo vittumaisesti taikka sanoo vähättelevästi tulee rehtorin puhuttelu salamannopeasti . Jos halutaan , että asiat saadaan kuntoon silloin lastensuojelulaki täysin uusiksi . Malli löytyy 60-luvun alusta . Opettajilla oli OIKEUS puuttua oppilaiden tekemisiin . Veikkaan ettei oppilaille syntynyt suuria traumoja . Ainakaan kaikki oppilaat eivät ole ehtineet käydä linnassa , eikä suurin osa ole riippunut leukakeinussa . Nykyisten lasten suuri määrä osoittaa , että ainakin suuri osa on ehtinyt paneskella lisääntymismielessä . Nykyisistä nuorista en niinkään tiedä , ei ne taida ehtiä tehdä lisääntymishommaa kun suuri osa ajasta menee hässäköidessä .
- lipuin
miekalla,ja raamatulla iskevät nämä uudet johtajat
- Just joo!!!!
On naurettavaa väittää ja yleistää, että koulujen ongelmiin ovat syynä epäpätevät opettajat tai rehtorit! Jos ei kakaroita kasvateta kotona, ei koululla ole mahdollisuuksia kun kärsiä näitten kurittomien idioottien toilailuista. Koulun henkilökunnalla on mahdollista vain erottaa oppilas määräajaksi, tai antaa jälki-istuntoa. Pennut tietävät omat oikeutensa tänäpäivänä varsin hyvin.
Koulun vastuuta kasvattajana korostetaan, mutta tosiasiassa vanhempien pitäisi se kasvatustyö ensisijaisesti tehdä. Eiväthän ne pennut koulun lapsia ole, ei koulu ole niitä tehnyt. Koulussa on tarkoitus oppia ja opettaminen sujuu, jos oppilaat tottelevat opettajia ja noudattavat koulun sääntöjä. Näin asia ei kuitenkaan aina ole. se pieni ongelmajoukko sekoittaa koko koulun arkea uskomattoman paljon.
Harvoin kukaan kritisoi vanhempia oikein kunnolla. Ongelmanuorten vanhemmilla ei tunnu olevan mitään vastuuta lastensa toilailuista. Vanhemmat pääsevät pälkähästä kun vain toteavat "Ei me voida tolle kakaralle mitään". Vanhempien henkilökohtainen "munattomuus" tai todellisen kiinnostuksen puute lasten asioista ovat erittäin suuria ongelmia. Vanhemmilla on myös usein oma elämä sekaisin.
Jos lapselta puuttuu auktoriteettisessä asemassa oleva kasvattaja kotoa, ei hän sitä helposti koulullakaan hyväksy.
On vain olemassa hyviä vanhempia ja huonompia vanhempia. Se ei riitä, että lastaan rakastaa. Lapsia pitäisi vielä osata kasvattaa.
Enemmänkin sanoisin, että joissain kouluissa on niin vahvat persoonat johtajina, että heidän auktoriteettinsä riittää pitämään lauman kurissa, vaikka joukossa olisikin näitä ongelmatapauksia.
Kun yläasteen oppilaalla alkaa olemaan enemmän 'elämänkokemusta' kun omalla vastavalmistuneella heiveröisellä piipittävällä opettajallaan. Voin vain kuvitella, millaiseen prässiin tämä opettaja helposti luokassaan joutuu. Ei vain löydy keinoja kurin pitämiseen, minkäs siinä sitten teet. Se, millaisia henkilöitä opettajan koulutukseen tänäpäivänä otetaan, pitäisi tarkistaa uudestaan. - toisaalta se on niin, että
Just joo!!!! kirjoitti:
On naurettavaa väittää ja yleistää, että koulujen ongelmiin ovat syynä epäpätevät opettajat tai rehtorit! Jos ei kakaroita kasvateta kotona, ei koululla ole mahdollisuuksia kun kärsiä näitten kurittomien idioottien toilailuista. Koulun henkilökunnalla on mahdollista vain erottaa oppilas määräajaksi, tai antaa jälki-istuntoa. Pennut tietävät omat oikeutensa tänäpäivänä varsin hyvin.
Koulun vastuuta kasvattajana korostetaan, mutta tosiasiassa vanhempien pitäisi se kasvatustyö ensisijaisesti tehdä. Eiväthän ne pennut koulun lapsia ole, ei koulu ole niitä tehnyt. Koulussa on tarkoitus oppia ja opettaminen sujuu, jos oppilaat tottelevat opettajia ja noudattavat koulun sääntöjä. Näin asia ei kuitenkaan aina ole. se pieni ongelmajoukko sekoittaa koko koulun arkea uskomattoman paljon.
Harvoin kukaan kritisoi vanhempia oikein kunnolla. Ongelmanuorten vanhemmilla ei tunnu olevan mitään vastuuta lastensa toilailuista. Vanhemmat pääsevät pälkähästä kun vain toteavat "Ei me voida tolle kakaralle mitään". Vanhempien henkilökohtainen "munattomuus" tai todellisen kiinnostuksen puute lasten asioista ovat erittäin suuria ongelmia. Vanhemmilla on myös usein oma elämä sekaisin.
Jos lapselta puuttuu auktoriteettisessä asemassa oleva kasvattaja kotoa, ei hän sitä helposti koulullakaan hyväksy.
On vain olemassa hyviä vanhempia ja huonompia vanhempia. Se ei riitä, että lastaan rakastaa. Lapsia pitäisi vielä osata kasvattaa.
Enemmänkin sanoisin, että joissain kouluissa on niin vahvat persoonat johtajina, että heidän auktoriteettinsä riittää pitämään lauman kurissa, vaikka joukossa olisikin näitä ongelmatapauksia.
Kun yläasteen oppilaalla alkaa olemaan enemmän 'elämänkokemusta' kun omalla vastavalmistuneella heiveröisellä piipittävällä opettajallaan. Voin vain kuvitella, millaiseen prässiin tämä opettaja helposti luokassaan joutuu. Ei vain löydy keinoja kurin pitämiseen, minkäs siinä sitten teet. Se, millaisia henkilöitä opettajan koulutukseen tänäpäivänä otetaan, pitäisi tarkistaa uudestaan.opettajat ovat itse syypäitä siihen, ettei auktoriteettiä enää ole. Kuka se haluaakaan olla lasten kaveri, ketä kutsutaan etunimellä?
Opettajaa pitäisi teititellä ja opettaa lapsille pienestä pitäen kunnioitusta aikuisia kohtaan. Se alkaa jo päiväkodeista ja kerhoista.
Luojalle kiitos, minulla ei enää ole pieniä lapsia!
- omakotialueelta
lienee ainakin osa porukasta. Nehän mainosti Hämeen Sanomien keskustelupalstalla tämä LSK - jengi, että he esiintyvät IRC- calleriassa omilla nimillä ja naamoilla. Callerian kuvissa näkyy taloja,autoja, mönkijöitä ja myös videota heidän toiminnasta. Ei näytä Jukolan kerrostaloasunnoilta juuri kenenkään koti.
- arvelen näin
Hirsimäki taitaa olla nykyään se Hämeenlinnan häirikkölähiö, vai mitä?
- Hilppa2008
Jos täällä Hirsimäessä asustaa joku jengi, niin se taitaa kävelyttää koiria joka aamu klo 7 ja toisen kerran klo 16.30, sen jäljiltä on sitä itteään joka paikka täynnä! Hau-hau...
Kävin katsomassa niitä kuvia, surkian näköisiä pikkunilkkejä sätkät hampaissa, vissiin FAS-lapsia kun kaikilla niin pienet päät ja vinot silmät...Se yksi rillipäinen taitaa tosiaan asua Hirsimäessä, mutta näkyivät muut pitävän kortteeria ihan muissa maisemissa. Olen aina ollut sitä mieltä, että kyllä Hämeenlinnassa on komeita miehiä ja vielä komeempia on lisää kasvamassa...yäk!
- Mitä tapahtuu?
Siis mitä siellä nyt tarkalleen ottaen on pielessä? Mitä kauheuksia siellä on tapahtunut?
Kirjoitusten määrästä päätellen kaikki on vähintäänkin päin helvettiä ja oppilaatkin ovat suoraan sieltä.
Yhtäkään mainintaa ei ole kuitenkaan näkynyt siitä että mitä siellä tarkalleen ottaen tapahtuu? Varmaankin tosi vakavaa mikä KAIKKIEN pitäisi tietää tai sitten vaan kukaan ei oikeasti tiedä mutta asioiden päivittely on aina paikallaan Hämeenlinnassa.- omilla naamoilla
http://irc-galleria.net/channel.php?channel_id=3042046
On varmaan vanhemmat ylpeitä.
Ja onhan ne, kyllä tämä taitaa olla pitkälti geneettinen ongelma.
Sisäsiittoisuutta, epäonnistunutta parinvalintaa ja näistä seurannut totaalinen degeneraatio.
Montakohan prosenttia tästä apinatarhasta on laitostunut kymmenen seuraavan vuoden aikana?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h603649- 443605
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062831Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv512559Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.541973Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151629Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p211539- 321493
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061317- 1801251