Koululiikunnasta

puhuttua

Nyt lehdissä jälleen puhutaan, että nuorison kunto rapistuu, paino nousee ja tietokone vie suurimman osan vapaa-ajasta.Tätä puhetta on kuultu jo vuosikaudet.
Vanhemmilla on tietysti vastuu lasten liikunnasta,mutta on paljon perheitä jossa työn,sairauden, rahanpuutteen tai muun syyn vuoksi lasten liikunnan tukeminen jää.
Olen aina ihmetellyt miksi koululiikunnasta pitää antaa numero todistukseen.
Jouluna yläasteella oleva poikani ihmetteli, miksi hänellä on 6 liikunnasta.Omasta mielestään hän on ollut kaikessa mukana niinkuin muutkin.Ainoastaan luistella hän ei voi nivelvaivojen vuoksi.Ei kannata yrittää mitään, hän totesi.
Vanhemmalle lapselle on jäänyt ikuinen trauma koululiikunnasta, hänet valittiin aina vimeisenä joukkueeseen.Opettaja ei kannustanut mitenkään vaan moitti sanomalla:Et ole missään hyvä!Tämä jos mikä syö itsetuntoa.Miksi vuosien saatossa koululiikunnassa ei tapahdu kehitystä, vaan kaikki tehdään kuin 50 vuotta sitten?
Jyrängön koulu taitaa olla poikkeus tässä joukossa.Opettajista tämä on kiinni, niin kiva juoda pullakahvia välitunnilla, kun ei tarvi päätään vaivata muulla.Koulukiusaaminen on sitten oma lukunsa, siinäkin opettajat ovat kummallisen aseettomia.Kiusattu lähtee, kiusaaja jää!
Kommentoikaa Hyvät ihmiset!

18

902

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lapsesi

      ylipainoisia?

      • todellakaan

        ja olisiko ylipaino sitten jokin syy vähätellä nuoren liikuntasuoritusta?Mielestäni pitäisi SILLOIN entistä ENEMMÄN opettajan kannustaa!

      • kysymykseni...
        todellakaan kirjoitti:

        ja olisiko ylipaino sitten jokin syy vähätellä nuoren liikuntasuoritusta?Mielestäni pitäisi SILLOIN entistä ENEMMÄN opettajan kannustaa!

        "Miksi vuosien saatossa koululiikunnassa ei tapahdu kehitystä, vaan kaikki tehdään kuin 50 vuotta sitten?"

        On siinä tapahtunut huima kehitys...taaksepäin!

        Tunnut syyttelevän kaikesta opettajia. Kyllä ensisijainen vastuu on vanhemmilla.

        Eikä se mikään varallisuuskysymys ole.
        Lenkille vaan vanhemmat lasten kanssa.

        Turha tänne on tulla syyttelemään koululaitosta ja opettajia, katse peiliin, sieltä syylliset löytyvät.

        Eikä se kuutonen todistukseen noin vaan tule, kyllä siihen perusteet löytyvät, kysy opettajalta, vai onko jo puhevälit käytetty loppuun.

        On surullisia tapauksia lähihistoriassakin kun kaikki kärjistyy.

        Vanhemmat toimikaa kuin vanhemmat toimivat ennen, kantakaa vastuunne kun olette lapset maailmaan laittaneet!

      • ei ole
        kysymykseni... kirjoitti:

        niinkuin ennen.Jos itselläsi olisi lapsia,ehkä ajatukset muuttuisivat.

      • pidät
        ei ole kirjoitti:

        niinkuin ennen.Jos itselläsi olisi lapsia,ehkä ajatukset muuttuisivat.

        itseäsi selvännäkijänä ja kaiken yläpuolella olevana.
        Ota nyt sinäkin vastuu jälkikasvustasi, niin mekin aikoinaan teimme.

        Opettaja oli siihen aikaan arvostettu ja kunnioitettu henkilö.

        Ei silloin haistateltu "opelle vittua" niin kuin tehdään nykyään koko ajan. Silloin oli kuri kohdallaan, viitattiin jos oli asiaa ja asia esitettiin vasta sitten, kun opettaja antoi luvan.

        Valtaosa kouluongelmista korjautuisi sillä, että opettajille annettaisiin edes osa entisistä valtuuksista takaisin ja vanhemmat saataisiin järkiinsä, mitä tulee lasten kasvatukseen.

      • Jallu
        kysymykseni... kirjoitti:

        "Miksi vuosien saatossa koululiikunnassa ei tapahdu kehitystä, vaan kaikki tehdään kuin 50 vuotta sitten?"

        On siinä tapahtunut huima kehitys...taaksepäin!

        Tunnut syyttelevän kaikesta opettajia. Kyllä ensisijainen vastuu on vanhemmilla.

        Eikä se mikään varallisuuskysymys ole.
        Lenkille vaan vanhemmat lasten kanssa.

        Turha tänne on tulla syyttelemään koululaitosta ja opettajia, katse peiliin, sieltä syylliset löytyvät.

        Eikä se kuutonen todistukseen noin vaan tule, kyllä siihen perusteet löytyvät, kysy opettajalta, vai onko jo puhevälit käytetty loppuun.

        On surullisia tapauksia lähihistoriassakin kun kaikki kärjistyy.

        Vanhemmat toimikaa kuin vanhemmat toimivat ennen, kantakaa vastuunne kun olette lapset maailmaan laittaneet!

        Liikunta on tärkeä tuntien ohella,mutta tehdään vaikeaksi erilaisten välineiden tarpeellisuudella,vaikka kävely ja voimistelu sekä taukojumppa on hyödyllistä sukset mailat luistimet maksavat,jos vanhemmilla edes on varaa ruokaan ja vuokraakaan.Koulussa on monia aineita ja pitäisi heti viisas ja tietää kaikki,vaikka lukuhetkeä ei tahdo löytyä,tunnit esim 9-16 sitten läksyt liikuntaa.Matkoihin 2 tuntia/pv,harratukset ja muutama tunti lepoa.Meillä silloin opettaja kutoi ja vilkuili välillä.Uintireissut 5km sitten uimaan ja 5km koululle jatkamaan koulua.Aikaa välitunnin verran,vaikka ei ehditty ajoissa edes tunnille.Opettajat oli väliaikojen aikana visusti tavoittamattomissa päivystäjä arvioi ovella tarvetta.

    • 1964

      Kyllä se koululiikunta ei ole paljonkaan muuttunut. Välineet vain ja käyttäjät. Ennen kelpasi vaikka isäpapan sukset tai äitimuorin luistimet. Pää asia että oli välineet. Nyt kaikki hiihtää tai luistelee.Ennen jos ei omistanut kuin toiset välineet sai harrastaa sitä. Toiset hiihti ja toiset luisteli, jotkut jopa käveli jos ei omistanut välineitä. Nyt ollaan niin tarkkoja, että välineet on kaikilla samat. Jos ei omista saa lainata koulusta. Tai jos on pikku vaivaa, pannaan luokkaan tekemään tehtäviä. Mieluumin vaikka kävelemään.Kotoahan se esimerkki tulee, siis koko perhe yhdessä harrastamaan jotain liikuntaa. Silloin se ei koeta koulussa pakkopullaksi. Kyllä perhe voi mainiosti harrastaa yhdessä vaikka mitä. Ollaan itse esimerkkejä jälkikasvullemme.

      • MARS MARS

        Ei tosta sönkötyksestä saanut mitään selvää, ilmeisesti sosiaalinen kanssakäyminen oli silloin 60-luvulla vähän niin ja näin.

      • sontaa,
        MARS MARS kirjoitti:

        Ei tosta sönkötyksestä saanut mitään selvää, ilmeisesti sosiaalinen kanssakäyminen oli silloin 60-luvulla vähän niin ja näin.

        turha yrittää vierittää asiaa sivuraiteille.
        Edellisen kirjoittajan asia oli selvä ja ytimekäs!

        Sinä et ymmärrä sosiaalisesta, etkä muustakaan kanssakäymisestä hevon paskaa, kunhan mussutat!

      • takaisin sinne metsään
        sontaa, kirjoitti:

        turha yrittää vierittää asiaa sivuraiteille.
        Edellisen kirjoittajan asia oli selvä ja ytimekäs!

        Sinä et ymmärrä sosiaalisesta, etkä muustakaan kanssakäymisestä hevon paskaa, kunhan mussutat!

        ja syö mätä pääsi. Kirjoitus oli aivan paska, vaikka saattoi asiaa sisältääkin. Putkeen hämmennettyä mössöä, joka hävitti asian sisäänsä, ei ollut hyvä kirjoitus se. Huono kirjoitus oli tuo.

      • itku
        takaisin sinne metsään kirjoitti:

        ja syö mätä pääsi. Kirjoitus oli aivan paska, vaikka saattoi asiaa sisältääkin. Putkeen hämmennettyä mössöä, joka hävitti asian sisäänsä, ei ollut hyvä kirjoitus se. Huono kirjoitus oli tuo.

        tätä keskustelun tasoa,on ala-arvoista.
        Koululiikunnasta kun oli avauksessa kyse, niin sanon,että Jyrängön koulu on HYVÄ ESIMERKKI.Siellä liikunta on otettu osaksi opetusohjelmaa,piste.

      • Alkohan se
        itku kirjoitti:

        tätä keskustelun tasoa,on ala-arvoista.
        Koululiikunnasta kun oli avauksessa kyse, niin sanon,että Jyrängön koulu on HYVÄ ESIMERKKI.Siellä liikunta on otettu osaksi opetusohjelmaa,piste.

        lyyti skriivaamaan. Ala-arvoisesta puhuttaessa, voi myös itsekin katsoa peiliin, muutoinhan tekisit asialle oikeasti jotain, etkä uhoaisi huonosti kirjoitetulla suomella täällä. Lapsien vioista voi kyllä syyttää vain vanhempia.

      • lapsesi
        itku kirjoitti:

        tätä keskustelun tasoa,on ala-arvoista.
        Koululiikunnasta kun oli avauksessa kyse, niin sanon,että Jyrängön koulu on HYVÄ ESIMERKKI.Siellä liikunta on otettu osaksi opetusohjelmaa,piste.

        eivät ole perineet sinun kirjoitustaitoasi?

      • oi tapoja
        lapsesi kirjoitti:

        eivät ole perineet sinun kirjoitustaitoasi?

        Ensimmäinen viesti oli asiallinen,loput viestit nopeasti selailtuna pelkkää sontaa. Tänne ei kannata kirjoittaa oikeaa asiaa, idiootteja koko palsta pullollaan! Koululiikunta todellakin vieläkin melkoista natsimeininkiä, siellä ei hyvällä heikompia katsella. Mielestäni liikunnanopettajien kuuluisi kannustaa nimenomaan vähemmän liikunnallisia ja lihavia lapsia, eikä keskittyä parin tähtioppilaan urheilusuorituksiin. Onneksi kouluajoista jo aikaa, liikunnan ilo on löytynyt onneksi muualta!

      • sanoin,
        oi tapoja kirjoitti:

        katso peiliin, sieltä syylliset löytyvät!

      • nuoren
        sanoin, kirjoitti:

        katso peiliin, sieltä syylliset löytyvät!

        vanhemmat syyllisiä siihen,että koululiikunta ei ole kehittynyt paremmaksi??.Hyvä opettaja saa kyllä lapset innostumaa liikuntatunnilla kannustamalla.Valitettavasti opettajia on monenlaisia, myös huonompia.Näitä huonoja kokemuksia on meille myös sattunut.Hyvä avaus,tässä todella olisi ASIALLISEN keskustelun paikka.

      • olen jo
        nuoren kirjoitti:

        pariin kertaan sinulle vastannut, katse peiliin.

      • katsoin
        olen jo kirjoitti:

        pariin kertaan sinulle vastannut, katse peiliin.

        just äsken ja näin itseni. Onko tämä normaalia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5060
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1239
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1179
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1123
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe