Mitä tekisit jos partnerillasi olisi tapana tapailla selkäsi takana muita, sanoen heitä ystävikseen, mutta ei suostuisi heitä sinulle koskaan esittelemään.
Luottaisitko sinä partnerisi sanaan? Kyllä vai ei?
Suuntaa antava kyssä
19
2131
Vastaukset
- Sadie-77
Luottamuksesta huolimatta, minusta olisi keskustelun paikka kuitenkin, jos näitä ystäviä ei edes esiteltäisi. Minusta seurustelevilla ihmisillä voi mainiosti olla omat ystävät ja lenkkikaverit, mutta jollain tasolla vähintäänkin tuttavuus kumppanin kavereihin olisi luontevinta.
Luottamuksesta vielä, kumppani voi kyllä pettää, vaikka kyse olisi yhteisestäkin ystävästä. - ilman syvällistä
keskustelua. Enkä olis katsonu tällaista useaan kertaan, niinku alotuksessa vihjataan. Jos kavereita ei voi tuoda näytille niin siinä on jo jotain hämärää.
- halkomista epäterveenä
ja jotenkin outona ja epätoivoisena elämänhallinta- tai kontrollointiyrityksenä. siis jotainhan salattavaa niissä ystävissä sitten olisi? tai minussa sitten? jompaa kumpaa osapuolta hän siis ikään kuin "häpeää" tai kokee mahdottomaksi yhdistää toisiinsa. Tietty, jos kyse on "kaapissa olosta" niin asia voisi olla jotenkin ymmärrettävä tai ajan kanssa raotettava tai sulateltava...
Siis outoa olisi kyvyttömyys yhdistää ystävyyssuhteita parisuhteeseen samassa sosiaalisessa tilassa. Siis minusta se, etten koskaan tapaisi tai tulisi esitellyksi tyttöystäväni ystäville kertoisi minulle:
a) että tyttöystävällä on jotain salattavaa, josta hän sitten ehkä voi puhua vain näiden ystäviensä kanssa
b) että hän elää kaksoiselämää
c) ei pidä suhdettamme vakavana... ja varteenotettavana.
En jatkaisi kovin pitkään tällaisen ihmisen kanssa suhdetta, jotain tässä kuviossa "mättää" tosi pahasti. Ymmärrän kyllä sen ettei aina ystävät ja uusi tyttöystävä tule toimeen, mutta kyllä heille tulisi antaa mahdollisuus edes siihen... loppu olisi sitten heistä ja vähän minustakin kiinni.
Yksi tällainen tyttis on ollut, ja juttu loppui kyllä mun puolelta tosi lyhyeen, tosin hän sitten kyllä lopuksi syytti minua siitä, etten ollut "esitellyt häntä ystävilleni".. vähän kävi tässä vaiheessa huvittamaan moinen projektio...jossa oli ihan kokonaan päässyt unohtumaan hänen oma käytöksensä. Ja ne salatut asiatkin vähitellen sitten paljastuivat yksi kerrallaan.
Vaikka et neuvoja kysynytkään, olisiko ihan mahdollista vaan kertoa hänelle, että sinusta olisi kiva tutustua hänenkin ystäviinsä pikkuhiljaa. Kaikkea ei vain ehdi aina ja on ihan tervettä nähdä "omia ystäviä" ihan ilman tyttöystävää. Esittelyhän on saattanut jäädä vain hankalien aikataulujen ym. johdosta... Kaikki eivät aina tule ajatelleeksi kaikkea ja asioita muiden näkökulmasta.- verran että
mikäli kyseessä on vanhat, kauan olemassa olleet ystävät voi toki olla kyse aikatauluista ja monesta muusta asiasta, mutta jos kyse on uusista tuttavuuksiasa niin minä ainakin olisin tyrmistynyt jos naiseni haalisi vaikka netistä uusia tuttavuuksia mun tietämättä eikä koskaan esittelisi niitä mulle. Olisin vakuuttunut että kyseessä on jonkin asteinen pettäminen.
- joojajuu
verran että kirjoitti:
mikäli kyseessä on vanhat, kauan olemassa olleet ystävät voi toki olla kyse aikatauluista ja monesta muusta asiasta, mutta jos kyse on uusista tuttavuuksiasa niin minä ainakin olisin tyrmistynyt jos naiseni haalisi vaikka netistä uusia tuttavuuksia mun tietämättä eikä koskaan esittelisi niitä mulle. Olisin vakuuttunut että kyseessä on jonkin asteinen pettäminen.
Allekirjoittanut on nimittäin myöskin löytänyt netistä uusia ystäviä, eikä todellakaan mistään pettämisestä ole kysymys. En myöskään ole vakuuttunut tutustutanko naiseni heihin vai en, sillä he ovat minun ystäviäni, ei yhteisiä ystäviä. Mielestäni ihmisillä pitää olla omia ja yhteisiä ystäviä.
- Heyday77
Yksi syy saattaa olla se, ettei hän täysin luota ystäviinsä tai sinuun. Pelkää että sinun ja jonkun ystäväsi välille saattaa muodostua säpinää. Oikeastaan hän ei tällöin luota itseensä ja teidän suhteeseen tai hänellä saattaa olla kokemusta vastaavasta "selkäänpuukotuksesta".
Kuten jo aiemmin sanottu, ainoastaan avoin keskutelu kumppanin kanssa auttaa selvittämään asian. Muuten jää pelkän arvailun varaan ja hiertämään mätäpaiseena välillänne. - häneen epäilisi
jos nyt siis puhutaan omista puolisoista, se on luottamus on luja, muta kyseenalastaisin hänen käytöstapansa. Sun tapauksessa, jos sulla on epäilyksiä, hänen velvollisuus on ne epäilykset poistaa, se kuuluu rakkauteen, osoittaa että ei ole mitään missä sun tarvisi olla ajatuksiesi kanssa yksin. Joten sinuna mä pyytäisin häntä huomioimaan tunteeni ja toimimaan oikein. Jos hän ei siihen pysty, paskat luottamuksesta, hän ei edes rakasta sinua.
- joojajuu
No jos hän ei koskaan suostuisi esittelemään tapaamiaan ihmisiä minulle, tulisi väistämättä mieleen kysymys, että mistä on kysymys.
- ei normaalia
käyttäytymistä tavata jatkuvasti uusia naisia siipan selän takana. Ilmeisesti välillä aina kiinni jääden ja valehdellen. Sanoisin että varma pettäjä!
- joojajuu
ei normaalia kirjoitti:
käyttäytymistä tavata jatkuvasti uusia naisia siipan selän takana. Ilmeisesti välillä aina kiinni jääden ja valehdellen. Sanoisin että varma pettäjä!
" Sanoisin että varma pettäjä! "
Itse en sentään uskaltaisi noin sanoa, sillä voihan se olla huomionhakua tai miljoonaa muuta asiaa.
Myös kumppani voi olla epäluuloista tyyppiä, eikä toinen yksinkertaisesti uskalla kertoa, että tarvitsee myös uusia ystävyyksiä, joka sinällään on ihan normaalia.
Ei tähän voi muuta sanoa kuin että ihmissuhde on vaikea laji. Itsenäisyyden ja riippuvuuden summaamista. - Kaffe Annan
joojajuu kirjoitti:
" Sanoisin että varma pettäjä! "
Itse en sentään uskaltaisi noin sanoa, sillä voihan se olla huomionhakua tai miljoonaa muuta asiaa.
Myös kumppani voi olla epäluuloista tyyppiä, eikä toinen yksinkertaisesti uskalla kertoa, että tarvitsee myös uusia ystävyyksiä, joka sinällään on ihan normaalia.
Ei tähän voi muuta sanoa kuin että ihmissuhde on vaikea laji. Itsenäisyyden ja riippuvuuden summaamista.on lyhytnäköistä.
- Njöh
Jos hän ei suostuisi esittelemään edes minulle ystäviään, niin olisi siinä jotain outua. Hyväksyn kyllä sen, että on yhteisiä ja molemmilla myös omia ystäviä, mutta kyllä silti voi ystävnsä esitellä puolisolleen, minusta olisi lähinnä outoa jos niin ei tehtäisi. Ei se silti tarkoita sitä, ettei niitä omia ystäviään voisi tavata ilman puolisoakin. Jos ei mitään salattavaa ole, ei niitä tarvitse myöskään selän takana tavata, vaan avoimesti kertoa minne menee ja kenen ystävän kanssa. Avoimmuus kuuluu parisuhteeseen.
- ja pettäjä pettää
Omat kaverit on itsestäänselvyys, mutta toki ne pitää edes kerran esitellä tyttikselle, jos suinkin mahdollista noin vaikka maantieteellisistä syistä. Esittelyn jälkeen epäluulot häviää, jos sellaisia oli.
- Heyday77
Ainoa syy jonka itse hyväksyisin on, että hän on vielä kaapissa kavereilleen. Tosin sekin on kyllä omiaan herättämään epäluuloja pidemmän päälle... Ihminen joka ei ole sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa, ei herätä kovin vahvaa luottamusta.
- motiivina
jospa hän hakee kokemuksia.Jos seksi ei ole tyydyttävää tai jos suhde esimerkiksi ahdistaa.
- just mietitään
ja todennäköisesti moraalisesti vaajaavainen ihminen hakisi seksikokemuksia siippansa selän takana jos tarvitsee perussuhdetta muihin asioihin, mutta jos hakee lohtua ahdistukseen irtosuhteista olisi kyllä parempi kaikille jos tällainen henkilö hakeutuisi hoitoon. Aika itsetuhoiselta ja kypsymättömälttä nämä seläntakaiset kuviot kaikenkaikkiaan vaikuttavat.
- jos tyttöystävä
just mietitään kirjoitti:
ja todennäköisesti moraalisesti vaajaavainen ihminen hakisi seksikokemuksia siippansa selän takana jos tarvitsee perussuhdetta muihin asioihin, mutta jos hakee lohtua ahdistukseen irtosuhteista olisi kyllä parempi kaikille jos tällainen henkilö hakeutuisi hoitoon. Aika itsetuhoiselta ja kypsymättömälttä nämä seläntakaiset kuviot kaikenkaikkiaan vaikuttavat.
pettää,niin ei muuta kum passittaa sen hoitoon!
- åosirtbnåä
jos tyttöystävä kirjoitti:
pettää,niin ei muuta kum passittaa sen hoitoon!
sellainen keskeneränen kuuluu.
- ********
Luottamus on tässä yhteydessä väärä ilmaisu?
Nimittäin jos kyseessä on partneri, kuten asian ilmaiset, ovat ystävätkin silloin enemmän tai vähemmän yhteisiä eikä esittelystä pitäisi olla mitään haittaa? Päinvastoin, yhteiset ystävät lujittavat suhdetta?
Tällainen henkilö joka muka seurustelee kanssasi, mutta jolla on esim. ”vanhoja luokkakavereita” joiden kanssa hän käy bailaamassa, tai sitten esim. etunimen ensimmäisellä kirjaimella kutsuttavia ”ystäviä” joiden nimeä ei edes mainita, kysessä ei ole seurustelusuhde vaan sosiopaattinen hyväksikäyttö.
Henkilö, jolla on ”laaja ystäväpiiri” jota sinä et tunne, ei ole sosiaalisesti kyvykäs sitoutumaan ja hänen tarkoitusperänsä suhteessa ovat vähintäinkin arveluttavat.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481229Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101169- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753