allergiaa?

Meidän vauva on 4,5kk ja kiinteiden maistelu on aloitettu. Ensiksi sai luumua vatsan toimimisen avuksi ja seuraavaksi mustikkaa. Kolme päivää on nyt saanut bataattia yhden jääpalakuution verran päivässä. Nyt nämä kolme yötä on ollut ilmavaivaista aikaa. On herännyt ähisten ja rauhoittuu vasta kun kunnon paukku tulee.

Oliskohan siis kyse allergiasta, että bataatti ei sovi. Vai voiko tällaisen tärkkelyspitoisen ensi maistiaiset aiheuttaa tuollaista, ja menee sitten ajan kanssa ohi. Luumu ja mustikka eivät ole mitään oireita aiheuttaneet. Ja onkohan oletettavaa, että porkkana ja perunakaan ei ole hyväksi, kun bataatti on hyvin niiden tyyppinen. Ajattelin nyt pitää taukoa muutaman päivän ja kokeilla sitten uudestaan.

Vauvalla on maitoallergia, eli toki muitakin allergioita voi ilmaantua. Olen itse maidottomalla dietillä.
22119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

aiheuttavat juuri vastaavaa paukuttelua ja vatsan vääntelyä. Ollaan jätetty ne suosiolla pois. Tosin ei jätetty heti pois vaan kateltiin niitä oireita jonku aikaa. En tiedä onko allergiaa vai vain sitä, että ei vielä sovi pienen suolistolle.

Mustikka aiheutti meillä ainakin tuota paukuttelua ja ihan kivikovan mahan, kakka tuli sellaisina mustina papanoina....sillähän taitaa juuri kovettava vaikutus ollakin! Onko teillä syöty nyt myös sitä mustikkaa samoina päivinä kuin bataattia? Että voisko olla se?

Jos se on selvästi se bataatti, niin ehkä se kannattaa jättää hetkeksi pois ja kokeilla myöhemmin uudestaan. Peruna on mun tietääkseni vielä "pahempi" vatsalle kuin bataatti ja porkkana on muuten vain usein allergisoiva.

Neuvolasta meille sanottiin, että kokeile vain vaikka tuliskin jotain pieniä oireita, saattavat kadota ajan myötä...mutta neuvolan ohjeisiin en ole ennenkään luottanut (ihan syystäkin)!

Äänestä

Kyllä se voi hyvin olla että bataatti ei sovi. Jos ne ilmavaivat tuntuvat lasta vaivaavan, jätä bataatti toistaiseksi pois. Välttämättä kyse ei ole allergiasta, mutta voi olla että suoli ei vaan vielä kestä sitä.

Perunaa ja porkkanaa kannattaa kokeilla, mutta ei heti seuraavaksi. Yleensä allergisille suositellaan että ei kokeiltais peräkkäin kovin saman tyyppisiä ruoka-aineita. Eli ei kahta juuresta peräkkäin. Seuraavaksi kannattaa kokeilla esim. maissi, kukkakaali, parsakaali tai kesäkurpitsa. Sen jälkeen hedelmä tai marja ja sitten ehkä taas juuresta. Tai jos ikä riittää niin viljaa tai lihaa (maitoallergiselle ei kannata ekaksi kokeilla naudanlihaa, vaikka se useimmille maitoallergikoille sopiikin).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


????? kirjoitti:

Meidän vauva on 4,5kk ja kiinteiden maistelu on aloitettu. Ensiksi sai luumua vatsan toimimisen avuksi ja seuraavaksi mustikkaa. Kolme päivää on nyt saanut bataattia yhden jääpalakuution verran päivässä. Nyt nämä kolme yötä on ollut ilmavaivaista aikaa. On herännyt ähisten ja rauhoittuu vasta kun kunnon paukku tulee.

Oliskohan siis kyse allergiasta, että bataatti ei sovi. Vai voiko tällaisen tärkkelyspitoisen ensi maistiaiset aiheuttaa tuollaista, ja menee sitten ajan kanssa ohi. Luumu ja mustikka eivät ole mitään oireita aiheuttaneet. Ja onkohan oletettavaa, että porkkana ja perunakaan ei ole hyväksi, kun bataatti on hyvin niiden tyyppinen. Ajattelin nyt pitää taukoa muutaman päivän ja kokeilla sitten uudestaan.

Vauvalla on maitoallergia, eli toki muitakin allergioita voi ilmaantua. Olen itse maidottomalla dietillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu