Kuinka moni ihminen on tullut tähän maailmaan ilman syntymää?
Päivän kysymys.
30
566
Vastaukset
Kuinka monta sokeana syntynyttä tunnette, joka olisi opiskelemalla saanut näkönsä takaisin ja oppinut näkemään.
- Pilleriä syöt
päivässä? Ja montako sinun pitäisi syödä, jotta tuollainen kirjoittaminen loppuisi?
Jokainen on syntynyt tähän maailmaa ja omaavat juuri hänelle ominaiset ominaisuudet ja kyvyt, joita voi kehittää harjoittelemalla, opiskelemalla ja kouluttautumalla.
Energiahoitaja voi olla kuka tahansa aivan tavallinen ihminen, jolla on kyky välittää elämänenergiaa, ei ole merkitystä onko älykäs, opiskellut, akateeminen, onko hyvä kielissä tai muulla tavalla lahjakas.
Kyky välittää elämänenergiaa voi olla optiona odottaen käyttöön ottoa tai energian välityskyky on hyvin heikko, jos ei tipu eikä lirise ei tankki täyty tankatessa vaikka kuinka kauan pitäisi letkua reiässä.
On erittäin väkeviä parantajia, joiden energian välityskyky on suuri ja samaan päästäkseen saa toinen tankata viisi kertaa pitemmän ajan.
Tästä ruohonjuuritasolla olevasta kaiken kansa käytettävissä olevasta mahdollisuudesta olen yrittänyt kirjoittaa nimenomaan kansanparantajan näkökulmasta ja pyrkinyt tuomaan esille omakohtaiset kokemukset energiahoidon vaikutuksista hoidettaviin.
Koska olen kouluni käynyt aivan muulle alalle ja joutunut opiskelemaan koko työhistorian ajan tekniikan nopean kehittymisen vuoksi ja samalla tavalla naureskellut niin kuin monet täällä energiahoitoja herjaavat, mutta sattumoisin otin optioni käyttöön ja sillä tiellä ollaan edelleen, siis kouluttamaton kansanparantaja tietoa ja taitoa keräten.
Koulutuksella opittavia asioita ovat vaihtoehtohoitojen ja virallisen terveydenhoidon hoitotavat, tekniikat, menetelmät, tiedot ja taidot, näiden osaamisentaso on riippuvainen opetuksen tasosta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista kuten kädentaidosta tai niin kuin ennen koulutodistuksessa huolellisuus ja tarkkaavaisuus.
Jokaisella on oma sarka kynnettävänä ja yhteistyöllä voi saada enemmän.Miksi omaa terveydenhoitoa ei haluta sallia. Sauvakävely, hiihto tai muu kuntoilu ovat hyväksyttyjä samoin kuntosalilla käynti, mutta itsensä hoito energiahoidolla ei ole, mikä siinä on niin vaikeaa, ettei toinen ihminen saisi edes ystävänpalveluna auttaa lähimmäistään puhumattakaan jos palvelusta ottaa maksun.
Myös, vaikkapa vaimon käsin suorittama hartioiden hieronta näyttäisi olevan sallittu, hyväksytty ja turvallinen, mutta jos hoitaa energialla ilman kosketusta se muuttuukin ei hyväksytyksi ja vaaralliseksi, erityisen vaarallista on silloin jos ajankäytöstä ottaa maksun.
Oman terveydenhoito on kaikkein tuloksellisinta mitattiinpa millä mittarilla tahansa ja mitä nuorempana aloittaa terveydenhoidon sitä parempia tuloksia, jopa ennen syntymää äidin itsensä terveydenhoito on merkityksellistä.
Käsitteet mikä on terveydenhoitoa ja mikä sairaudenhoitoa ovat sekoittuneet pahemman kerran. Lääketeollisuus näyttäisi mielellään tehtailevan sairauksia lääkäreiden hyvällä avustuksella ja se onkin terveydenhoidon suurin ongelma, tehdään terveistä sairaita myös yhteiskunnan päättäjien lyhytnäköisyyden vuoksi.- kiihtymystäsi
Kukaan ei kiellä ihmisiä hoitamasta terveyttään liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla. Kukaan ei kiellä vaimoa hieromasta miehensä hartioita tai päinvastoin. Kukaan ei vielä kiellä kansannaruttajiakaan muka-hoitamasta jollakin olemattomalla "energialla" ja ottamasta siitä vielä rahaakin vastaan. Mitä siis mesoat?
” Eräälläkansannaruttajalla on ihanan kyyninen asenne kanssaihmisiään kohtaan. Ei näy olevan pelkkää hyvää tahtoa ja kaikkivoittavaa rakkautta tuo kansannarauttajan tiekään, kun sorrutaan lähestulkoon kaikissa uusissa avauksissa "toisinajattelevien" pilkkaan ja irvailuun. Mutta kaipa tuollainen elämänasenne vetoaa samanmielisiin... "
Negatiivisuus ja pahantahtoisuus on joidenkin mielestä kuin myrkkyä, joka kertyy elimistöön, eikö? Mutta ehkä se ei koske erästänarauttajaa... ;) ”
Jossakin mielessä pitää paikkaansa, että olen ’kyynistynyt’ yhden asian suhteen ja se on pilkka ja iva vaihtoehtohoitoja kohtaan ja kyyninen asenne perusterveydenhoidossa jossa potilas näyttäisi olevan pelkkä suorite.
Myöskin yhteiskunnan päättäjien välinpitämätön suhtautuminen ihmisten terveyteen ja sen merkitykseen ajatellen koko kansakunnan hyvinvointia on jotain aivan käsittämätöntä. On monia hyviä toimijoita, jotka tekevät erittäin hyvää ja arvokasta työtä, sitten kaikki vesitetään muutaman päättäjän peräänantamattomalla perustelulla, jossa vain raha ratkaisee lyhyellä tähtäimellä, eikä nähdä ihmistä eikä kokonaisuutta mihin päätös johtaa pitkällä ajanjaksolla.
Tämä on käynyt vuosien saatossa niin monta kertaa ilmi hoidoissani käyneiden kanssa käydyissä keskusteluissa, niin perusterveydenhoidon potilaiden ja työntekijöiden kertomina. Työuupumus on monen tekijän summa ja ehkä merkittävin ihmisten terveyteen vaikuttava tekijä, joka ulottuu myös vauvasta vaariin ja on taloudellisesti kerrannaisvaikutuksiltaan huomattava ja turha menoerä, joka voitaisiin välttää järkevämmällä politiikalla.
Onnekseni olen päässyt tästä oravanpyörästä ja löytänyt harrastuksen, joka tuo tyydytystä ja elämäniloa päivääni sekä antaa jaksamista ja terveyttä hoidoissani käyneiden ja käyvien elämään.
Niin kauan kun on elämää on toivoa.- toisten vähättelystä...
No, kun on noin valoisa elämänasenne ja potilaitakin riittää ruuhkaksi asti, niin sitten kai kannattaisi keskittyä siihen mukavaan harrastukseen, eikä kerätä itseensä sitä negatiivista energiaa haukkumalla ja vähättelemällä yhä uusissa keskustelunavauksissa toisin ajattelevia...
toisten vähättelystä... kirjoitti:
No, kun on noin valoisa elämänasenne ja potilaitakin riittää ruuhkaksi asti, niin sitten kai kannattaisi keskittyä siihen mukavaan harrastukseen, eikä kerätä itseensä sitä negatiivista energiaa haukkumalla ja vähättelemällä yhä uusissa keskustelunavauksissa toisin ajattelevia...
” No, kun on noin valoisa elämänasenne ja potilaitakin riittää ruuhkaksi asti, niin sitten kai kannattaisi keskittyä siihen mukavaan harrastukseen, eikä kerätä itseensä sitä negatiivista energiaa haukkumalla ja vähättelemällä yhä uusissa keskustelunavauksissa toisin ajattelevia... ”
Ei ollut tarkoitus haukkua ja vähätellä toisinajattelevia vaan mieluummin kannustaa myös toisin ajattelemaan nykyistä terveydenhuoltoa, terveydenhoitoa ja terveyspolitiikkaa kohtaan. Onneksi on vaihtoehtoja olemassa, ettei tarvitse tyytyä puolikkaaseen elämään.
Voisitkin kirjoittaa vaikkapa lyhyen esimerkin miten tuoda sivistyneesti ja korrektisti esille huoli ihmisten terveydellä leikkiminen ja pelinappulana pitäminen niin, ettei se loukkaa vaihtoehtohoitoja, vaihtoehtohoitajia taikka vaihtoehtohoidoissa käyviä, siis nykyisestä tilanteesta huolissaan olevia toisinajattelevia. Taikka toisinajattelevien lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan syrjiminen heidän mielipiteidensä vuoksi, joka on varsin yleistä monessakin sairaalassa ja terveyskeskuksessa sekä vanhustenhoitoyksiköissä.
Tervetuloa ja jaksamisia toisin ajattelemaan, sillä sitä ja toisinajattelevia todella tarvitaan.
Onko kaksoissokkokokeet yksilön terveyden ja selviytymisen kannalta tärkein asia?
Elämälle elintärkeitä tutkimuksia ovat eläimet ja myös ihminen tehnyt iät ja ajat. Joka hetki on päiväntieto ollut selviytymisen kannalta tärkein ja kokemuksen kautta kerätty tieto palveli tulevaisuutta. Eläimelle tärkeitä viestejä on toisten jätökset ja informaatio mitä ne kertovat. Missä kunnossa lajikumppani tai saaliseläin on.
Usein ihmisten tekemät tutkimukset palvelevat tiedonjanoa, jolla ei ole elämälle juurikaan merkitystä, kuten jätöksien tutkiminen kun tutkitaan eläimen käyttäytymistä. Eläimelle tästä tutkimuksesta ei ole kovinkaan suurta merkitystä, mutta eläimen tekemänä kyllä. Sen sijaan ihmiselle tärkeätä voi olla ulosteen tutkiminen ja siitä saatu informaatio, jota voidaan käyttää terveydentilan määrittämiseksi.
Kaksoissokkokokeet ja tilastolliset menetelmät ovat työvälineitä arvioitaessa jonkin asian vaikuttavuutta. Näin tehtyjen tutkimusten puuttuminen ei kuitenkaan poista jonkin asian olemassaoloa tai mitätöi tiedon uskottavuutta. On korkea aika kerätä mahdollisemman paljon tietoa myös vaihtoehtohoidoista ja niiden vaikuttavuudesta, kun vielä osaajia on elossa ja ennen kuin kaikki on painettu unholaan.- tutkimuksesta
> Sen sijaan ihmiselle tärkeätä voi olla ulosteen tutkiminen ja siitä saatu informaatio, jota voidaan käyttää terveydentilan määrittämiseksi....
Hämmentävää kylläkin, että tällaista tutkimusta ei haluta toteuttaa.
Sen sijaan esim. veren tutkimista tarvitaan lähes aina.
Olisi kovin yksinkertaista panna näyte analysaattoriin, joka kertoisi saman tien tulokset, jopa skebon vaatimassa muodossa!
Oletettavasti tällainen tutkimus kertoisi paljon ihmisen, jopa kokonaisvaltaisestakin terveyden tilasta.
Vastaava tutkimushan on käytössä autojen moottoreiden kuntoa määriteltäessä.
Tarkemmassa tutkimuksessa, katsastuksessa jopa pakollinen! - labratutkimuksista?
tutkimuksesta kirjoitti:
> Sen sijaan ihmiselle tärkeätä voi olla ulosteen tutkiminen ja siitä saatu informaatio, jota voidaan käyttää terveydentilan määrittämiseksi....
Hämmentävää kylläkin, että tällaista tutkimusta ei haluta toteuttaa.
Sen sijaan esim. veren tutkimista tarvitaan lähes aina.
Olisi kovin yksinkertaista panna näyte analysaattoriin, joka kertoisi saman tien tulokset, jopa skebon vaatimassa muodossa!
Oletettavasti tällainen tutkimus kertoisi paljon ihmisen, jopa kokonaisvaltaisestakin terveyden tilasta.
Vastaava tutkimushan on käytössä autojen moottoreiden kuntoa määriteltäessä.
Tarkemmassa tutkimuksessa, katsastuksessa jopa pakollinen!Ai miten niin ei ulostetta muka tutkita? Kyllä pissa- ja kakkanäytteiden tutkiminen on ihan arkipäivää Suomen terveyskeskuksien ja sairaaloiden labroissa. Minunkin täytyi joku aika sitten antaa nuo näytteet, kun haluttiin sulkea pois suolistosairauden tai mahdollisesti syövän mahdollisuus tutkittaessa vatsakipujen syytä.
- mitään?
labratutkimuksista? kirjoitti:
Ai miten niin ei ulostetta muka tutkita? Kyllä pissa- ja kakkanäytteiden tutkiminen on ihan arkipäivää Suomen terveyskeskuksien ja sairaaloiden labroissa. Minunkin täytyi joku aika sitten antaa nuo näytteet, kun haluttiin sulkea pois suolistosairauden tai mahdollisesti syövän mahdollisuus tutkittaessa vatsakipujen syytä.
> Minunkin täytyi joku aika sitten antaa nuo näytteet, kun haluttiin sulkea pois suolistosairauden tai mahdollisesti syövän mahdollisuus tutkittaessa vatsakipujen syitä.
Oletettavasti sellaista ei olekaan, joka ei tuota esittämääsi tietäisi!
Kysymys onkin aivan jostain muusta, jossa analysoidaan elimistösi-, ja kehosi toimintaa laajemminkin, kuin vain joidenkin sairauksien pois sulkemiseksi.
Havaintojen teosta, muutoksista ohjeiden mukaisesta, ennenkö ne ovat edenneet jo niin pitkälle, että joudutaan tutkimaan jo syövän ja muiden muutoksien mahdollisuutta!
Tiedämmehän, että esim. ennenkö syöpä on todettavissa, muutoksia on ollut jo vuosia, jopa vuosikymmeniäkin aikaisemmin! - mitään...
mitään? kirjoitti:
> Minunkin täytyi joku aika sitten antaa nuo näytteet, kun haluttiin sulkea pois suolistosairauden tai mahdollisesti syövän mahdollisuus tutkittaessa vatsakipujen syitä.
Oletettavasti sellaista ei olekaan, joka ei tuota esittämääsi tietäisi!
Kysymys onkin aivan jostain muusta, jossa analysoidaan elimistösi-, ja kehosi toimintaa laajemminkin, kuin vain joidenkin sairauksien pois sulkemiseksi.
Havaintojen teosta, muutoksista ohjeiden mukaisesta, ennenkö ne ovat edenneet jo niin pitkälle, että joudutaan tutkimaan jo syövän ja muiden muutoksien mahdollisuutta!
Tiedämmehän, että esim. ennenkö syöpä on todettavissa, muutoksia on ollut jo vuosia, jopa vuosikymmeniäkin aikaisemmin!... suomen kielen kieliopista? ;)
Ajansaatossa saatu ja kerätty tieto on luisumassa ihmisen itsensä käsistä tiedostoihin survotuksi bittijonoksi, joka on haavoittuvampi kuin ihminen itse ja yksilön terveydenkannalta merkittävämpi riski, kuin tieteellisesti pätemättömät tutkimukset, joita jokainen ihminen päivittäin tekee. Oman kehon tunteminen, viestien vastaanotto ja tulkitseminen ovat yhä enemmän siirtymässä tilastotieteeksi, jonka ylläpidosta mielellään veloitetaan yhteiskuntaa.
Kuitenkin ihminen itse on oman terveytensä asiantuntija ja ylläpitäjä, kun siihen vain annetaan tiedot, taidot ja työvälineet standardisoitujen synteettisten lääkkeiden sijaan. Niitäkin toki tarvitaan, mutta on turha rahoittaa lääketeollisuuden sairauksia hyödyntävää kaupallisuutta, joka haluaa ottaa itselleen yksilön omasta terveydestä päättämisen.- itsensä asiantuntija?
Ihminen voi toki tietää, että hän voi huonosti tai että joku on vikana, kun on kipuja, mutta mistä hänelle ne "työvälineet" diagnoosin tekoon, jos ei ole hajuakaan anatomiasta, biologiasta tai fysiologiasta, saati sitten tautiopista? Ja kun analyysi ja diagnoosi on tehty, niin miten hoidetaan?
itsensä asiantuntija? kirjoitti:
Ihminen voi toki tietää, että hän voi huonosti tai että joku on vikana, kun on kipuja, mutta mistä hänelle ne "työvälineet" diagnoosin tekoon, jos ei ole hajuakaan anatomiasta, biologiasta tai fysiologiasta, saati sitten tautiopista? Ja kun analyysi ja diagnoosi on tehty, niin miten hoidetaan?
On monia elintavoista johtuvia elimistön häiriötiloja, jotka tunnistamalla voidaan ehkäistä sairauksien synty. Lähes 80 % on juuri tällaisia, joita voidaan hoitaa kotikonstein muuttamalla ravinto ja liikunta sekä rasituksen ja palautumisen suhdetta kulloisenkin elämäntilanteen mukaan. Juuri tähän elämänhallintaan panostamalla voidaan saada ne työvälineet mitä tarvitaan. Tähän suuntaan ollaan terveydenhoidossa pitkin askelin menossa, mutta matkaa on vielä valtavasti jäljellä.
Elimistössä tapahtuvien muutosten tunnistaminen ja tieto siitä milloin on mentävä lääkärille on myös terveydenhoitoa tai milloin vaivan voi elimistö itse parantaa ja kuinka kauan erilaisia kipuja voi kuunnella ennen kuin hakeutuu lääkärille, jonka tehtävä on selvittää syy ja tehdä hoitosuunnitelma asian korjaamiseksi.
On myös ihmisessä itsessään sisäänrakennettu elimistön korjausmekanismi, johon energiahoidolla voidaan vaikuttaa ja elimistö itse tietää mikä kulloinkin on korjaamisen tarpeessa. Hoidettavan ja hoitajan ei tarvitse tietää sen enempää anatomiasta, biologiasta tai fysiologiasta, koska kaikki on kirjoitettu erään operaattorin tietopankkiin. Tämän hetkinen lääketieteellinen tietämys ihmisestä on vain pisara meressä verrattuna ihmisen sisäisen tiedon määrään.- Tietopankki ;)
EräsKansanparantaja kirjoitti:
On monia elintavoista johtuvia elimistön häiriötiloja, jotka tunnistamalla voidaan ehkäistä sairauksien synty. Lähes 80 % on juuri tällaisia, joita voidaan hoitaa kotikonstein muuttamalla ravinto ja liikunta sekä rasituksen ja palautumisen suhdetta kulloisenkin elämäntilanteen mukaan. Juuri tähän elämänhallintaan panostamalla voidaan saada ne työvälineet mitä tarvitaan. Tähän suuntaan ollaan terveydenhoidossa pitkin askelin menossa, mutta matkaa on vielä valtavasti jäljellä.
Elimistössä tapahtuvien muutosten tunnistaminen ja tieto siitä milloin on mentävä lääkärille on myös terveydenhoitoa tai milloin vaivan voi elimistö itse parantaa ja kuinka kauan erilaisia kipuja voi kuunnella ennen kuin hakeutuu lääkärille, jonka tehtävä on selvittää syy ja tehdä hoitosuunnitelma asian korjaamiseksi.
On myös ihmisessä itsessään sisäänrakennettu elimistön korjausmekanismi, johon energiahoidolla voidaan vaikuttaa ja elimistö itse tietää mikä kulloinkin on korjaamisen tarpeessa. Hoidettavan ja hoitajan ei tarvitse tietää sen enempää anatomiasta, biologiasta tai fysiologiasta, koska kaikki on kirjoitettu erään operaattorin tietopankkiin. Tämän hetkinen lääketieteellinen tietämys ihmisestä on vain pisara meressä verrattuna ihmisen sisäisen tiedon määrään.Vai on kaikki kirjoitettu "erään operaattorin tietopankkiin". No, sehän jo auttaa kummasti. On se kiva, kun ei tarvitse tietää mistään mitään, eikös? Hyvin, hyvin vakuuttavaa tekstiä!
- tietopankki.
Tietopankki ;) kirjoitti:
Vai on kaikki kirjoitettu "erään operaattorin tietopankkiin". No, sehän jo auttaa kummasti. On se kiva, kun ei tarvitse tietää mistään mitään, eikös? Hyvin, hyvin vakuuttavaa tekstiä!
> Vai on kaikki kirjoitettu "erään operaattorin tietopankkiin"...
Mitäs sinne skebon "tietopankkiin" on kirjoitettu?
Kaikenlaisia tutkimuksia ja tuloksia, ja niiden puolesta "lobbaamista" ja jankuttamista, mutta se oleellinen, eli kansalaisten tuloksellinen terveydenhoito näyttäisi sinne sopivan kovin huonosti.
Vaikka siellä on kaiken maailman tutkimukset ja tulokset, joiden puolesta hän taistelee kuin villi jalopeura, kuitenkaan niiden perusteella ei tiettävästi ole yhtäkään elävää olentoa saatu kehitettyä, joka todistaisi hänen esitystensä paikkansa pitävyyden.
Sitä vastoin "erään operaattorin tietopankkiin" nämä tiedot on koottu jo aikojen alussa, eikä niitä tarvitse enää etsiä.
...> On se kiva, kun ei tarvitse tietää mistään mitään, eikös?
Jankata vain samaa.
Jatkuvasti. - Tietopankissako?
tietopankki. kirjoitti:

Jatkuvasti."Skebo"lla (kirjoitatko muuten yhä skeptikko-sanan b-kirjainta käyttäen ;)? on sentään tukenaan melkoinen määrä tutkimusta asiasta, ja todellisuudessa se merkitsee aika paljon, enemmän kuin liikuttava lukijakertomus Minä Olen-lehdessä tai muu oikeaksi todistamaton nyyhkytarina.
Ei "skebon" olemassa olevien tietojen ja tutkimusten puolesta tarvitse taistella, kuten uskomusperäisten hoitojen puolesta, ei jalopeurojen kanssa tai ilman. Kun nimittelet, niin jatkanpa samalla linjalla: "hörhöllä" ei ole mitään pistää peliin tässä ottelussa. Se "eräs operaattori" tietopankkeineen ei valitettavasti oikein päde, koska se on pelkkä tarina, uskomustarina. Vai voitko esittää sen "pankin" sisällön ja todistaa sen oikeaksi ja päteväksi?
Kiva on tämä kansannarisijan kommetti, että eihän "parantajan" tarvitse tietää mitään. Se on siis todistettu, kun itse niin sanoo! - pihvi?
Tietopankissako? kirjoitti:
"Skebo"lla (kirjoitatko muuten yhä skeptikko-sanan b-kirjainta käyttäen ;)? on sentään tukenaan melkoinen määrä tutkimusta asiasta, ja todellisuudessa se merkitsee aika paljon, enemmän kuin liikuttava lukijakertomus Minä Olen-lehdessä tai muu oikeaksi todistamaton nyyhkytarina.
Ei "skebon" olemassa olevien tietojen ja tutkimusten puolesta tarvitse taistella, kuten uskomusperäisten hoitojen puolesta, ei jalopeurojen kanssa tai ilman. Kun nimittelet, niin jatkanpa samalla linjalla: "hörhöllä" ei ole mitään pistää peliin tässä ottelussa. Se "eräs operaattori" tietopankkeineen ei valitettavasti oikein päde, koska se on pelkkä tarina, uskomustarina. Vai voitko esittää sen "pankin" sisällön ja todistaa sen oikeaksi ja päteväksi?
Kiva on tämä kansannarisijan kommetti, että eihän "parantajan" tarvitse tietää mitään. Se on siis todistettu, kun itse niin sanoo!> Skebolla (...) on sentään tukenaan melkoinen määrä tutkimusta asiasta....
Tutkimusta on melkoinen määrä asiasta, mutta sitä "pihviä", elävää oliota näiden tutkimusten tuloksena ei vain oletettavasti ole näkynyt, jolloin voisimme todeta kaiken tutkitun tiedon ja tulosten täyttävän vaaditut kriteerit sekä olevan oikeaa ja luotettavaa tietoa.
> Ei "skebon" olemassa olevien tietojen ja tutkimusten puolesta tarvitse taistella,....
Miksi kuitenkin vain sitä saman toistoa näkyy jatkuvasti?
...> Vai voisitko esittää sen "pankin" sisällön ja todistaa sen oikeaksi ja päteväksi?
Kovin helppoa!
Joka päivä syntyy uusia ihmisiä ja eläimiä lukemattomat määrät, johon skebon tutkimukset eivät ainakaan vielä ole yltäneet.
Samoin lukemattomat ihmiset myös paranevat, jopa ilman skebon vaatimia näyttöjä ja ohjeitakin! - löytynyt sitä pihviä
pihvi? kirjoitti:
> Skebolla (...) on sentään tukenaan melkoinen määrä tutkimusta asiasta....
Tutkimusta on melkoinen määrä asiasta, mutta sitä "pihviä", elävää oliota näiden tutkimusten tuloksena ei vain oletettavasti ole näkynyt, jolloin voisimme todeta kaiken tutkitun tiedon ja tulosten täyttävän vaaditut kriteerit sekä olevan oikeaa ja luotettavaa tietoa.
> Ei "skebon" olemassa olevien tietojen ja tutkimusten puolesta tarvitse taistella,....
Miksi kuitenkin vain sitä saman toistoa näkyy jatkuvasti?
...> Vai voisitko esittää sen "pankin" sisällön ja todistaa sen oikeaksi ja päteväksi?
Kovin helppoa!
Joka päivä syntyy uusia ihmisiä ja eläimiä lukemattomat määrät, johon skebon tutkimukset eivät ainakaan vielä ole yltäneet.
Samoin lukemattomat ihmiset myös paranevat, jopa ilman skebon vaatimia näyttöjä ja ohjeitakin!Niin, tässä mennään kovin eri linjoilla. Yksittäisten ihmisten tarinat vastaan tutkimustieto (joka on siis koottu lukuisien yhtä oikeiden ja elävien ihmisten tapauksista!)
Mitä luulet tutkimuksen olevan, jotain pelkkää paperinsiirtelyäkö?
Tuo "pankkisi sisältö" on kyllä tosi köykäinen eikä todista yhtikäs mitään. Valitan. Joka päivä syntyy ihmisiä ja eläimiä - olipa uutinen...
Paranemiskertomuksia on herätyskokouksistakin, mutta tarkastellessa lähemmin ("tieteellisesti")ne kyllä asettuvat omaan arvoonsa. - hukassa.
löytynyt sitä pihviä kirjoitti:
Niin, tässä mennään kovin eri linjoilla. Yksittäisten ihmisten tarinat vastaan tutkimustieto (joka on siis koottu lukuisien yhtä oikeiden ja elävien ihmisten tapauksista!)
Mitä luulet tutkimuksen olevan, jotain pelkkää paperinsiirtelyäkö?
Tuo "pankkisi sisältö" on kyllä tosi köykäinen eikä todista yhtikäs mitään. Valitan. Joka päivä syntyy ihmisiä ja eläimiä - olipa uutinen...
Paranemiskertomuksia on herätyskokouksistakin, mutta tarkastellessa lähemmin ("tieteellisesti")ne kyllä asettuvat omaan arvoonsa.....> Tuo "pankkisi sisältö" on kyllä tosi köykäinen eikä todista yhtikäs mitään. Valitan. Joka päivä syntyy ihmisiä ja eläimiä - olipa uutinen...
Kysehän oli niiden tietopankkien sisällöstä.
Sen "erään operaattorin" tietopankissa löytyy tiedostot ja ohjelmat ko. tapahtumiin kuin itsestään.
Jopa tutkimatta!
Skebon tietopankista kaikesta tutkimisesta huolimatta puuttuu edellisen "tietopankin" ohjelmat ja tiedostot, vaikka hän kuinka haluaa esitellä niitä ainutlaatuisia tieteellisiä tutkimuksia ja tuloksia.
Kuitenkin se todellinen näyttö väitteiden virheettömyydestä ja oikeellisuudesta vain puuttuu! - lähde.
Tietopankissako? kirjoitti:
"Skebo"lla (kirjoitatko muuten yhä skeptikko-sanan b-kirjainta käyttäen ;)? on sentään tukenaan melkoinen määrä tutkimusta asiasta, ja todellisuudessa se merkitsee aika paljon, enemmän kuin liikuttava lukijakertomus Minä Olen-lehdessä tai muu oikeaksi todistamaton nyyhkytarina.
Ei "skebon" olemassa olevien tietojen ja tutkimusten puolesta tarvitse taistella, kuten uskomusperäisten hoitojen puolesta, ei jalopeurojen kanssa tai ilman. Kun nimittelet, niin jatkanpa samalla linjalla: "hörhöllä" ei ole mitään pistää peliin tässä ottelussa. Se "eräs operaattori" tietopankkeineen ei valitettavasti oikein päde, koska se on pelkkä tarina, uskomustarina. Vai voitko esittää sen "pankin" sisällön ja todistaa sen oikeaksi ja päteväksi?
Kiva on tämä kansannarisijan kommetti, että eihän "parantajan" tarvitse tietää mitään. Se on siis todistettu, kun itse niin sanoo!"on sentään tukenaan melkoinen määrä tutkimusta asiasta"
Tutkimukset osin huuhaata ja mainosta, ei niihin voi luottaa siinä määrin kuin potilaiden omiin kokemuksiin:
"Yliopistorahoituksesta noin kolme neljännestä tulee ulkopuolelta. Se on kilpailtua rahaa, jota ilman yliopistot eivät yksinkertaisesti tule toimeen. Rahoittaja yleensä omistaa tutkimukset ja ohjaa, mitä tutkitaan. Tieteentekijöiden itsenäisyys ja autonomia hiipuvat.
"Tieteeseen on perinteisesti kuulunut ajatus "uskovaisten tavara on yhteistä". Ulkopuolinen raha murentaa sitä, että tuloksia käytettäisiin yhteiseksi hyväksi", Myllykangas huomauttaa.
Tästäkin syystä tieteen etiikka on Myllykankaan mielestä enimmäkseen hurskasta toiveajattelua.
"Samaa sakkia tiedemiehet ovat kuin muutkin. Tiede on yksi instituutio muiden joukossa, eikä sen moraali ole sen kummempaa. Käytännössä raha jyllää ja jyrää eettiset periaatteet. Etiikka on kuin esinahka: kun tositoimet alkavat, se vetäytyy", Myllykangas jatkaa vertauksiaan."
http://www.kyy.fi/stimulus/arkisto/12_02/ajankoht/ajankoht_12_02_myllykangas.html Tietopankki ;) kirjoitti:
Vai on kaikki kirjoitettu "erään operaattorin tietopankkiin". No, sehän jo auttaa kummasti. On se kiva, kun ei tarvitse tietää mistään mitään, eikös? Hyvin, hyvin vakuuttavaa tekstiä!
” Vai on kaikki kirjoitettu "erään operaattorin tietopankkiin". No, sehän jo auttaa kummasti. On se kiva, kun ei tarvitse tietää mistään mitään, eikös? Hyvin, hyvin vakuuttavaa tekstiä! ”
http://fi.wikipedia.org/wiki/DNA
Täältä voi aloittaa ja lisää aivan viimeaikaista tutkimustietoa löytyy aika paljon, myöskin kuinka vähän tiede on selvittänyt DNA:n sisältämästä informaatiosta, jonka jokainen ihminen kantaa mukanaan ja näin ollen ihmisellä itsellään on tietopankki aivan hedelmöittymisestä alkaen.
Näillä näkymin lääketieteellä riittää tutkimista ennen kuin selvittää ihmisen itsensä sisältämän tiedon määrän. Tämä tieto myös mitä todennäköisemmin ohjaa itseparantamisprosessia, joka toimii parantajan välittämän energian ohjaajana tarvittavaan kohtaan.Tietopankissako? kirjoitti:
"Skebo"lla (kirjoitatko muuten yhä skeptikko-sanan b-kirjainta käyttäen ;)? on sentään tukenaan melkoinen määrä tutkimusta asiasta, ja todellisuudessa se merkitsee aika paljon, enemmän kuin liikuttava lukijakertomus Minä Olen-lehdessä tai muu oikeaksi todistamaton nyyhkytarina.
Ei "skebon" olemassa olevien tietojen ja tutkimusten puolesta tarvitse taistella, kuten uskomusperäisten hoitojen puolesta, ei jalopeurojen kanssa tai ilman. Kun nimittelet, niin jatkanpa samalla linjalla: "hörhöllä" ei ole mitään pistää peliin tässä ottelussa. Se "eräs operaattori" tietopankkeineen ei valitettavasti oikein päde, koska se on pelkkä tarina, uskomustarina. Vai voitko esittää sen "pankin" sisällön ja todistaa sen oikeaksi ja päteväksi?
Kiva on tämä kansannarisijan kommetti, että eihän "parantajan" tarvitse tietää mitään. Se on siis todistettu, kun itse niin sanoo!” Kiva on tämä kansannarisijan kommetti, että eihän "parantajan" tarvitse tietää mitään. Se on siis todistettu, kun itse niin sanoo! ”
Näin on näreet, eikä varmaankaan monta vuotta opiskellutta kiinnosta olla vain tyhmä johdonpätkä välittämässä energiaa, mutta tyhmyydestä sakotetaan ja jonkunhan ne on maksettava, maksajana terveytensä menettäjät
Koululääketiede on tieteellisten tutkimusten vanki, ajatuskin tieteellisesti todentamattoman olemassaolosta on mahdoton vaikka niin vähän tiedämme ihmisestä puhumattakaan maailmankaikkeudesta.
Antennina ja johtimena olemiseen ei tosiaankaan tarvita kovin suurta oppimäärää eikä erityisiä tietoja tai taitoja vaan kyky välittää.
Ei antennilla tarvitse olla älyä, vaan hyvä vastaanottoherkkyys, vahvistuskyky ja vähäinen vaimennus vastaanottaessaan ja siirtäessään energiaa.
Eikä sähköjohto toimiakseen tarvitse tietoa tuleeko energia vesi, tuuli vai ydinvoimalasta, eikä minkä kautta laskutus kulkee tai paljonko maksaa.
Eikä sähköjohdon tarvitse tietää verkkoon liitetyn koneen taikka laitteen sieluelämästä. Onko kulutuskoje kahvinkeitin, tietokone taikka jokin muu kikotin
Kun perätään tieteellisiä tutkimuksia vaihtoehtohoitojen vaikuttavuuksista voidaan samalla kysyä tahoa, joka tekisi puolueettoman tutkimuksen. Onko se kenties lääketeollisuuden rahoittama ja koululääketieteen suorittama. Löytyykö todellista asiat asioina ottavaa tutkijaa vai määräävätkö ennakkoasenteet lopputuloksen?
Kun oli munavuori, mentiin munalla töihin, sitten otti ’roolin’ munan vaarallisuus tieteellisissä tutkimuksissa ja nyt sitten ei taida olla mitään väliä. Vaikuttiko kenties näihin tutkimustuloksiin elintarviketeollisuus ja niiden asiankannattajat, kuka tietää?- kansannarauttajat!
Teiltähän tulisikin "puolueetonta" ja "tieteelliset kriteerit täyttävää tutkimusta" kuin turkinhihasta! ;) ;) ;)
kansannarauttajat! kirjoitti:
Teiltähän tulisikin "puolueetonta" ja "tieteelliset kriteerit täyttävää tutkimusta" kuin turkinhihasta! ;) ;) ;)
Ei omaa toimintaa tai sen tuloksia voi itse arvioida tai tutkia puolueettomasti, niin kuin lääketieteessä näyttäisi olevan tapana. Sulkemalla kaikki virallisen hoitosuosituksen ulkopuoliset hoidot toimimattomina, tarpeettomina ja toteamuksella ei aihetta tutkimuksiin.
- samalla linjalla
EräsKansanparantaja kirjoitti:
Ei omaa toimintaa tai sen tuloksia voi itse arvioida tai tutkia puolueettomasti, niin kuin lääketieteessä näyttäisi olevan tapana. Sulkemalla kaikki virallisen hoitosuosituksen ulkopuoliset hoidot toimimattomina, tarpeettomina ja toteamuksella ei aihetta tutkimuksiin.
Kyllä monia huuhaahoitoja toki on tutkittu, ja toimimattomiksi osoitettu. Se on toki kiva unohtaa, kun kaupittelee noita samaisia "hoitoja".
Siis luulet, että tiedettä ei ollenkaan arvioida "puolueettomasti". Olet tosi pahasti hakoteillä, ja ennen kaikea sinulla ei ole kalpeaa aavistusta tieteen olemuksesta ja tutkimuksesta. Luotat vain niihin mystisiin "värähtelyihisi ja antenneihisi". Omaa skeidaannehan tässä ei mielestäsi saa ollenkaan arvioida eikä arvostella, etkö ole vielä ymmärtänyt?
” Kyllä monia huuhaahoitoja toki on tutkittu, ja toimimattomiksi osoitettu. Se on toki kiva unohtaa, kun kaupittelee noita samaisia "hoitoja". ”
Löytyykö Suomalaisista käsillä parantajista tehtyä tutkimusta, kenen toimesta, mitä ja miten tutkittu. Ovatko tutkimuksen tekijät tavanneet yhtään Suomalaista energiahoidolla parantavaa kansanparantajaa?
En todellakaan tietä lääketieteellisistä tutkimuksista, ne ovat yhtä mystisiä, kuin energiahoito lääketieteelle. Voisitko ystävällisesti valottaa edellä olevia kysymyksiä tietämättömälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107662
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1165318Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1193547Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?691381Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366