Tämä on vastineeni henkilölle, joka kirjoitti kirjoituksen "alkoholi on heikoille".
Tein uuden aloituksen, koska entinen ketju on aikalailla jo tukossa tappelusta.
Aloitetaan puhtaalta pöydältä.
Olen samaa mieltä siinä, että nuorten ja ylipäänsä lähes kaikkien suomalaisten juominen riistäytyy käsistä ja on ajoittain jopa säälittävää. Alkoholia ei loppujenlopuksi tarvi ollenkaan, kun otetaan huomioon miten massiiviset tuhot sen käytöstä on yhteiskunnallemme tullut. Miettikää rattijuoppojen lunastamia henkiä, perheitä, joissa humalainen isä/äiti hakkaa lapsiaan, hankeen jäätyneitä teinejä.. Miksi käytätte alkoholia edes kohtuudella, kun koukkuun jää suunnilleen joka kymmenes tahtomattaan..?
Näin voisi tietysti moni kysyä. Mutta haluan esittää muitakin pointteja alkoholinkäyttöön, jotta argumentointi ei jää yksipuoliseksi!
Alkoholi on, ihan faktana, ollut aina osa ihmiselämää. Ihminen on yksi harvoista lajeista maan päällä, joka käyttää alkoholia. Miksi? Paha sanoa, mutta menit minne tahansa päin maapalloa, aivan varmasti kulttuurissa juodaan alkoholia. Se vaan kuuluu ihmiselämään. Mutta vaikka sanonkin näin, on alkoholin haitat tiedostettava. Se ei ole jokaisen juoma. Se ei missään nimessä fiksuksi tee, mutta vain fiksu osaa sitä juoda kunnolla.
En ole itsekään koskaan käyttänyt alkoholia pitääkseni hauskaa tai purkaakseni surua, mutta en myöskään tuomitse ihmisiä, jotka sitä käyttävät. Mutta esim. rattijuopoille minulla ei ole MITÄÄN sympatiaa! Alkoholi on niin helvetin monitahoinen asia, että en yhtään ihmettele, miksi kirjoituksen aloittaja on päättänyt vetää täydellisen nollalinjan sen suhteen. On kai helpompaa olla miettimättä juodako vaiko ei, kun vaan on juomatta. Eipähän satu vahinkoja sängyssä tai sängyn ulkopuolella.
Mutta kännissä on vitun hauskaa. Pakkohan se on myöntää. Ainakin johonkin pisteeseen asti, kun ei ole paha olo. Mutta nuorena ei edes darra iske niin pahasti ;D.
Se mikä minua vituttaa, on nuorten alkoholinkäyttö. Nuoret: nyt loppui se aikuisten juomien lipittäminen! Ette ansaitse alkoholia, koska olette kakaroita. Ette ANSAITSE!
Alkoholista..
5
536
Vastaukset
- nietzsche uusiks.
miksi nickisi on yli-ihminen, kun et selvästikään ole sellainen?
yli-ihmisen tulee vaalia itseään ja ylpeyttään. yli-ihminen ei juo alkoholia, koska se tyhmentää mielen ja heikentää vartalon. yli-ihminen harjoittaa täydellisyyttään sekä fyysisesti että henkisesti ja irrottautuu ihmisten typeristä tavoista kuten alkoholismista.
yli-ihminen on typerän alkoholikulttuurin ja itsensä heikentämistä vastaan.
en ole nietzschen kovin kannattaja, mutta mielestäni ihminen on täydellinen vasta, kun hänestä tulee kuvailemani yli-ihminen. kaiken ihmisyyden yläpuolelle ON PÄÄSTÄVÄ - ainakin tajuttava se.- <oiuio
Kun voi olla omalla tavallaan täydellinen juuri epätäydellisenä ihmisenä.
- suomalainen villisika
noni haistakaa vittu kaikki näin alkuun.
se edellisen topicin alottaja oli mielestäni oikeassa vaikka provosoikin ihan helvetisti - ehkä tarkotuksella?
monesta asiasta voi olla eri mieltä, mutta sitä mäkin haluan sanoa, että miksi tarvitte alkoholia ankeasta elämästä selviytymiseen?
for fuck's sake, itse olen 10-vuotiaasta asti kärsinyt kaikenmaailman depressioista ja aivopieruista enkä ole silti alkoholiin koskenut. miksi? koska se ei loppupeleissä auta. alkoholiin turvautuminen surun takia on sitä, että vaihdatte lapsuusaikojenne tutin ja äidin tissin kossupulloon. haette jotain vauva-aikojen kaltaista lämmintä turvaa pullosta. itse kohtaan kaikki elämän eteen tuomat paskakikkareet ja potkut selvin päin ja tietoisena. miksi te pelkurit ette tee samoin? mikä oikeus teillä on paeta todellisuutta? se ei teitä vahvista!
koskaan en ole alkoholia maistanut ja joku sanoikin viime threadissa, ettei alkoholin vastustaja ole uskottava ellei ole joskus kokeillut. itselläni ei ole halua kokeilla alkoholia siksi, koska pärjään vedelläkin hengissä :-). jos rentoutua haluan, menen saunaan tai lenkille. niin yksinkertaista..!! paskaa on elämä, mutta ei se juomalla parane. naisille uskallan puhua ilman viinaakin. uskaltakaa tekin. - tulee totuus yhteiskunnasta
suomalainen villisika kirjoitti:
noni haistakaa vittu kaikki näin alkuun.
se edellisen topicin alottaja oli mielestäni oikeassa vaikka provosoikin ihan helvetisti - ehkä tarkotuksella?
monesta asiasta voi olla eri mieltä, mutta sitä mäkin haluan sanoa, että miksi tarvitte alkoholia ankeasta elämästä selviytymiseen?
for fuck's sake, itse olen 10-vuotiaasta asti kärsinyt kaikenmaailman depressioista ja aivopieruista enkä ole silti alkoholiin koskenut. miksi? koska se ei loppupeleissä auta. alkoholiin turvautuminen surun takia on sitä, että vaihdatte lapsuusaikojenne tutin ja äidin tissin kossupulloon. haette jotain vauva-aikojen kaltaista lämmintä turvaa pullosta. itse kohtaan kaikki elämän eteen tuomat paskakikkareet ja potkut selvin päin ja tietoisena. miksi te pelkurit ette tee samoin? mikä oikeus teillä on paeta todellisuutta? se ei teitä vahvista!
koskaan en ole alkoholia maistanut ja joku sanoikin viime threadissa, ettei alkoholin vastustaja ole uskottava ellei ole joskus kokeillut. itselläni ei ole halua kokeilla alkoholia siksi, koska pärjään vedelläkin hengissä :-). jos rentoutua haluan, menen saunaan tai lenkille. niin yksinkertaista..!! paskaa on elämä, mutta ei se juomalla parane. naisille uskallan puhua ilman viinaakin. uskaltakaa tekin.Tosi juttu, ala-asteikäisen suusta kuultua:
"Jos voittaisin lotossa ostaisin alkon ja ntaisin äidille porttikiellon, ettei se tulisi aina humalassa kotiin.."
Surullista. Nykypäivää. - sitä muka ollaan?
tulee totuus yhteiskunnasta kirjoitti:
Tosi juttu, ala-asteikäisen suusta kuultua:
"Jos voittaisin lotossa ostaisin alkon ja ntaisin äidille porttikiellon, ettei se tulisi aina humalassa kotiin.."
Surullista. Nykypäivää.Känniörventämiselle peukku alas.
Muutamalla tuopille baarissa hyvien ystävien kanssa peukku ylös.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14510820
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414135Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323612Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352664Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591582Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981577Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?741435Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396