Goa Intia

pelax

Matkani ajankohta oli 15.1 2009 lähtevällä koneella ja määränpää Intian Goalla , kahden viikon lomailussa.
Lämpö tuppasi ensin puseroon kentällä.
Monivaiheisen tulliselvityksen jälkeen , odottaviin linja-autoihin .En päässyt kuin ulos kun joku oli roikkumassa matalaukkuni kahvassa . Vaikka olin itse päättänyt etten anna laukunraahaajalle laukkua, kaveri väkisin kampesi kahvaan.
Matkaan linja-autolle numero 4 oli noin 20 m.
Olis pitänyt antaa kannosta 5€ , mutta saikin vain
50 centtiä. Ei poika ollut tyytyväinen , tosin en häntä pyytänytkään kantamaan.
Linja-autolla noin tunnin verran ja saavuimme
Marinha Douradan majoitukseen .
Väsyneenä ei muuta kun ruokailu ja pehkuihin.
Aamu valkeni kuten kaikki lomapäivät 2 viikon aikana raikkaana, hellivään aamuaurinkoon.
Edellinen ilta oli pimeä saapusessa hotelille niin sittenpä se alkoi aamukahvin jäkeen tutustuminen paikalliseen ympäristöön.
Hotellista voin sanoa ,että ei mitään huonoa mainintaa , paitsi se aamukahvitus. Olisi sitä
muutakin aamiaispöydässä voinut olla kuin vaaleat leivät, hilloineen , kananmunasta erillaisi versioita sen kahden viikon aikana . Keitettynä , paistettuna, jopa kahdelta puolen, munakkaat , jne. Kyllä se kanan tuottama tuote tuli tutuksi viimeistään aamiaispöydässä Goalla.
Hotelli on siisti ja hyvin hoidetut puistot , rauhallisella alueella. Huoneet on ilmastoitu , tuuletushyrrät katossa ,muutakin kuin ikkunat auki
ilmavirtausta. Siivottiin päivittäin .
Marinaa ,kuten me rupesimme lyhyesti hotellia nimittämään oli runsaasti palveluhenkilökuntaa .
Ei tarvinnut pitkään odottaa , palvelu pelasi .
Uimarannlle oli matkaa majoituksesta 2 km.
Kuljetus hotellilta Bagn rantaan joka 1 tunnin välein. Kerran kävimme rannalla , ei uimassa vaan katsastamssa jos vaikka tulisimme loikoilemaan .
Ei kiitos . Yksi ainoa kerta riitti siihen kaupalliseen , tyrkyttäviin myyjiin ja kansan paljouteen.
Otimme taxin, jotka olivatkin edullisia meidän hintatasoon verrattuna ,halpaa kyytiä ja ajoimme
Vagatorin tai Arambol rantaan ottamaan irti lännöstä ja uimisesta. Rantoja suosittelen kyseiseen (Goa ) paikkaan matkustaville.
Liikkuminen on helppoa. Pirssit on saatavana ihan joka lähtöön ilman minkäänlaista odottelua.
Muista vaan sopia kyydin hinta ennen lähtöä.
En suosittele oman kulkuvälineen vuokrausta , ehkä
polkupyörä ainut laite?
Liikenne Intiassa , se on taidetta. Tuntui välillä , onko näillä minkäänlaisia sääntöjä liikenteessä ? Isomman oikeudella ensin , ja norsuhan se menne sitten vasta muut. Ainut liikennemerkki oli pom,pom,pom pomput tiessä kertova opas jossa en nähnyt kenekään ajavan tuhatta ja sataa . Olisi varmaan tekohampaat saaneet kyytiä vaikka ne millaisella kiinitysjauheella kiinitetty. Ihmisiä on paljon ja jokainen on omaksunut omat säänöt.
Massa maan tavalla jopa liikenteessä.
Ruoka ei sitten paljonkaan enää parane . Jos on kotimaassa oppinut vähänkin mausteiseen ruokamakuun ,ei pelkästään suolaan , suosittelen Intialaista ruokaa . Galanguten "kylässä" , ihmisiä varmaan kymmeniä tuhansia asumassa, on runsaasti hyviä ruokapaikkoja. Onneksi ei vielä ne burgerit , pitzeriat ole valloittaneet kylän kulmia . En saanut onneksi yhtään vatsatautia koko lomallani vaikka söin monessa eri paikassa .
Ruoka oli aina kuumana edessä , salaatit myöskin söin nurisematta kaikki. Hintakaan ei päätä ravintoloissa huimaa ruuan suhteen. Tietysti on otettava huomioon Intian hinnasto kaikkeen , verattaessa suomen hintoihin. Halpaa se kuitenkin on.
Gooa ei myöskään ole mikään nähtävyyksien paratiisi vaikka se on pelkästään nähtävyys. Suosittelen omatoimista matkustamista retkille . Matkatoimistot osaavat kyllä ottaa oman osansa opastetuista retkistä. Ylihintaa .
Matkalle lähtiessä varaa aikaa , se liikenne on arvaamaton viivytyksineen. Minäkin ajoin taxilla moneen kohteeseen ja tietysti sovin hinnan ennen lähtöä ja odottaako kuski määränpäässä myös paluukyytiin ?
Niin se 2 viikkoa mennä hurahti . Olisin ollut ehkä vielä toisetkin viikot , mutta tulihan sitä ahmittua Gooalaista ilmapiiriä riittämiin .
Lämpöä riitti , päivällä ja yöllä. Satanut ei pisaraakaan . Pohjolan asukille tuli myös sitä väriä riitävästi pintaan, joten pitänee jaksaa nyt odotaa suomen kaunista kesää.
Niin.....se lentokenttä pahkeinen oli edessä
Gooalta lähtiessä kaikkine monine selvityksineen ennen koneeseen pääsyä.

2

3868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pinkki

      Hei! Sellaista olisin udellut, että millaiset on ostos mahdollisuudet Goassa? Tarkoitan ihan vaatteita, kenkiä, laukkuja, en niinkään tuliaisia.=)

      • löydät varmasti

        On mitä vaan ostettavaa, kauppoja ja kojuja joka lähtöön. Anjunan markkinat kannattaa tsekata keskiviikkoisin ja Mapusassa on joka päivä myös markkinat. Katso keskustelu-osiot Intiasta, siellä jo kirjoiteltu aiheesta paljon...
        nimim. ikuinen Intia fani


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      190
      1323
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      720
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe